maanantai 31. maaliskuuta 2014

Ruuhkaa tiellä

Tässä tulee nyt vihdoin todistusaineistoa Skotlannin kapeista teistä. Kuten huomaatte, asfaltin käytössä on säästelty urakalla. Sen lisäksi, että tiet ovat lähestulkoon käyttökelvottomia henkilöautoja leveämmille kulkuneuvoille, kadut ovat myös huonossa kunnossa. 

Tiet näyttävät yksikaistaisilta, mutta kumminkin liikennettä on molempiin suuntiin. Ohi pääsee muutaman sadan metrin välein rakennetuista levennyksistä.









Ajotiet eivät ole pelkästään erilaisten kulkuneuvojen käytössä, vaan asfaltista jalkojensa alla tykkäävät myös lampaat, pässit, vuohet, peurat, kanat ja kukot.

Ajelu noilla teillä vaatii keskittymistä jo tiellä pysymiseen, mutta myös eläinten huomiointia. Lampaat eivät kovin vikkelään liiku, mutta peurat ovat suuri vaara liikenteelle Skotlannissa.





















Skotlannin reissun aikana näin useita kuolleita peuroja tienposkessa. Peurakolareita tapahtuukin yllättävän usein. Vaikka peurat eivät ole yhtä isokokoisia kuin hirvet, ne näyttävät silti läheltä katsottuna suurilta, voimakkailta ja nopeilta. En haluaisi joutua katsomaan peuraa silmästä silmään tuulilasin särkyessä yhteentörmäyksen voimasta.




Tätä pässiä oli vaikea saada liikahtamaan tieltä mihinkään. Ohitus oli täysin mahdoton ajatus kapean tien vuoksi, joten meidän piti odotella otuksen väistymistä.

Nyt jälkeenpäin kun näitä kuvia katsoo, en voi edes itse uskoa, että tuolla sitä on sydän kurkussa ja kädet täristen ajeltu! Ja että ehdottomasti lähtisin uudelleenkin!





















sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Neist Point Lighthouse

Isle of Skye -päivämme huipentui majakkabongailuun saaren länsirannikolla. Pitkän ajo- ja trekkauspäivän päätteeksi lähdimme saalistamaan vielä Neist Point Lighthousea, joka olikin vaikeampi löydettävä kuin olimme kuvitelleet.




Ensinnäkin sinne täytyi ajaa vaikka kuinka monta mailia miniminimini -tietä pitkin. Tien leveys oli sitä luokkaa, että koko aikana en tiennyt mahtuvatko kaikki auton neljä rengasta samalle tielle vai pudotaanko penkkaan. Tiellä köpötteli myös jos jonkinlaista elukkaa, kun lampaat, kanat ja vuohet notkuivat röyhkeän näköisinä keskellä tietä.

Auringonlasku oli jo lähellä ja meitä huolestutti, että ehditäänkö ennen pimeäntuloa perille. Kiirettä ei helpottanut yhtään koko tien tukkiva rekka, jonka siirtymistä odottelimme viitisentoista minuuttia muutaman muunkin auton kanssa.



Jossain välissä eksyimme reitiltä, kun Isle of Skyen tieopasteet eivät kovin kummoisia olleet ja navigaattorikin ohjasi väärään paikkaan. Meidän eksymiseen aivan epäuskoisesti suhtautunut paikallinen mies lopulta suostui opastamaan meidät oikeaan suuntaan. Luulen, että hän nauroi partaansa typerille turistiparoille.

Lopulta mulle iski jo epätoivo, että ei se majakka sieltä koskaan tule, eikä tämä tie ota loppuakseen. Mutta niin vain parkkipaikka majakalle lopulta tuli - tosin majakkaa ei edelleenkään näkynyt missään. Vähän aikaa ajattelin jo jäädä mököttämään typerän majakan vuoksi autoon, mutta pakotin lapsellisen minäni kuitenkin liikkeelle.



Jätettiin auto siis parkkiin ja laskeuduttiin muutama sata rappua alaspäin. Edelleenkään ei näkynyt majakkaa. Sen jälkeen kävelimme vielä kymmenisen minuuttia edessä näkyvän kukkulan taakse ja haa! siellä se majakka vihdoin jöpötti.

Meillä olisi ollut kerrassaan mahtava tilaisuus seurata majakkapaikan kukkuloilta auringonlaskua, mutta olin niin överistressaantunut pienestä tiestä ja pimeäntulosta, että päätimme lähteä pikimmiten takaisinpäin. Loppupeleissä se oli ihan hyvä päätös, sillä valoisaa aikaa riitti yllättävän pitkään  saarella. Ehdimme nähdä lähes koko saaren päivänvalossa. Sama reittikään ei enää takaisin tullessa tuntunut niin pelottavalta ja pitkältä, kun olimme sen jo kerran ajaneet.









Majakalla oli muuten mahdollista yöpyäkin, mutta aikamoisen syrjässä siellä saisi olla. Ja kyllä majakka lepääkin kauniilla paikalla! 

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Old Man of Storr

Yksi Isle of Skyen huippuhetkistä oli se, kun kiipesimme katsomaan erikoista kivimuodostelmaa, Old Man of Storria. Paikalle oli varsin huonot tienvarsiohjeet, ja parkkipaikkakin oli kummallisen pieni, vaikka kyseessä oli yksi saaren päänähtävyyksistä. Parkkikselle mahtui autoja ehkä korkeintaan kymmenen ja me taisimme viedä lähes viimeisen paikan.

Jos parkkipaikalle oli huono ohjeistus, niin Old Man of Storrin huipulle ei ollut ohjeistusta ollenkaan. Ei se sinänsä kovin suurta päättelyä vaatinut, että täytyy kiivetä huipulle ja seurata polkua, mutta jonkinlainen reittikartta olisi ollut kiva nähdä. Enkä olisi pistänyt pahakseni kilometrimäärienkään ilmoittamista tai aikaa kuinka paljon reitin käveleminen vaatisi.

Sokkona lähdimme kuitenkin kiipeämään yläilmoihin ja muutamat vastaantulijat huikkailivat väliaikatietoja siitä, kuinka paljon meillä oli matkaa jäljellä. Jos oikein muistan, meillä meni vähän yli tunti huipun saavuttamiseksi.



Polku oli useasta kohtaa huonossa kunnossa. Maa oli mutaista ja kerran mulla hörppäsi kenkään kunnolla vettä. Turistit pukevat yleensä vaellusvaatteet ja -kengät tai saappaat jalkaansa, silloin kun lähtevät trekkausreissuilleen. Itsellänihän oli mukana vain nuo kuvassa näkyvät punaiset Converset. Olisi tuntunut ehkä vähän turhan urheilijamaiselta ja ryppyotsaiselta, jos olisin hommannut reissua varten vaelluskengät. 

Converseissa kiipeäminen tuntuu puolestaan siltä, että oltaisiin vain söpöllä pienellä päiväkävelyllä sen sijaan, että rehkittäisiin hikihatussa kohti aikataulullisesti hulppeaa suoritusta (kyllä me silti rehkittiin huipulle, tosin ilman minkäänlaista aikatauluennätystä). Ja tietenkin lopputulos oli se, että meillä oli märät ja likaiset kengät jalassa.

Kuten kuvistakin näkee, perille päästyämme maisema palkitsi meidän hikikarpaloiden vuodattamisen moninkertaisesti. 










perjantai 28. maaliskuuta 2014

Käsittämättömän upea Isle of Skye

Meillä oli suuret odotukset, kun matkasimme kohti Isle of Skyeta. Viivyimme siellä parin yön verran ja paikan kauneus vei lähes tajun. Isle of Skye ylitti kaikki odotukset moninkertaisesti. Jos Skotlannin reissulla on aikaa vain yhteen paikkaan, paikan on silloin oltava tämä Skotlannin suurin saari maan luoteiskulmassa.


Meillä oli saarivierailuun aikaa vain yksi kokonainen päivä. Muut jakavat yleensä saaren kahtia ja ajavat sen kahdessa päivässä läpi. Me olimme tehneet vähän turhan tiukan reissusuunnitelman, joten meidän oli ehdittävä tekemään sama päivässä (noh, emme muuten ehtineet, paljon jäi seuraavaankin kertaan).




Isle of Skyen maisemat ovat tosi vaihtelevia. Etelässä on lumihuippuisia jylhiä vuoria, pohjoisessa puolestaan pehmeitä ja vihreitä kukkuloita täynnä lampaita. Mitä pohjoisemmaksi ajoi, sen kapeammiksi tiet kävivät. Lopulta käytössä oli vain yksikaistainen ajotie, jolle oli muutaman sadan metrin välein rakennettu passing pointeja, joissa vastaantulevan auton ohittaminen oli mahdollista.



































Yksi saaren nähtävyyksistä on Kilt Rock, joka näkyy sekä ylemmässä että viereisessä kuvassa.

Jyrkänteen ajatellaan muistuttavan skottilaista kilttiä, ja kyllä se sitä vähän muistuttikin.




















torstai 27. maaliskuuta 2014

Ylämailla

Päivän ajomatka Edinburghista Isle of Skyelle tarjosi henkeäsalpaavan kauniita maisemia. 

Jouduimme pysähtymään vaikka kuinka monta kertaa tienvarteen ottamaan valokuvia, kun joka mutkan takaa näytti tulevan aina vain hienompia maisemia.

Suurimmaksi osaksi luonto oli karua ja jylhää. Paljon oli lumihuippuisia vuoria, punertavia ja kellertäviä niittyjä sekä kirkkaita jokia ja järviä.

Ajotiet tuntuivat tuolloin niin kovin kovin kapeilta ja pieniltä, mutta loppupeleissä emme vielä edes ymmärtäneet sanan "kapea" todellista merkitystä. Ymmärsimme sen päivää myöhemmin, mutta siitä kerron enemmän tulevissa postauksissa.

Paikalliset osaavat hyödyntää perinteisen kapean ylämaan tien ajamalla keskellä sitä. Toisin sanoen he ajavat siihen tapaan, että auton renkaat ovat keskiviivan molemmilla puolilla, ja kun auto tulee vastaan, he tekevät nopean korjausliikkeen omalle kaistalle.


























Tunnolliset suomalaiset sen sijaan eivät millään tahdo ymmärtää sitä, että keskellä tietäkin voi ajaa. Päivien kuluessa opin vihdoin minäkin ajamaan hulvattomasti osittain keskiviivan päällä, mutta nopeissa väistöliikkeissä muistelen hatarasti kuulleeni viereiseltä penkiltä Emin uikutusta. "Oi, oi, oi", taisi olla yleisin voihkaisu, minkä Emi sai tiukassa tilanteessa sanottua. 

Minä puolestani kadotin kaikki sanat istuessani etupenkillä. Kun auto ei tuntunut enää mahtuvan tielle, sain suustani ainoastaan omituisen kuuloista örinää aikaiseksi. Miten sitä nyt sitten kuvailisi? Ääööööähhh, hngggghhhh, ymhhhhh. Jotain tällaista se taisi olla.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Nessietä etsimässä


"Vähän tältä se Nessie sit näytti" 

Skotlannin tunnetuin järvi, Loch Ness, sijoittui niin lähelle meidän ajoreittiämme, että päätimme tehdä pienen koukkauksen reitti-suunnitelmaamme. 

Eihän sitä tiennyt, jos sattuisi niin hyvä tuuri, että juuri me tapaisimme järvihirviön paistattelemassa päivää rantavedessä.

Tsekkasimme kapean mutta syvän Loch Nessin ihan sen eteläpäästä, pienestä Fort Augustuksen kylästä.

Ja kuten voitte arvata, niin tottahan toki me näimme Nessien. Se oli ihan helppoa. Tarvitsi vain hetken ajan tuijottaa lähes peilityyntä järvenselkää ja sieltä hirviö jo saapuikin syömään omenoita kädestämme. 







Harmittavasti kuvamateriaali jäi vähäiseksi tästä uniikista tapahtumasta, mutta mielikuvitustahan saa aina käyttää!




Loch Ness on valtavan iso, kylmä ja syvä järvi, ja se kuulemma käyttäytyykin enemmän meren kuin järven tapaan. Pieni järviristeily olisi voinut olla kiva, mutta kaikki veneretket oli tehty jo siltä päivältä.

Loch Nessin lisäksi Skotlannista löytyy lukuisia muitakin järviä, joista suuri osa on paljon hienompia kuin kuuluisa sisarensa.

Meille kuitenkin Loch Nessin tarjoama pieni tauko ajamisesta teki hyvää. Kävimme kylässä myös syömässä hampurilaisen, jonka välissä oli peuranlihasta tehty pihvi. En taida vieläkään osata päättää, oliko se hyvää vai ei.


tiistai 25. maaliskuuta 2014

Kohti Skotlannin ylämaita



Vireän Edinburgh -päivän jälkeen oli aika jättää hyvästit kauniille kaupungille ja jatkaa matkaa kohti Isle of Skyeta.

Matkan varrelle sattuivat Edinburghista ulos johtavat kaksi upeaa siltaa: autolla ajettava Forth Road Bridge ja sen vierelle rakennettu rautatiesilta Forth Bridge


Molemmat sillat ovat upeita, mutta erityisesti rautatiesilta on tosi vaikuttuva rakennelma. Pysähdyimme hetkeksi sillan kupeessa sijainneeseen pikkukylään kuvaamaan molempia siltoja. 

Oikeassa tosielämässä rautatiesilta Forth Bridge on tulipunainen ja hehkuu värikkäänä joka suuntaan. Valokuvaajan tosielämässä kirkkaana linssiin paistava aurinko latistaa maiseman saman väriseksi varjoisaksi massaksi. Tästä johtuen tarjolla on tällä kertaa mustavalkoisia kuvia.