sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Yksinäistä matkustamista




Kerrankin voidaan palata ajassa ihan vain muutama päivä taaksepäin, sillä viime viikon keskiviikkona lähdin käymään Doverin satamakaupungissa, Englannin kanaalin rannalla.

Doveriin minut houkuttelivat valkoiset liitukivikalliot, joihin en ole törmännyt missään muualla päin maailmaa.

Doverin reissu oli sinänsä historiallinen kokemus itselleni, koska silloin matkustin ensimmäistä kertaa yksin yli yön kestäneellä reissulla. Yksinäisiä päiväretkiä olen tehnyt aikaisemminkin, mutta se ei ole ollenkaan sama asia.



Yksin matkustamisesta mainitaan aina kaksi hyvää puolta. Ensinnäkin silloin saa kuulemma tehdä juuri sitä mitä huvittaa ja toisekseen oppii sen, että pärjää hyvin yksin. Minä tulin tulokseen, että yksin matkustaminen on aika tylsää. Sen olen tiennyt jo pitkään, että pärjään kyllä aina jotenkin ja saan asiani hoideltua reissujeni aikana. 

Siksi en kokenut minkäänlaisia euforisia tunteita, kun matkat, yöpyminen, syöminen ja muu liikkuminen soljuivat mukavasti eteenpäin. Minulla on ollut myös aina niin hyviä reissukumppaneita mukanani, etten ole kokenut joutuvani tekemään musertavia kompromisseja pitkienkään reissujen aikana. Hyvin ollaan aina saatu reissusuunnitelmat tehtyä, ja jos mielenkiinnon kohteet ovat eronneet jossain kohdin, on ollut ihan ok erota hetkeksi aikaa. Minulla on esimerkiksi paha tapa nuohota kaikki kiinnostavat museot ja taidenäyttelyt, kun taas joitain matkakumppaneitani eivät edellä mainitut asiat ole juuri kiinnostaneet. Siksi ollaankin sovittu aina treffit myöhemmälle ajankohdalle ja sitten tehty yhdessä kaikkia kivoja juttuja.



Parasta reissuissa on ehkä kuitenkin reissun jakaminen jonkun kanssa. Yhteinen fiilistely hienojen juttujen äärellä. Yhteiset kahvi- ja ruokahetket sekä pelkkä hengailu puistoissa, portailla tai aukioilla.

Joka tapauksessa kyllä reissuun kannattaa lähteä yksinkin, sillä aina matkustelusta saa tosi paljon itselleen. Ja niin sain myös tällä reissulla, vaikka yksin ravintolassa syöminen onkin yhdenlainen painajainen minulle.

Ps. Kävipä niin hauskasti, että juuri kun olin saanut tämän postauksen lähtemään, menin lukemaan Juhanin kirjablogia, jossa puhuttiin sattumalta myös yksinäisestä reissaamisesta. Luettuaan Hemingwayn Vanhus ja meri -teoksen Juhani kyseli, että "mitä antaa seikkailu, jolle lähdet yksin? Eikö kaikkein tärkeintä kuitenkin ole se, keiden kanssa kaiken jaamme?". Kyllä se jakaminen ja yhdessä kokeminen on vaan niin siistiä! :)

2 kommenttia:

  1. Näyttääpäs Doverissa kivalta! Ite oon suhannu siellä vaan bussilla ohi, kanaalin ali Ranskan puolelle. :) Mä en muista koskaan matkustaneeni yksin myöskään tuollasia yön yli reissuja.. Aina oon kyllä miettinyt, että haluaisin kokeilla vaikkei reissuseurassakaan oo koskaan ollu valittamista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksin reissaamista kannattaa varmaan kokeilla ihan kokemuksen vuoksi, tiedä vaikka se oiskin ihan parasta :) Joskus ois kiva seilata Doverista laivalla Ranskaan, niin näkis parhaiten nuo valkoiset kalliot.

      Poista