keskiviikko 6. toukokuuta 2015

TOP 10: EUROOPPA

Viimeisten kymmenen vuoden aikana olen matkustanut maailmalla kaikista eniten luottomatkakumppanini Emin kanssa, johon ystävystyin jo lukioaikoina. Pitkä ja perinteikäs reissu-uramme alkoi vaatimattomasti Australian ja Kaakkois-Aasian reppureissulla puolisen vuotta kirjoitusten jälkeen vuoden 2006 tammikuussa.

Aika vasta taisin kysyä Emiltä jonkun pidemmän autosiirtymän aikana, että mitä viittä paikkaa Euroopasta hän suosittelisi muilta mantereilta tuleville matkustajille lähes pakollisiksi käyntikohteiksi. Tästä saimme taas aikaiseksi hyvän keskustelun. Aika monista paikoista olimme muistaakseni samanmielisiä.

Tässä tulee kuitenkin minun Euroopan TOP KYMPPI, sillä ihan viiteen en raaskinut kohteita jättää. Ja pakko korostaa, että kyseessä on vain tämänhetkinen mielipiteeni, jota rajoittaa se, että Euroopassa on vieläkin paljon maita, joissa en ole päässyt käymään. Niissäkin maissa joissa olen jo käynyt, olisi varmasti vielä vaikka mitä uutta nähtävää. Mutta. Jos olisi pakko suositella etelä-amerikkalaiselle kaverille kymmenen kohdetta Euroopasta juuri nyt ja näillä tiedoilla, vastaukseni olisi tämä:

10. Pembrokeshire, Wales

Walesin lounaisosista löytyy kuvankauniita biitsejä, jotka ovat täysin aliarvostettuja sateisen ilmanlaadun vuoksi. Kirkas vesi, pehmeä hiekka ja pieni vaellus syrjässä oleville biitseille takaavat sen, että maailman kauneimmista biitseistä voi nauttia myös Euroopassa. Biitsihyppelyitä voi tehdä pitkin päivää, sillä siirtymäreitit kulkevat kallioiden päällä. 

9. Preikestolen, Norja

Etelä-Norjassa sijaitsevat maan upeimmat vuonot, trullit, ruohokattoiset talot sekä lumihuippuiset vuoristomaisemat. Autolla ajaminen on tosi kuumottavaa serpentiiniteiden vuoksi. Vielä kuumottavampaa ajaminen on silloin, kun teitä ajellaan vuokra-asuntoautolla. Kyllä pelotti! Ja kyllä oli hikinen urakka Preikestolenin huipulle, kun kärsi huonon kunnon lisäksi myös vatsaongelmista. Maisemat melkein korvasivat tyhjän vatsan aiheuttaman huonovointisuuden ja sen, että takaisin asuntoautolle päästyäni kaverini huomauttivat huulieni ja kasvojeni muuttuneen siniseksi vaellusreissun tiimellyksessä.  

8. Plitvice Lakes, Kroatia

Ennen Kroatian kuuluisimmassa kansallispuistossa käyntiä en ollut tiennyt, että muualtakin kuin merestä voi löytyä turkoosia vettä. Järvialue on kertakaikkisen kaunis. Kirkasta ja värikästä vettä sekä pieniä vesiputouksia pääsee ihailemaan alueelle rakennettuja pitkospuita pitkin. Olen käynyt paikan päällä jo kaksi kertaa, mutta voisin hyvin mennä kolmannenkin kerran.

7. Des Catacombes de Paris, Ranska

Aika harvoin sitä pääsee kulkemaan maanalaisissa katakombeissa, joiden tunneleihin ja holveihin on haudattu yli miljoonan pariisilaisen maalliset jäännökset. Katakombien lisäksi Pariisista löytyy vaikka mitä muuta ihmeteltävää, esimerkiksi boheemi Montmartren alue.

6. Lontoo, Englanti


Vanhoille lukijoilleni ei liene yllätys, että Lontoo ilmestyi TOP 10 -listalle. Minusta Lontoo on vain maailman ihanin kaupunki, jossa ei tekeminen ja näkeminen lopu koskaan kesken! En ole suuri kaupunkilomien ystävä, mutta Lontoo muodostaa poikkeuksen. Kaupungista löytyy jotakin kaikille. Toisille kulttuuria, toisille historiaa, toisille shoppailtavaa, toisille katuruokaa ja -markkinoita. Tiedän vain harvoja ihmisiä, jotka eivät ole tykänneet Lontoosta.

5. Soča-joki, Slovenia


Ennen Sloveniaan menoa en tiennyt, että muualtakin kuin meristä ja järvistä voi löytyä turkoosia vettä. Mutta löytyy sitä myös joesta! Slovenia on pieni ja upea maa, jossa erityisen kaunista on vuoristoinen Soča-joen seutu. Sielu lepää raikkaassa vuoristoilmassa. Slovenian pääsee kiertämään autolla muutamassa päivässä, mutta vuoristoseudulla voisi viettää paljon pidemmänkin ajan.

4. Skagen, Tanska


Skagen sijaitsee Jyllannin niemimaan pohjoiskärjessä. Sieltä löytyy pitkiä hiekkarantoja ja liikkuvia korkeita dyynejä. Skagenin kuuluisin paikka on sen sarveksi kutsuttu niemi, joka muodostaa Kattegatin ja Skagerrakin salmien maantieteellisen rajan. Niemen kärki on käymisenarvoinen paikka, mutta niin Skagenin itä- kuin länsipuoleltakin löytyy lisää kauniita biitsejä, majakoita, keskiaikaisia kirkkoja ja dyynejä. Lempibiitsilleni sai ajaa autolla, mikä oli maailman eniten cool, sillä se toi mieleen Australian biitsiajelut.

3. Città del Vaticano, Vatikaanivaltio
Tätä ei ehkä tarvitse selittää tämän enempää? Kyseessä on sentään maailman pienin itsenäinen valtio, jota hallitsee itse paavi. Paikan päältä johdetaan katolista kirkkoa, mikä laajentaa minivaltion vaikutusvallan lähes joka maailmankolkkaan ulottuvaksi. Vatikaanin sisältä löytyy myös aikamoinen määrä arvokkaita aarteita ja taideteoksia.

2. Ylämaat, Skotlanti

Skotlannin Ylämaat on taianomainen, maaginen paikka, joka on täynnä jylhää luontoa, vanhoja linnoja sekä historiaa. Pakollisia käyntikohteita Ylämailla ovat Isle of Skye ja Glencoe, jossa sijaitsee kuvitteellinen James Bondin kotikartano.

1. Auschwitz, Puola

Auschwitz-Birkenaun keskitysleirit ovat olleet kaikista mykistävin ja ajatuksia herättävin paikka, missä olen koskaan käynyt. Eikä vain Euroopassa, vaan koko maailmassa. Minusta kaikkien pitäisi käydä keskitysleirillä, ettei vain kukaan koskaan unohtaisi mitä on tapahtunut ja mitä tapahtuu edelleen maailmassa. Auschwitzin vierailun jälkeen koin monta viikkoa syvää tarvetta puhua näkemästäni. Jatkuvasti, kelle tahansa kuka jaksoi vain kuunnella. Elin päiviä omituisessa kuplassa, jossa yritin tavoittaa jonkinlaista ymmärrystä, mutta en tavoittanut. Käsittämätön, hirviömäinen, painajaismainen paikka, jossa ihmisen on kohdattava kaltaistensa äärimmäinen pahuus.

--

Tällainen oli minun EUROOPPA TOP 10 -lista! Olisi hauska saada muiltakin matkabloggaajilta samanlaisia postauksia, koska niin paljon kaikkea tärkeää ja upeaa puuttuu omasta listastani. Matkabloggareista tiedän, että ainakin Archie Gone Lebanonin Inka ja Qué Pasa?:n Säde saattavat lukea tämänkin postauksen eli  ainakin teille haastetta kehiin luoda oma EUROOPPA TOP 5 tai TOP 10 -lista! Ja jos täältä löytyy muitakin matkabloggareita, niin teille sama haaste myös!

8 kommenttia:

  1. Aika paljon oli paikkoja, joista en ollut koskaan kuullutkaan, mutta aika vaikuttavia olivat!

    Mää lähen mukkaan, eli vastinetta on luvassa! Vitsi, mitenköhän sitä ikinä osaa päättää? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes! Kiva että otat haasteen vastaan! Ja vaikeeta on päättää ne parhaimmat paikat! Oon vieläkin aika kauhuissani, että tiputin tuosta noin vaan pois Barcelonan, Ateenan, Firenzen ja upeita kohteita Irlannista. Suomikin kuuluisi pakollisena listalle, mutta kun mulla ei oo mitään hienoja kuvia esimerkiksi Hailuodosta...

      Poista
  2. Vautsi mikä lista! Upeita kohteita oot tähän valinnut. Ja kiva, että oli vain pari ns. perinteistä kohdetta eikä lista ollut täynnä Pariisia (katakombit ovat siellä kyllä ehdoton vierailukohde!), Roomaa ja Barcelonaa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ihana kommentti, kiitos! Halusin nimenomaan valita mahdollisimman paljon epäperinteisiä juttuja, koska yleensä ne on just niitä vinkkejä, mitä reppureissaajat kaipaa. Luontokohteissa on aina jotain maagista ja ne muistuu paremmin mieleen kun taas kaupungit on helppo sekottaa keskenään. Nyt vaan omaa listaa tekemään, lukisin tosi mielelläni :)

      Poista
    2. Totta ja Barcelonat sun muut ovat muutenkin jo hehkutettuja, monet näistä paikoista ovat vähemmän tunnettuja, mutta kaikessa kauneudessaan vielä upeampia vierailukohteita. Olen alkanut kiinnostua Sloveniasta totisesti tässä kevään mittaan ja nuo pari kuvaa nostivat matkakuumetta maata kohtaan entisestään :). Olet ehtinyt käydä monessa upeassa paikassa!

      Poista
    3. Slovenia on upea maa! Varsinkin tuo vuoristoseutu, Soca-joki, Bled, Ljubljana ja tippukiviluolat. Vaikka maa on tosi pieni, sieltä löytyy kaikkea vuoristoista kaupunkeihin, tippukiviluoliin ja rantaviivaankin. Kävin muuten tsekkaamassa sun blogin, se on tosi hieno! Niin paljon mielenkiintoista luettavaa. Oot itekin ehtinyt käydä vaikka missä! :)

      Poista
    4. Kiva kuulla, kiitos :). Ja aaaaah, pakko sinne on jossakin kohtaa mennä reissamaan :).

      Poista
    5. Kun on kerran reissukärpänen puraissut, sitä ei hellitä mikään. Mukavia tulevia reissuja!

      Poista