Hupsista täytyy ihan sanoa, kun katsoo elokuista blogipostausten määrää tässä niiiiin nopeatempoisesti päivittyvässä blogissani. Nollaltahan tuo pahasti näyttää. Lorvikatarriko on iskenyt, kyselisi äitini, jos kyseessä olisi joku muu asia kuin blogin kirjoittelu.
Ja lorvikatarrihan se. Kirjoituslorvikatarri. En tiedä onko termi kuinka yleinen tai tuttu, mutta sillä tarkoitetaan (kuvitteellista) sairautta, jonka oireena on lorvaileminen/laiskottelu. Sama sairaus on vaivannut minua monesti aiemminkin elämässäni (arvatkaa vaan kuinka monta kertaa äitini on virnuillut minulle lorvikatarrista). Se on siis samalla krooninen sairaus, joka ei välttämättä koskaan lopullisesti poistu elämästäni. Lorvikatarrin kanssa on vain pakko opetella elämään. Itse asiassa sairaus todennäköisesti vaivaa muita ihmisiä paljon enemmän kuin itseäni...
Joka tapauksessa postaukset ovat edenneet Islannin reissun kolmanteen päivään. Silloin ajelimme läpi Islannin tunnetuimman autoreitin, Golden Circlen. Jos turistit jonkun reitin tsekkaavat, niin juuri tuon. Matkan varrelle osuu Pingvellir, josta löytyy Euraasian ja Pohjois-Amerikan mannerlaattojen erkaantumiskohta, Islannin suurin toimiva geysir Strokkur, Gullfossin vesiputous sekä 3000 vuotta vanha kraaterijärvi.
Ja lorvikatarrihan se. Kirjoituslorvikatarri. En tiedä onko termi kuinka yleinen tai tuttu, mutta sillä tarkoitetaan (kuvitteellista) sairautta, jonka oireena on lorvaileminen/laiskottelu. Sama sairaus on vaivannut minua monesti aiemminkin elämässäni (arvatkaa vaan kuinka monta kertaa äitini on virnuillut minulle lorvikatarrista). Se on siis samalla krooninen sairaus, joka ei välttämättä koskaan lopullisesti poistu elämästäni. Lorvikatarrin kanssa on vain pakko opetella elämään. Itse asiassa sairaus todennäköisesti vaivaa muita ihmisiä paljon enemmän kuin itseäni...
Joka tapauksessa postaukset ovat edenneet Islannin reissun kolmanteen päivään. Silloin ajelimme läpi Islannin tunnetuimman autoreitin, Golden Circlen. Jos turistit jonkun reitin tsekkaavat, niin juuri tuon. Matkan varrelle osuu Pingvellir, josta löytyy Euraasian ja Pohjois-Amerikan mannerlaattojen erkaantumiskohta, Islannin suurin toimiva geysir Strokkur, Gullfossin vesiputous sekä 3000 vuotta vanha kraaterijärvi.
Ennen noita kaikkia äsken mainittuja paikkoja löytyi lisäksi vielä yksi pienempi nähtävyys. Pingvellirin kansallispuistosta, Pingvallavatn-järven luota löytyi satoja käsin pinottuja kiviröykkiöitä, joita kävimme kuvailemassa hetkisen aikaa.
Samanlaisia turistien askartelemia kivipaaseja löytyy yleensä vaellusreittien varrelta, mihin turistit ovat halunneet jättää oman käyntikorttinsa. Islannissa pinottuja kiviröykkiöitä on kuulemma suhteettoman paljon maan pieneen kokoon verrattuna.
Huolellisesti pinotut kivet saivat pienen riiviölapsen heräämään sisälläni ja hetken aikaa kuvittelin mielessäni kuinka rentouttavaa olisi riehua hetki ja potkiskella tornit hajalle, vähän samaan tapaan kuin lapset haluavat aina kaataa ja rikkoa kaikki hienosti rakennetut legotornit. Mutta koska olin kuitenkin kypsä aikuinen, päätin arvostaa enemmän muiden vaivannäköä kuin sitä pientä rikkomishimoa kokevaa lasta sisälläni. Niinpä jätin kivet rauhaan, vaikka pelkäsin että kömpelyyksissäni kumminkin kompastuisin vahingossa johonkin röykkiöön. Avaruudellinen hahmotuskykyni ei ole ehkä ihan valioluokkaa.
Samanlaisia turistien askartelemia kivipaaseja löytyy yleensä vaellusreittien varrelta, mihin turistit ovat halunneet jättää oman käyntikorttinsa. Islannissa pinottuja kiviröykkiöitä on kuulemma suhteettoman paljon maan pieneen kokoon verrattuna.
Huolellisesti pinotut kivet saivat pienen riiviölapsen heräämään sisälläni ja hetken aikaa kuvittelin mielessäni kuinka rentouttavaa olisi riehua hetki ja potkiskella tornit hajalle, vähän samaan tapaan kuin lapset haluavat aina kaataa ja rikkoa kaikki hienosti rakennetut legotornit. Mutta koska olin kuitenkin kypsä aikuinen, päätin arvostaa enemmän muiden vaivannäköä kuin sitä pientä rikkomishimoa kokevaa lasta sisälläni. Niinpä jätin kivet rauhaan, vaikka pelkäsin että kömpelyyksissäni kumminkin kompastuisin vahingossa johonkin röykkiöön. Avaruudellinen hahmotuskykyni ei ole ehkä ihan valioluokkaa.
Seuraavissa postauksissa kerronkin sitten enemmmän muista Golden Circlen "oikeista" nähtävyyksistä, joista erityisesti Strokkur oli minusta kaikkein vaikuttavin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti