Gap of Dunloe

Irlannin kauneimmat ja henkeäsalpaavimmat maisemat tarjosi tällä reissulla Killarneyn kaupungin lähellä sijaitseva Gap of Dunloe. Noin 11 kilometrin mittainen pieni vuoristotie kiemurtelee kahden eri vuoriston, Macgillycuddy's Reeksin ja Purple Mountainin, välissä. Jylhän vuoriston lisäksi reitin varrelta löytyy pieniä ja kirkkaita järviä.

Ajoimme edellisenä iltana yöksi todella sympaattiseen Dunloe View hostelliin, jota voin suositella lämpimästi ihan kaikille. Hostelli sijaitsee maaseudulla, kahdeksan kilometrin päässä Killarneystä. Ehdimme nähdä horisontissa siintävät vuoret juuri ennen auringonlaskua. Tiesimme, että aamulla pääsemme heräämään upeiden maisemien keskeltä. Hostelli oli samalla pieni maatila, jossa tarjottiin aamupalalla oman tilan kanojen munimia munia. Maaseudulla oli niin pimeää auringon laskettua, että taivaalta erottuivat miljoonat ja miljoonat tähdet.

Meidän oli tarkoitus kiertää seuraavana päivänä yksi Irlannin ihailluimmista maisemareiteistä, Ring of Kerry, mutta hostellin omistaja totesi suunnitelmamme mahdottomaksi. Ring of Kerry on lähes 200 kilometrin mittainen kapea kehätie, jonka varrelta löytyy niin paljon katseltavaa, että sen kiertämiseen pitäisi varata ainakin pari päivää. Meillä aikaa oli vain puoli päivää, kun illasta piti olla jo Dublinissa.

Sympaattinen omistaja vinkkasi meille kuitenkin Ring of Kerryn kauneimpia helmiä, jotka ehtisimme nähdä puolessa päivässä. Gap of Dunloe kuului suosituslistan ylimmäiseksi, ja se sijaitsikin ihan muutaman kilometrin päässä hostellilta. Omistaja kertoi, että Gap of Dunloe on niin kapea, etteivät paikalliset pidä ylimääräisestä autoliikenteestä tiellä. Pahimpina turistiaikoina tie on suljettu muilta kuin paikallisilta. Tietäen ajanpuutteemme, hostellin omistaja kehotti meitä ajamaan Gap of Dunloeen, vaikka meitä yritettäisiin estää sitä tekemästä.

Lähdimme liikkeelle seuraavana päivänä kymmenen aikaan, jolloin aamu-usva vielä pyörteili sakeana ympärillämme. Pienelle vuoristotielle kääntyessämme meitä yritettiin toden totta estää pääsemästä eteenpäin paikallisten toimesta, aivan kuin hostellin omistaja oli meitä varoittanut. Erittäin vihaisen näköinen paikallinen mies viittilöi meitä kiivaasti kääntymään ympäri ja näytti käsillään jos minkälaista stop-merkkiä. Suomalaisille epäluonteenomaisesti emme välittäneet, vaan kiersimme autollamme miehen ja jatkoimme matkaa kädet täristen. 

Ilmeisesti miehen eleet eivät olleet tepsineet kovin moneen muuhunkaan, sillä autoja oli reitin varrella kymmenittäin.

Pääsimme vuorten kupeeseen täydelliseen aikaan. Aluksi aamu-usva peitti kaiken näkyvyyden, mutta mitä korkeammalle aurinko nousi, sitä mukaa myös usva haihtui. Oli ihan mieletöntä seurata aamun sinistä hetkeä, usvan pyörteilyä, hämäriä ja sumeita vuorten hahmoja ja vihdoin erottaa kaikki kunnolla, kun aurinko jaksoi kivuta vuorten yläpuolelle paistamaan.

Tie oli niin kapea, että sille mahtui vain yksi auto kerrallaan. Onneksi suurin osa autoista meni samaan suuntaan kuin me. Emi ajoi, ja minä sain nauttia maisemista auton etupenkillä suu auki. Koko aamu ja 11 kilometrin mittainen matka Gap of Dunloen läpi oli jotenkin ihan tajuton kokemus, enkä oikein edes osaa kuvailla sitä mykistävää oloa, jonka luonto, raikas ilma ja rauhallinen aamuhetki saivat aikaan. 

Pysähdyimme matkan varrella ehkä ziljoona kertaa ja yhdessä kohtaa pääsimme seuraamaan pelastushenkilöiden koulutusta. Painavien rinkkojen ja varusteiden kanssa ensiaputyypit lähtivät vaeltamaan ja kiipeämään vuoristoon. "Älkää te sitten eksykö ja satuttako itseänne mihinkään", huikkasi yksi pelastustyöntekijä ja lupasimme pysytellä kiltisti tien varressa.