Ekan kerran pääsin kurkistamaan brixtonilaiseen elämäntapaan kahden Lontooseen vierailulle tulleen ystäväni, L:n ja Z:n kanssa. L:lle Lontoo on kaupunkina tuttu au pair -ajaltaan, ja siksi halusinkin näyttää hänelle kaupungista ihan uuden puolen - jonkun sellaisen, mitä L ei ollut vielä ehtinyt nähdä ja kokea.
En ollut itsekään käynyt aiemmin Brixtonissa, mutta olin kuullut siitä paljon hyvää. Niinpä päätettiin ennakkoluulottomasti lähteä kiertämään aluetta. Tietenkin Brixton onnistui yllättämään meidät ihan täysin ja totta kai vain positiivisessa mielessä!
Ensin kiertelimme ulkomarkkinat, jotka keskittyvät kolmelle eri kadulle: Electric Avenuelle, Pope's Roadille ja Brixton Station Roadille. Seuraavaksi lähdimme etsimään katettua sisätilaa, joka löytyi hauskan ja eksoottisen harhailuretken jälkeen. Brixtonissa on nimittäin pieniä katettuja kujia ja sokkeloita superpaljon, joten harhailimme jos jonkinlaisten elektroniikka- ja kampaamotunneleiden läpi. Eräässä tunnelissa oli pieniä kampaamosalonkeja vieri vieressä muutaman neliön kokoisissa kopeissa.
Harmitti, kun en ollut ottanut järkkäriä mukaani, sillä Brixton suorastaan käskee valokuvaamaan itseään! Seuraavalla kerralla tiesin jo paremmin ja otin kameran mukaani, mutta en enää löytänyt noita outoja, eksoottisia ja pimeitä tunneleita.
Varsinkin Brixton Villagesta eli katetuilta sisämarkkinoilta, löytyy jos jonkinlaista ravintolaa ja kahvilaa! Ja ne ovat sisustukseltaan niin sympaattisia ja ihania. Puuta ja muovia on käytetty sisustuksessa paljon, pöydät ja tuolit ovat kaikki ihan erilaisia ja silti sulassa sovussa keskenään, pöytäliinat ovat värikkäitä ja luonnonkukkia on laitettu koristamaan pöytiä.
Me juhlistimme L:n ja Z:n synttäreitä Rosie's:n pikkuruisessa kahvilassa, jossa oli kiikkerät pöydät, huterat tuolit ja päivänkakkaroita maljakossa. Söimme ällömakeita leivoksia ainakin kolmea erilaista (L:n toiveesta piti olla paljon eri makuja, koska L rakastaa kaikkea makeaa). Ensimmäisen leivoksen puolivälissä minä ja Z olimme jo aivan sokerihumalassa (olemme molemmat superhuonoja sietämään sokeria), kun L vasta aloitteli.
Kahvila-apulaisena oli afrikkalaisen omistajan pieni ala-asteikäinen tytönhupakko, joka tohkeissaan tarjoili kahvin pöytään. Siihen aikaan tosin koululaisten olisi pitänyt olla työnteon sijasta koulussa. Toivon totisesti, että koulupäivä oli sinä päivänä ollut ihan oikeastikin noin lyhyt.
Ikäväkseni huomaan, että kuvani eivät tee Brixtonille oikeutta. Olen aina onnistunut olemaan Brixtonissa joko ilman hyvää kameraa tai sitten väärään aikaan, jolloin kaupat ja kahvilat ovat menneet kiinni. Kiireissäni en ole ehtinyt etsiä jo aikaisemmin löytyneitä valokuvauksellisia paikkoja.
Brixtoniin mennessä kannattaa muistaa, että parhaimmat paikat löytyvät eksymällä, ja eniten tietoa kummallisista vihanneksista ja lahjatavaroista saa kysymällä reilusti ystävällisiltä myyjiltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti