maanantai 18. toukokuuta 2015

Barcelonaa lintuperspektiivistä


Tällaisia anarkistisia maisemia avautui Güellin puistosta! Kaupunki näytti tosi kauniilta ja isolta kukkulalta käsin. Oli ihan hyvä, että pari ensimmäistä päivää käveltiin ympäriinsä ennen kuin siirryttiin korkeammille näköalatasanteille. Nyt nimittäin tunnistettiin kätevästi jo meidän valloittamiamme paikkoja maamerkkien perusteella. 

Barcelona on muuten aika matalien rakennusten kaupunki, mutta joitain rakennuksia pompahteli katukuvasta omiin korkeuksiinsa. Yksi sellainen oli Sagrada Família, jonka korkeuden tajuaa paremmin kukkulalta käsin kuin sen juurella seisten.



Barcelonan kaupunginosat ovat myöskin ihan erilaisia. Vanhakaupunki on rakennettu superahtaasti, kadut ovat pieniä ja kapeita ja rakennukset samankorkuisia. Uudemmissa kaupunginosissa on puolestaan väljyyttä, valtavan suuria kulkuväyliä, pröystäileviä viivasuoria ja leveitä kävelykatuja viheralueineen sekä modernimpaa arkkitehtuuria. Täytyy sanoa että nuo uudemmat hienostoalueet veivät sydämeni mukanaan. Vaikka vanhankaupungin alue oli sympaattinen, harmoninen ja kaunis, tykkäsin erityisesti Eixamplen modernista, avarasta, ilmavasta ja siististä alueesta. Lopputulos oli sinänsä aika yllättävä, mutta nimenomaan Eixamplen katuja kävellessäni päätin lopullisesti menettää sydämeni Barcelonalle. Vanhassa goottilaisessa kaupunginosassa asustellessani jouduin vielä epäröimään sitä, kannattaako Barcelonaan ihastua vaiko ei. 

4 kommenttia:

  1. Oi, Güellin puisto on mun ehdottomia suosikkeja Barcelonassa! Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Käypä muuten tsekkaamassa myös tää postaus: http://auringonkalastaja.blogspot.fi/2015/05/top-10-eurooppa.html. Ihan postauksen lopussa on sulle haaste. Pidän peukkua, että otat haasteen vastaan :)

      Poista
    2. Oi, kiitos haasteesta, ihan ehdottomasti otan vastaan! :) Oli mennyt ihan ohi!

      Poista
    3. JEE! Ihan mahtavaa!! Odottelen innolla postausta! :)

      Poista