torstai 20. helmikuuta 2014

Onnen ja keveyden päiviä

Lontoon vakiintunut arki sai väistyä, kun sain vieraakseni kolme upeaa ja ihanaa ystävää Suomesta, ja neljäs rakkauspakkaus saapui tänne Espanjasta. Työnteko vaihtui kolmeen kallisarvoiseen vapaapäivään, ystävien seuraan, nauruun ja huolettomuuteen.

Ensimmäinen vieras toi mukanaan valtavan pussillisen karkkia Makuunista, mikä hupeni jo muutamien tuntien aikana huomattavasti. Espanjan tulokas kävi heti saavuttuaan jäljelle jääneiden karkkien kimppuun ja nieli viimeisetkin herkut kitaansa. Eipä hänkään ollut suomalaista salmiakkia ja suklaata saanut aikoihin Espanjassa.

Ehkä rankka työputki tai ystävien tuttu, turvallinen ja kaivattu seura saivat mut niin rentoutuneeksi, että kuume nousi jo heti ensimmäisenä vapaapäivänä. Yleensä lämmön ei tarvitse nousta kuin lähelle 37 astetta, niin makaan jo kuolemankielissä sängyllä pystymättä tekemään muuta kuin säälimään itseäni. Tällä kertaa 37,5 asteen kuumeessa nielin särkylääkettä ja painelin urheasti tyttöjen mukana kaupungilla pienien päiväunien välissä. Ja kyllä kannatti! Yhteistä aikaa oli niin rajallinen määrä, että ehdottomasti kannatti roikkua tyttöjen mukana. Maailman parhaat tytöt!

Tyttöjen vierailu sai hupaisan loppuhuipennuksen, kun S:n ja L:n oli tarkoitus lähteä kohti Gatwick Airportia kuudelta aamulla. Pieni kömmähdyshän siinä kävi, kun L:n kännykkä herätti tytöt vielä Espanjan ajassa ja tytöt olivat takit päällä ja matkalaukut kädessä jo kello 4.45. Kuulin unen läpi, kun tytöt kävivät ensin keskenään pientä spekulointia ajasta, kunnes rohkaistuivat kysymään multa varmistuksen, että paljonko kello ihan oikeasti on. Ja niinhän siinä kävi, että tytöt kaatuivat hihitellen sänkyihinsä vielä tunniksi ja lähtivät liikenteeseen vasta pienten kauneusunien jälkeen. Kyllä mua on naurattanut taas tuo perustöhöily, mitä mun ystäväporukassa on tapana harrastaa useastikin.

Nyt on haikea olo, että sinne ne nyt taas lähtivät. Tulkaa tytöt pian uudestaan!

2 kommenttia:

  1. Onnen ja keveyden päiviä olivat minullekin! Kiitos kovasti vielä kerran sulle.

    Sanna

    Ps. Oisko nyt voinu olettaakaan, että meidän lähtö olis menny kaikin puolin aivan nappiin. :)

    VastaaPoista