Lontoossa ollessani rakastin niin paljon kaupungin jokivartta. Tavallaan se oli jopa vähän kumallista, koska Thames -joen vesi ei todellakaan ole laadultaan sitä kaikista kirkkainta ja puhtainta luonnonvettä. Jokivarren tunnelma veti minua kuitenkin loputtomasti puoleensa. Kaunis kaupunki avautui minusta parhaiten juuri Thamesin rantaa pitkin kävellessä. Upeat pilvenpiirtäjät, vanhat ja arvokkaat rakennukset, yövalaistuksessa hehkuvat Tower Bridge ja London Eye, kiireettömästi ravintoloissa iltaa viettävät lontoolaiset, huvittelunhaluiset lapsiperheet ja käsikädessä kulkevat pariskunnat loivat ympärilleen hyvää mieltä tuottavan maiseman. Ehkä jokivarressa kulkiessani tunsin kaikista syvimmin sen, mitä on olla lontoolainen. Minäkin kuuluin tuohon maisemaan, minäkin pystyin olemaan pala tuota ihmeellistä kaupunkia.
Lempikävelyreittini on edelleen Westminsterin sillalta London Bridgelle asti, mutta olen kävellyt sen muutaman kerran pidemmällekin, Rotherhitheen ja kotiin asti. En raaskinut maksaa kallista turistiristeilyä Greenwichistä Westminsteriin, mutta hyppäsin halvemman jokibussin kyytiin Greenwichistä ja ihailin sen sisältä samat jokivarren maisemat. North Greenwichistä Thamesin voi ylittää Emirates Air Linella, köysiradalla, joka toimii Oyster Cardilla. Sen kyydistä avautuvat itäisen Lontoon jokimaisemat tulvapadoille, London City Airportille ja 02-areenalle. Tower Bridgellä jokivartta pääsee ihailemaan ylätasolta, samoin kuin Tate Modernin näköalaterassilta.
Elokuuhun mennessä olin tehnyt nuo asiat jo moneen kertaan, joten jokimaisema alkoi olla hyvin hallussa North Greenwichistä aina Pimlicoon ja Vauxhalliin asti. Lisäksi muutamia kertoja länteenpäin ajaessa autotie seurasi vähän matkaa jokivartta pidemmälle länteen. Siitä eteenpäin Thamesin varsi oli kuitenkin minulle tuntematonta aluetta, joka kutsui kohti uusia seikkailuja.
Elokuun viimeisinä päivinä halusimme assarikaverini R:n kanssa nähdä jonkin ihan uuden alueen Lontoosta. Päätimme lähteä seikkailumatkalle Kew Gardensiin, maksulliseen kasvitieteelliseen puutarhaan, joka meiltä katsottuna sijaitsi pitkällä lännessä, Lontoon lounaisosassa.
Kew Gardensiin pääsee joko metrolla tai jokilaivalla, joten päätimme valita menomatkan kulkuneuvoksi laivan ja takaisin tullessa metron. Laivan kyytiin hyppäsimme Westminsteristä. Lippu ei ollut kallis, koska Oyster Cardin omistajat saivat alennusta siitä. Olisikohan yhdensuuntainen matka maksanut kahdeksisen puntaa, ja laiva lipui perille lähes kaksi tuntia, joten mikään lyhyt matka ei ollut kyseessä. Westminster Pieriltä lähtevät myös suositut turistiristeilyt Greenwichiin, joten turistisesongin edelleen jatkuessa jono reitin lippuluukulle oli huima. Me puolestaan pääsimme lippuluukulle samantien, ja laivassakin oli meidän lisäksi vain muutama ihminen ja kymmenittäin tyhjiä paikkoja. Jouduimme tosin jännittämään lähtöämme, sillä keskipäivällä Thames oli laskuveden kurimuksessa. Edellisenä päivänä sama lähtö oli jouduttu perumaan liian vähäisen vesimäärän vuoksi. Me onneksi pääsimme matkaan, ja seilasimme koko matkan ihan keskellä Thamesia, jottemme juuttuneet pohjasta kiinni.
Jokilaivan reitti Westminsteristä Kew Pierille oli tosi kiva ja vastaan tuli ihan uusia ja upeita maisemia. Yksi kiehtovimpia rakennuksia mitä matkan varrelle sattui, oli Battersea Power Station, vanha hiilivoimalaitos, joka on kooltaan ihan valtava. Voimalaitos ei ole ollut käytössä kymmeniin vuosiin, ja edelleenkin tilat ovat pääasiassa käyttämättömiä. Haluaisin ehdottomasti mennä sisälle tutkimaan paikkoja, mutta toistaiseksi suljetulle voimalaitosalueelle ovat päässeet vain näyttelijät sekä musiikkivideoiden ja leffojen tekijät.
Alitimme matkan varrella myös ties kuinka monta siltaa, joista kaikki olivat ihan erilaisia. Jossain vaiheessa vasemmalla puolella näkyi yllättäen Buddha-temppeli ja oikealla puolella multimiljonäärien asuntoja, joissa asui julkkiksiakin, tosin en enää muista, että ketä.
Jokilaivailuun kuului alkumatkasta opastus, jossa kapteeni kertoi meille mielenkiintoisimmista paikoista. Puolenvälin jälkeen selostus loppui, sillä kapteenin mukaan luvassa ei ollut enää mitään mielenkiintoista. Mutta oli siellä! Meitä vastaan alkoi nimittäin lipua hirveä määrä kanootteja, soutuveneitä ja suppaajia. Olettekos tienneet, että Thamesia pitkin pääsisi myös suppailemaan tai kajakoimaan?
Tarpeeksi länteenpäin mentäessä rakennukset vähenevät ja loppuvat Thamesin varrelta. Rakennusten sijasta vihreä luonto valtaa enenevissä määrin rantakaistaleet. Siellä täällä pilkistelee kuitenkin pieniä liikkeitä, jotka tarjoavat veneitä, kajakkeja ja surffilautoja vesiurheiluun.
Koska minulla on tämä selittämätön rakkaussuhde Thamesin varteen, suppailu tai melominen Thamesia pitkin pitäisi vielä ehdottomasti päästä kokemaan! Yritin kyllä ehdotella sitä ajanvietteeksi meidän työpaikan työhyvinvointipäivään, mutta minulle virnisteltiin yhtä hyväntahtoisesti kuin silloin, kun ehdotin lounastaukoa Shardin näköalaravintoloissa.
