Assistentin työni huippuhetkiin kuuluvat suomalaiset jumalanpalvelusmatkat Lontoon ulkopuolelle. Viikko sitten sunnuntaina pääsin merimieskirkon pastorin mukana pieneen ja varakkaaseen Childreyn kylään säestämään jumalanpalveluksessa.
Ensinnäkin jo automatkat ovat tosi kivoja, kun auton ikkunasta pääsee katselemaan maaseutua. Childrey sijaitsee Oxfordista eteläänpäin. Se ei kuulu Cotswoldseihin, mutta kaunista ja kumpuilevaa maaseutumaisemaa oli silti tarjolla heti, kun käännyimme pois motarilta.
Tällä kertaa itse määränpää oli todella vaikuttava ja upea. Siitä kyllä kerrottiin minulle etukäteen, mutten silloin ihan tajunnut, mihin olimme menossa. Messu pidettiin erään suomalaisen rouvan omistamassa kartanossa. Kartanon tilukset ovat valtavat! Niihin kuuluvat muun muassa viinitarhat sekä hevostallit. Palkattu puutarhuri huolehtii siitä, että puut, pensaat ja kukat pysyvät ojennuksessa ja geometrisessa muodossa.
Sisältä kartano on iso, pimeä ja vähän kolkko. Kaikki messuvieraat nyökkäilivät, että ihan voisimme elää todeksi jotain Agatha Christien romaania. Anelin kartanonomistajalta luvan vähän kierrellä ympäri rakennusta, ja lupa onneksi heltisikin. Yläkerrasta löysin ihkaoikean haarniskan ja muotokuvagallerian. Kuljin ällistyneenä ympäriinsä, ja leikin kartanon neitiä, joka selvittää sukupolvien aikana kertyneitä lähisuvun petoksia ja salaisuuksia.
Kartanon rouvalla on apunaan au pair, jonka työnä on pitää kartanon sisätilat puhtaina ja siisteinä. Lukuisat pimeät huoneet, vanhat ja pölyttyneet huonekalut, kylmyys, kosteus ja tavararöykkiöiden määrä näyttivät niin loputtomalta ja lannistavalta työsaralta, että itselleni nousi kylmänhiki otsalle sitä ajatellessa.
Yleensä jumalanpalvelus on pidetty kartanon sijasta läheisessä keskiaikaisessa kirkossa, mutta tällä kertaa kirkko oli varattu. Sen sijaan kokoonnuimme kartanon saliin, josta löysin vanhan ja epävireisen pianon. En tiedä oliko sillä soitettu moneen kuukauteen, mutta mitä enemmän sitä soitin, sen enemmän piano yritti vastustella.
Pahinta (ja pastorin mielestä hilpeintä) oli se, kun pianon koskettimet alkoivat juuttua pohjaan noin puolessa välissä messua. Yhden virren lopuksi f-sävel soi ja soi ja soi ja soi, vaikka kuinka yritin kiskoa eri koskettimia paniikissa ylös. Pastori sai jatkaa pitkään puhumista f-nuotin päälle, ennen kuin piano suostui vaikenemaan. "Sama nuotti soi edelleen korvissani", pastori totesi ihan muutama päivä sitten ja kieltämättä, niin se soi myös minun korvissani tasaisen varmana ulinana. Ehkä se soi koko loppuelämäni ajan.
Ensinnäkin jo automatkat ovat tosi kivoja, kun auton ikkunasta pääsee katselemaan maaseutua. Childrey sijaitsee Oxfordista eteläänpäin. Se ei kuulu Cotswoldseihin, mutta kaunista ja kumpuilevaa maaseutumaisemaa oli silti tarjolla heti, kun käännyimme pois motarilta.
Tällä kertaa itse määränpää oli todella vaikuttava ja upea. Siitä kyllä kerrottiin minulle etukäteen, mutten silloin ihan tajunnut, mihin olimme menossa. Messu pidettiin erään suomalaisen rouvan omistamassa kartanossa. Kartanon tilukset ovat valtavat! Niihin kuuluvat muun muassa viinitarhat sekä hevostallit. Palkattu puutarhuri huolehtii siitä, että puut, pensaat ja kukat pysyvät ojennuksessa ja geometrisessa muodossa.
Sisältä kartano on iso, pimeä ja vähän kolkko. Kaikki messuvieraat nyökkäilivät, että ihan voisimme elää todeksi jotain Agatha Christien romaania. Anelin kartanonomistajalta luvan vähän kierrellä ympäri rakennusta, ja lupa onneksi heltisikin. Yläkerrasta löysin ihkaoikean haarniskan ja muotokuvagallerian. Kuljin ällistyneenä ympäriinsä, ja leikin kartanon neitiä, joka selvittää sukupolvien aikana kertyneitä lähisuvun petoksia ja salaisuuksia.
Kartanon rouvalla on apunaan au pair, jonka työnä on pitää kartanon sisätilat puhtaina ja siisteinä. Lukuisat pimeät huoneet, vanhat ja pölyttyneet huonekalut, kylmyys, kosteus ja tavararöykkiöiden määrä näyttivät niin loputtomalta ja lannistavalta työsaralta, että itselleni nousi kylmänhiki otsalle sitä ajatellessa.
Yleensä jumalanpalvelus on pidetty kartanon sijasta läheisessä keskiaikaisessa kirkossa, mutta tällä kertaa kirkko oli varattu. Sen sijaan kokoonnuimme kartanon saliin, josta löysin vanhan ja epävireisen pianon. En tiedä oliko sillä soitettu moneen kuukauteen, mutta mitä enemmän sitä soitin, sen enemmän piano yritti vastustella.
Pahinta (ja pastorin mielestä hilpeintä) oli se, kun pianon koskettimet alkoivat juuttua pohjaan noin puolessa välissä messua. Yhden virren lopuksi f-sävel soi ja soi ja soi ja soi, vaikka kuinka yritin kiskoa eri koskettimia paniikissa ylös. Pastori sai jatkaa pitkään puhumista f-nuotin päälle, ennen kuin piano suostui vaikenemaan. "Sama nuotti soi edelleen korvissani", pastori totesi ihan muutama päivä sitten ja kieltämättä, niin se soi myös minun korvissani tasaisen varmana ulinana. Ehkä se soi koko loppuelämäni ajan.
Haha, mikä seikkailu! Vierailu tuommoisessa peribrittiläisessä kartanossa oli varmasti aika makea, vaikutti niin siistiltä. Ja voihan sen au pair -ajan käyttää tuollakin tavalla, ihan mukavaa vaihtelua varmaan, jos ei erityisemmin pidä mukuloista.
VastaaPoistaJa tsemppiä Heli, nää oot kyllä yks superosaaja! Onpahan ainakin tarina kerrottavana tuosta f-sävelestä! :)
Vielä mun annetaan kuitenkin osallistua Kauneimmat joululaulut -kiertueelle, joten onneksi piano ei pilannut mun reissuja Edinburghiin ja Glasgowhun ;). Oli kyl niin siisti päästä käymään brittiläisessä kartanossa. Just sitä mitä aina kaikista kirjoista voi lukea. Lämmitys on niin sikakallista, että palellaan villahuivit harteilla.
PoistaNo vau, mikä mesta! Kyllä uskon, että oot ollu fiiliksissä tuolla.
VastaaPoistaJa ahhahhaa, että mua naurattaa tuo sun pianotaistelu. :)
Terkkuja pimenevästä ja kylmenevästä Helsingistä! Arvaa vaan, miten vaikeaa alkaa olla herääminen kello 6.15.
S
Terveiset takaisin pimenevään ja kylmenevään Helsinkiin, vaikka tällä hetkellä taidat olla syyslomilla jossain vielä pimeämmässä ja kylmemmässä paikassa :D. Suomi on ihana, mutta ne säät! En kestä edes ajatella.
Poistanyt kävi niin että f-nuotin kohdalla mulla pääsi semmonen naurunpyrskähdys että räkä lensi nenästä ja mieskin heräsi!
VastaaPoistaMaaseudulla ihmiset tosiaan (tai ympäristö) tuntuu ja näyttää niin eri aikakaudelta. Sitä aina ihmettelin.
Kiitos tästä lempeästä lauantaiaamusta blogisi kanssa. (mies nukahti uudestaan) kohta nousen keittämään teetä.
- E
Pahoittelut miehellesi Childreyn pianon puolesta :D Se piano sitten osaakin häiritä ihmisiä, vaikka ne eivät olisi edes paikalla kuuntelemassa ;)
Poista