Jean Paul Gaultierin maailman jälkeen siirryin Barbicanin kulttuurikompleksissa vain kerrosta alemmaksi heti seuraavaan näyttelyyn. Tunnelmaltaan ihan erilainen Digital Revolution: An immersive exhibition of art, design, film, music and videogames -näyttely veti ihmisiä sisään kuin kärpäsiä.
Ensimmäisenä vastaan tulivat ajanlaskumme ensimmäiset tietokoneet ja -pelit. Tämä näyttely ei todellakaan ollut mikään "katsoa saa, muttei koskea" -tyyppinen, vaan ihmiset pelasivat silmät kiiluen Pac-Mania ja vuoden 1985 Super Mario Brosia.
Mitä pidemmälle näyttely eteni, sen edistyneempää kaikki oli. Nuo yllä otetut kuvat olivat sellaisesta huoneesta, jossa ihmiset seisoivat aluksi valkoisen kankaan edessä. Pian heidän hahmonsa ilmestyivät kankaalle ja sen myötä myös siivet selkään. Jos räpsytti käsiään tarpeeksi nopeasti, valkokankaan hahmo nousi lentoon.
Toisessa kohtaa valkokankaalle heijastuneen hahmon kimppuun kävivät linnut, jotka lopulta söivät hahmon kokonaan.
Näyttely oli ihan valtavan mielenkiintoinen, mutta siellä oli niin paljon porukkaa, että ahdistus iski.
Olisin niiiiin paljon halunnut päästä pelaamaan vanhoja ysäritietokonepelejä ja koittamaan jos jonkinlaista vempelettä, mutta olin liian väsynyt ja pakokauhuinen käyttämään kyynärpäitä ja teräviä hampaita tungoksessa.
Niinpä lähes kävelin koko näyttelyn läpi ja pakenin ulos heti ulko-oven nähtyäni. Yhtä juttua pääsin kuitenkin koittamaan, mikä oli aika siisti.
Kävin seisomaan yhden kuvaruudun eteen, joka saman tien heijasti kuvani näytölle. Samalla se etsi silmäni, joista alkoi nousta savua!
onpas mielenkiintoinen mesta, en oo kuullutkaan! Ja niin hienoja kuvia taas. - Elina
VastaaPoistaBarbicanissa on aina siistejä vaihtuvia näyttelyitä. Tämäkin näyttely ikävä kyllä loppui jo syyskuussa (mun postausvauhti huimaa ihan päätä :D )
Poista