Connemara National Park

 

Irlannin reissu alkoi torstaina myöhäisellä iltalennolla Gatwickin lentoasemalta. Lento oli perillä Dublinissa vasta kello 23, jonka jälkeen päätettiin vielä jatkaa matkaa puolentoista tunnin ajomatkan päässä sijainneeseen Athlonen kaupunkiin yöksi.

Tiedostimme sen kyllä, että myöhäiseksi menee ja tullaan olemaan tosi väsyneitä, mutta pidimme ajatuksesta päästä vähän lähemmäksi seuraavan päivän reissukohteita.

Torstai oli meille molemmille tavallinen työpäivä. Koska Emi joutui vielä työpäivän päätteeksi matkustamaan ensin Lontooseen ja sieltä Dubliniin sekä sen lisäksi kärsimään kahden tunnin aikaerosta, päätimme reiluuden nimissä, että minä olen ratissa yöajon aikana.

 

Halusin tietenkin olla virkeänä ratissa, joten tarkoitukseni oli nukkua muutaman tunnin päiväunet heti työpäivän päätyttyä. Mutta kun sitä asuu Lontoossa neljän kämppiksen kanssa, joista kaksi on vieläpä italialaista, niin usein päiväunet jäävät vain haaveeksi.

Harmikseni niin kävi tälläkin kertaa, sillä italialaiset eivät kammoa mitään muuta niin paljon kuin hiljaisuutta. Mitä äänekkäämpää kämpillä on, sen parempi, he tuumaavat ja saavuttavat mielenrauhan laittamalla samanaikaisesti päälle TV:n, radion, pesukoneen, tiskikoneen ja stereot. Arjen äänien keskeltä onkin mukavaa huudella toiselle päivän kuulumisia tai soitella puheluita muille italialaisille kavereille (ciaooo, belloo, tuttoo, amoreee, scusaa, che cosaa..). Italialaisille ruoanlaitto on kuolemanvakavaa hommaa, joten ruokaa valmistetaan pitkän kaavan kautta koko päivä. Mitä enemmän ruoanlaittoon kuuluu vatkainten, tehosekoitinten, paistinpannujen ja ajastinten käyttöä, sen parempaa ruoasta tuntuu tulevan.

No, päiväunettomuudesta johtunut oma uupumukseni vaihtui kuitenkin salamannopeasti riemunkiljahduksiin heti, kun näin Emin lentokentällä. Olisimmekohan olleet lopulta puoli kolmen aikaan yöllä perillä Athlonessa, josta olimme varanneet meille hotellihuoneen Radisson Blusta. 

En edes muista milloin viimeksi olen ollut yötä hotellissa, mutta olin niin mielissäni mukavista sängyistä, pehmeistä pyyhkeistä, siisteydestä ja puhtaudesta, isosta kylpyhuoneesta, kylpyammeesta, pimennysverhoista, hiustenkuivaajasta sekä pienistä shampoo- ja hoitoainepulloista, etten lopulta meinannut millään malttaa mennä nukkumaan. Olisin voinut viettää koko seuraavan päivän pelkästään hotellilomaillen, mutta aikataulumme ei sallinut sellaista luksusta. Niinpä Radissonin kuntosali ja uima-allas jäivät kokematta, mutta hyvät yöunet tuli nukuttua.

Hassua kyllä, tällä kertaa hotelli tuli halvemmaksi ja fiksummaksi vaihtoehdoksi kuin hostelli, sillä harvojen hostellien pihaan pystyy parkkeeraamaan auton ilmaiseksi, eikä läheskään kaikissa hostelleissa ole 24h aukiolevaa respaa.

 

Juhlistimme ensimmäistä lomapäivää syömällä superherkullisen kanawrapin aamupalaksi ja juomalla sen päälle maitokaakaota. Sen jälkeen naputtelimme navigaattorin ohjaamaan meidät Connemara National Parkiin, johon oli muutaman tunnin ajomatka Athlonesta. Reitti kulki Galwayn kautta, jonka jälkeen vuoret alkoivat jo siintää horisontissa.

Ajelimme kauniin kumpuilevan maiseman läpi kansallispuiston Visitor Centreen, josta lähti muun muassa valitsemamme kolmen kilometrin mittainen polku kukkuloiden keskelle.

Emi komensi minut tekemään kärrynpyörän kapealla puupolulla, enkä millään olisi oikein uskaltanut, koska pelkäsin, etten hallitse alastuloa. Viitisen minuuttia jouduin pohdiskelemaan uskallanko vai enkö, mutta sitten päätin uskaltaa. Ja laskeuduin turvallisesti puille!