torstai 9. heinäkuuta 2015

Liebster Award -haaste

Matkablogeissa jo kuukausia kiertänyt Liebster Award -haaste saavutti yllättäen minutkin, kun Qué Pasan Säde haastoi minut mukaan. 

Haasteen säännöt menevät seuraavalla tavalla:
1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa (tehty)
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen (tekeillä)
3. Nimeä  ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa (luulen, että kaikki kynnelle kykenevät ovat jo tehneet tämän, joten en aio haasta ketään uudelle kierrokselle)
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimitetyille (jos joku haluaa vastata minun keksimiini kysymyksiin (niistä tulisi tietenkin tosi upeita kysymyksiä), lupaan keksiä ne, jahka ilmiannat itsesi kommentoimalla)

----

1. Millä perusteella valitset matkakohteesi?
Mietin esimerkiksi käytettävissä olevaa aikaa ja matkakassan suuruutta, etsin mahdollisimman halpoja/helppoja/suoria lentoja, kuuntelen tulevan reissukaverin toiveita... Joskus lähden mukaan kavereiden jo valitsemaan matkakohteeseen, koska seura itsessään on tarpeeksi hyvä syy lähteä mukaan. Kun itse saan päättää paikan, kohteeksi ei käy mikä tahansa tylsä kaupunki, vaan siellä pitää olla jotain kiinnostavaa tai erikoista. Mahdollisesti jotain sellaista, mitä en ole koskaan aiemmin nähnyt tai mikä on harvinaista suomalaiselle.

2. Suunnitteletko matkasi tarkasti etukäteen vai menetkö paikan päällä fiiliksen mukaan?
Riippuu niin paikasta. Pidemmillä reppureissuilla tai autoreissuilla reitti on pakko suunnitella jossain määrin etukäteen majoituksenkin kannalta. Lyhyillä lomilla, joissa hengataan viikko samassa paikassa, menetän otteeni, enkä saa suunnitelluksi mitään etukäteen. Yleensä vasta lennolla saan  avattua ensimmäistä kertaa kohteen opaskirjan, josta yritän hätäisesti etsiä parhaimmat menovinkit alkaneelle lomalle.

3. Miten säästät reissuihin?
Olen säästänyt oikeastaan koko elämäni ajan ainoastaan reissuja varten. En tiedä muunlaisesta säästämisestä, koska aina kun on ylimääräistä rahaa, siirrän ne ajatuksissani suoraan tulevaisuuden "matkatilille". Jossain vaiheessa pitäisi alkaa säästää asuntoa varten - ja mikä karmea kilpailutilanne siitä syntyykään matkailusäästämisen kanssa! Olen opiskellut seitsemän vuotta ja sen jälkeen tehnyt vielä vuoden vapaaehtoistöitä, joten rahaa säästyy yllättävän helposti, kun ei ole sitä koskaan oppinut käyttämään kuluttamismielessä.

4. Vaarallisin matkallasi sattunut tilanne?
Phuketissa lähdimme luottavaisina tuttujen paikallisten rantapoikien matkaan iltasella. Hyppäsimme heidän lava-autonsa kyytiin ja löysimme itsemme keskeltä viidakkoa, phukettilaisten miesten salapössyttelypaikasta kymmenien kilometrien päässä mistään. Kännyköissä ei ollut kuuluvuutta. Paikalla oli pelkkiä miehiä kymmenittäin, paitsi tietenkin me neljä suomalaista tyttöä. Osalla miehistä oli aseet. Oli pilkkopimeää. Olimme varvassandaaleissa liikkeellä ja upposimme joka askeleella mutaiseen maahan. Juuret takertuivat nilkkoihin ja liaanit käsiin. Saatoinpa olla "aikamoisen" helpottunut, kun meidät yöllä tuotiin takaisin hotellille vahingoittumattomina, vaikkakin naarmuisina viidakon syleilystä.

Vielä vaarallisempi tilanne kävi Koh Taolla, kun istuin kaverin vuokraskootterin kyydissä. Vasemmanpuoleinen liikenne ei ollut itsestäänselvyys suomalaiselle, vaan kaverini kääntyi skootterilla suoraan vastaantulevien kaistalle. Hengenlähtö oli muutaman metrin päässä, mutta onneksi vastaantuleva auto sai väistettyä meidät.

5. Matkustatko mieluiten yksin, kaksin vai porukalla?
Kaksin tai porukalla. Tykkään siitä, että saan jakaa matkalla koetut asiat.

6. Kohde, joka ei juurikaan kiinnosta?
Tylsät tai turvattomat kohteet. Esimerkiksi Irlanti oli tosi kiva paikka, mutta Dublin sen sijaan oli supertylsä. Tunisia oli kokonaisena maanakin valtavan tylsä. Turvattomuutta herättävistä kohteista voisi mainita tämän hetkisen tilanteen mukaan esimerkiksi Irakin, Kolumbian ja Somalian.

7. Mihin lähtisit, jos saisit matkustaa enää yhteen uuteen maahan?
Tämä on niin paha kysymys! Aivan painajaismaista olisi ajatella, että jatkossa voisi matkustaa vain yhteen uuteen maahaan. (Saako siis kaikissa jo käydyissä maissa tämän mukaan edelleen matkustaa?) Jos saisi matkustaa enää vain yhdessä maassa koko loppuelämän ajan, valitsisin Britannian sen monipuolisuuden ja kodikkuuden vuoksi. Mutta jos valitsisin jonkun uuden maan, missä en ole koskaan vielä ollut, niin valintani olisi… ööö… äää… aaargghhh… Uusi-Seelanti? Intia? Namibia? Peru? Joku noista se varmaan olisi :D

8. Tutustutko matkoillasi helposti uusiin ihmisiin?
Yleensä olen hirveän laiska tutustumaan uusiin ihmisiin. Pidemmillä reissuilla tutustun paremmin, kun taas lyhyillä reissuilla en koe tarvetta tehdä tuttavuutta, sillä oma matkaseura on jo sellaisenaan huippua.

9. Paras kotimaan matkakohde?
Lappi.

10. Pahin pettymys matkakohteena?
Tunisia. Vaikka lähdimme sinne vain auringonottomielessä ja odotukset olivat hyvin pienet jo lähtiessä, maa muodostui pettymykseksi. Tunisiasta ei löytynyt mitään erikoista tai mieleenpainuvaa. Yhtä töykeitä, päällekäyviä ja röyhkeitä paikallisia miehiä en ole tavannut vielä missään muualla. Eikä minua ole missään muualla maailmassa yritetty huijata niin paljon kuin Tunisiassa. 

11. Suurin matkustamiseen liittyvä unelmasi?
Että löytyisi sellainen työpaikka, jossa saisi aina tammikuun ja helmikuun matkustella ulkomailla palkallisella tai palkattomalla lomalla ja silti kesällä pitää vielä ainakin kuukauden kesäloman Suomessa.



Kiitos hyvistä kysymyksistä, Säde!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti