Pitkän laivamatkan jälkeen kipsuttelimme Kew Pieriltä 15 minuutissa Kew Gardensin porteille, josta ostimme kalliit liput kasvitieteelliseen puutarhaan.
Kew Gardensin alue on ihan valtava, joten kannattaa varata ihan kunnolla aikaa, jos haluaa kiertää sen tarkasti. Elokuukaan ei ollut paras aika vierailla, sillä monien kasvien kukinta-ajat olivat jo ohi siltä vuodelta. Keväällä Kew mahtaisi olla parhaimmillaan.
Joka tapauksessa kasvitieteellisessä puutarhassa on aina jotakin näkemistä ympäri vuoden. Kruunun ja UNESCO:n suojeluksessa oleva puistoalue pitää sisällään muun muassa viktoriaaniseen tyyliin rakennettuja upeita kasvihuoneita sekä kiinalaistyylisen pagodin, näköalatornin.
Minun lempipaikkani koko Kew Gardensissa taisi olla Waterlily House, jonne menimme R:n kanssa heti ensimmäisenä. Kasvihuone oli hiostavan kuuma ja ilma kosteudesta sakea, mutta vesikasvit ja erityisesti nuo jättilumpeet olivat ihmeellisiä ja kauniita.
Kew Gardensin kuuluisin kasvihuone on Palm House, joka on valtavan suuri takorautainen kasvihuone - ja oman aikakautensa rakennustaidon mestarinäyte. Talo on täynnä toinen toistaan eksoottisempia palmupuita, syötäviä trooppisia kasveja sekä käpypalmujen sukulaisia. Minä, joka olen palmuja joskus paljonkin nähnyt, jouduin ihmettelemään ääneen R:lle, että onko ihan oikeasti tuonkin näköisiä palmuja olemassa? Ja miten tuo voi kasvattaa kookoksia köynnöstä pitkin? Ja oho, mikä tuo on? (Haha, mikä palmurasisti!) Kylmien maiden palmupuuintoilijoille Kew on ihan paras paikka tehdä tuttavuutta trooppisten taideteosten kanssa.
Aiemmin töissä yksi meidän lempiasiakkaistamme kertoi, että Lontoon puistoissa lentää vapaana laumoittain papukaijoja. Kesäaikaan niitä on kuulemma hankala erottaa, koska ne ovat väritykseltään vihreitä. Ensimmäistä kertaa näimme R:n kanssa vapaana lentäviä papukaijoja Kew Gardensissa. Ja niitä oli paljon! R oli ihan sydämistynyt, koska Kewn papukaijat tuntuivat olevan kiusaavaa ja rähisevää sorttia. Ne lensivät isoissa ryhmissä ja härkkivät muiden lajien yksinäisiä lintuja. Myöhemmin olen nähnyt muissakin Lontoon puistoissa muutaman puissa piileskelevän papukaijan.
Yksi Kew Gardensin nähtävyyksistä on Xstrata Treetop Walkway, joka kulkee 18 metrin korkeudella. Kävelysilta on 200 metriä pitkä, ja kerrankin kasvitieteellisessä puutarhassa pääsee tutustumaan puiden latvoihin samalta korkeudelta! Ilmeisesti reittiä ympäröivät puut ovat kastanja- ja limepuita. Treetop Walkway on aika kuumottava kokemus, sillä alun jälkeen silta alkaa täristä ja keinua holtittomasti jalkojen alla. Alas tullessa tuntuu ihmeelliseltä, ettei maa enää keinukaan.
Paitsi että Kew toimii matkailunähtävyytenä, se myös kerää tietoa kasveista ja koordinoi uhanalaisten lajien pelastushankkeita. Kasvitieteellisessä puutarhassa koulututetaan kiinnostuneita ja tarjotaan tutkimusmahdollisuuksia kasvitieteilijöille.
Pitkän päivän jälkeen palasimme R:n kanssa metrolla takaisin Rotherhitheen. Kew Gardensilta pääsee District -linjalla eteenpäin, ja tuo linja yhdessä keltaisen Circle -linjan kanssa on minun kaikkien aikojen inhokkilinjani. District on aina tupaten täysi ja se pysähtyy varmaan 30 sekunnin välein uudelle pysäkille. Matka kestää ja kestää ja niin se kesti tuonakin päivänä. Pitkän työviikon, raikkaan joki-ilman ja puutarhassa hengailun jälkeen oltiin molemmat R:n kanssa ihan poikki, mutta minä vielä enemmän. Nukahdin varmaan joka pysäkin välillä, heräsin joka kerta, kun metro pysähtyi ja nukahdin uudelleen, kun se lähti liikkeelle. Tätä jatkui puolisentoista tuntia. Minulle on niin harvinaista sellainen, etten saa silmiä pysymään auki. Se oli tosi hämmentävä tunne ihmiselle, joka on kuuluisa huonoista yöunistaan ja maratonvalvomisistaan. Unettava yhdistelmä tuo jokilaivailu ja Kew Gardens.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti