Näin kesän kynnyksellä ajatukset alkavat siirtyä tulevaan biitsikauteen. Tai oikeammin mahdollisesti/ehkä/kaiketi/kenties/kukaties/otaksuttavasti tulevaan biitsikauteen. Suomessa kun ollaan, ei voi olla ikinä varma siitä, mikä kesä mahdollistaa auringonoton ja mikä ei. Toukokuu ei ole ollut kovin vakuuttava tähän asti.
Aurinkoisempaa säätä oltaisiin toivottu myös tammikuussa 2013, kun tsekkasimme Kuuban Cayo Jutías -nimisen saaren. Saari oli pilvisestä päivästä huolimatta kuvankaunis. Valkoista hiekkaa ja loputtomiin jatkuvaa rantaviivaa ei löytynyt, mutta hurmaava luonnontilaan jätetty pikkusaari löytyi kyllä. Puusto kasvoi ihan veden tuntumassa, joten uintitilaa oli hankalampi löytää.
Cayo Jutíaksella on yksi pääbiitsi, jossa ei sielläkään hengannut ihmisiä ruuhkaksi asti. Jos halusi ihan yksityisen oman pikkubiitsin, saarta tarvitsi vain lähteä kiertämään jalkaisin. Samalla sai pienen trekkausreissun, sillä jalkojaan sai vahtia aika tavalla, ettei tullut kompastuneeksi tai naarmuuntuneeksi puunrunkoihin ja oksiin.
Cayo Jutías sijaitsee noin 70 kilometrin päässä Viñalesin kylästä, jossa meillä oli siihen aikaan majapaikka. Nukuttiin siellä vaaleanpunaisessa casa particularessa, jonka omistajan pojalta saatiin kyyti saarelle. Laivaa ei tarvittu, sillä pitkä silta kytki saaren mantereeseen. 70 kilometrin matka Kuuban huonossa kunnossa olevilla teillä vei kaiken kaikkiaan parisen tuntia, kun jatkuvasti piti väistellä kuoppia ja railoja keskellä tietä. Mutta meillä ei ollut mikään kiire, ja auton ikkunasta avautuvat maaseutumaisemat laaksoineen ja kukkuloineen olivat osa kivaa reissupäivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti