sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Kevät Barcelonassa



Tapahtuipa eräänä huhtikuisena päivänä sillä tavalla, että lentokone kiidätti minut Suomesta neljässä tunnissa alkukeväiseen Barcelonaan. Syynä lomamatkaan oli viisi päivää kestäneet treffit Espanjassa asuvan hyvän ystäväni L:n kanssa. 

Tämä oli jo kolmas reissu Espanjaan reilun vuoden sisällä, mutta tällä kertaa maisemat olivat suurimmaksi osaksi ihan uusia. Andalusian eläköityneet rantakylät vaihtuivat Katalonian nuorekkaampaan ja modernimpaan miljoonakaupunkiin. 

Yllätyksekseni kevät ei ollut ehtinyt Barcelonassa erityisen pitkälle. Lämpöasteita oli parisenkymmentä, mutta monet puut odottelivat vielä verhoutumista vihreään pukuun. Monesta muustakin paikkaa ympäri maailmaa on tullut samanlaista viestiä, että kevät on tänä vuonna myöhässä.

Suomalaiselle Barcelonan kevät kuitenkin kelpasi ja lämmitti talven hyytämiä luita. Ainoastaan sen olin unohtanut, että vaikka päivisin kadulla on lämmin, iltaisin espanjalaisissa asunnoissa on kylmää ja koleaa. Meitä molempia kadutti ihan älyttömästi villapaidan puuttuminen, kun illasta hytisimme viileässä ja vetoisassa hostellihuoneessamme. Peiton alla oli lämmin, mutta vaati suurta ponnistelua ryömiä sen alta syömään iltapalaa tai pesemään hampaat.


Barcelonasta jäi tosi hyvä mieli! Tuntuu, että kaupungista löytyy lähes kaikkea - kulttuuria, vuoria, rantoja, kansainvälisyyttä, modernia ja vanhaa arkkitehtuuria.

Yleiseksi reissuvitsiksi tuli se, kun L päivitteli tasaisin väliajoin ihmisiä, jotka kekseliäisyydessään ovat kehittäneet vaikka mitä keinoja päästäkseen kävelemästä. Kävelimme nimittäin viiden päivän aikana jalkamme puhki, ja L:lle iski aina jossain vaiheessa päivää kateus, kun ihmiset huristelivat sankoin joukoin ohitsemme käyttämällä muun muassa potkulautoja, polkupyöriä, segwayta, rullaluistimia, skeittilautoja, kaksirenkaisia mopoautoja sekä moottorilla toimivia polkupyöriä ja potkulautoja.    
Vasemmalla puolella näkyvä tyyppi oli loistavaa matkaseuraa! Kiitos reissusta, L! 

2 kommenttia:

  1. Ahh, ihanalta näyttää keväinen Barcelona! Ja mikä siinä on että niitä asuntoja ei osata lämmittää, onhan siellä kuitenki kylymät talavet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Barcelona <3 Ja vaikka Suomessa on talvisin muuten kylmä, niin sisällä ei koskaan! Siksi ne villapaidat ja villasukat tuppaavat unohtua niin keväiseen Barcelonaan kuin Lontooseenkin matkustaessa :) Ihmettelen kans, että miten niistä asunnoista ei tehdä talvilämpimiä!

      Poista