tiistai 11. helmikuuta 2014

London by Night

Aluksi stressaannuin siitä, kun työpäivän jälkeen oli niin vähän aikaa tutustua Lontooseen päivänvalossa. Pimeä laskeutui tammikuussa jo puoli viiden aikaan. Nyt helmikuussa päivä on toki  pidentynyt jonkin verran, mutta edelleen pimeyttä riittää enemmän kuin tarpeeksi.

Stressiä lievitti lopulta oivallus, että Lontoo on kaupunki, johon on välttämätöntä tutustua sekä valoisalla että pimeällä. Samat paikat ovat tunnelmaltaan täysin erilaisia päivällä ja yöllä.

Piccadilly Circus ei näytä juuri miltään päivänvalossa, mutta pimeän tultua tunnelma muuttuu. Valomainoksista johtuen aukion  kaikki ikkunat heijastavat punertavaa sävyä pitkälle ympäristöön. Kiireiset ihmiset ja kaksikerroksiset bussit ovat lakkaamatta liikkeessä. Mikään ei ole tällä aukiolla pysähtynyttä, paitsi jähmettynyt Eros-patsas aukion laidalla.



























Piccadilly Circuksen ja Leicester Squaren välistä löytyy hauskoja pikkukatuja, joiden varrella sijaitsevat teatterit on valaistu mainoksin ja valotauluin. Paljon hiljaisemman ja rauhallisemman Etelä-Lontoon Southwarkin asukkaana yllätyn joka kerta keskustan ihmispaljoudesta. On turisteja kameroineen, kiireisiä ja kiireettömiä paikallisia sekä ihmisiä, jotka jonottavat teattereissa alkaviin näytöksiin ja musikaaleihin.




















































Illalla kannattaa ehdottomasti mennä ihmettelemään myös parin korttelin mittaista Chinatownia, joka sijaitsee Piccadilly Circuksen ja Leicester Squaren välissä. Kiinalaisten ravintoloiden ja kauppojen lisäksi siellä voi ihastella myös koristeellisia kadunvarsia. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti