sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Lontoo vs Pariisi


Kun kaksi lontoolaista matkustaa keskenään Pariisiin, arvaahan sen jo mitä reissulla tullaan tekemään. Mitään katua, puistoa tai nähtävyyttä ei voi olla vertailematta Lontooseen. Niinpä vietimme E:n kanssa monia viihdyttäviä hetkiä, kun analysoimme ja pohdimme kumpi kaupungeista onkaan parempi.

Tulimme tulokseen, että Pariisi näyttää enemmän suurkaupungilta, vaikka todellisuushan on ihan toinen. Pariisissa kadut ovat äärettömän leveitä ja monikaistaisia, kun taas Lontoon kadut ovat tosi pieniä ja kapeita. Pariisista jäikin hyvin mahtipontinen kuva verrattuna Lontooseen, joka on sympaattisen kylämäinen kaupunki. 

Seuraavaksi ihmettelimme E:n kanssa Pariisin ja Lontoon nähtävyyksiä. Totuushan on se, että osa Lontoon nähtävyyksistä on ihan tosi kummallisia ja outoja. Yksi kuuluisimmista turistikohteista on Big Ben, joka ei ole edes se torni, vaan pelkkä kello tornin päässä. Kelloa kuitenkin mennään ihailemaan turistimassoittain. Vielä omituisempi nähtävyys on Piccadilly Circus, jonka valotaulut ovat varmasti olleet vaikuttava nähtävyys vielä 40 vuotta sitten, mutta jotka näyttävät tänä päivänä hellyyttävän antiikkisilta.

Valveutumaton turisti ei siis välttämättä tunnista Big Beniä ja Piccadilly Circusta nähtävyyksiksi, mutta sen sijaan Eiffel-tornista ei kukaan voi erehtyä. Rakennelma on kerta kaikkiaan ihan mieletön. Eiffelin näkee lähes joka puolelta kaupunkia, ja kun sen juurella kävelee, ymmärtää vihdoin, kuinka massiivisesta rakennelmasta oikein on kyse. Ja hienosta. Louvren taidemuseon pihalla olevat lasipyramiditkin ovat tosi upeita - eikä sellaisia todellakaan löydy Lontoosta.


Pariisin metrossa oli enemmän tilaa kuin Lontoon tubessa, ja lippukin oli halvempi. Oltiin myös E:n kanssa ihan fiiliksissä, kun tajuttiin, että Pariisin metroissa matkustajia viihdyttävät katumuusikot, jotka laulavat ja soittavat harmonikkaa, kitaraa sekä tamburiinia. Lopulta vaaka kuitenkin kallistui Lontoon tuben hyväksi, sillä se oli meidän mielestä helppokäyttöisempi, nopeampi ja tuhat kertaa siistimpi. Pariisin metrot ja metrotunnelit olivat likaisia ja ankeita, osittain vähän turvattoman tuntuisiakin, kun päihtyneet kodittomat tunkivat itsensä sisään asemille jyräten pahaa-aavistamattomat ulostulijat. Metrolippu oli hupaisa pieni paperilappunen, jota käytimme joka kerta suurella epäluulolla.

Käytimme suurimmaksi osaksi metroa, kunnes viimeisenä päivänä rohkaistuimme matkustamaan busseilla. Eka random bussivalinta osoittautui tosi huonoksi, mutta seuraavaksi löysimme ehkä parhaan turistibussin ikinä, bussin numero 72. Bussi liikennöi Seinen vartta pitkin ja sen ikkunasta näki hyvin lähes kaikki Pariisin turistinähtävyydet. Samaan bussiin tuli suloinen päiväkotiryhmä, joiden suusta kuului ihastunut "ooooooh" -äännähdys, kun lapset näkivät Eiffelin. 

Vaikka Lontoo on ympäri vuoden markkinakaupunki, joulunaika oli siellä jotain ihan käsittämätöntä. Joulumarkkinoita löytyi joka kulman takaa, kojuja oli paljon ja valinnanvaraa vielä enemmän. Oltiin lontoolaisittain sitten tosi tyrmistyneitä, kun Pariisin joulumarkkinat osoittautuivatkin vaisuiksi. Kojuja oli vähän, kaikki oli kallista, eikä valinnanvaraakaan ollut mitenkään erityisesti.

Myös jouluvaloissa Lontoo voitti Pariisin mennen tullen. E:n mielipiteen mukaan Pariisissa oli kuulemma jouluvaloja enemmän kuin Lontoossa, mutta minun mielipiteeni mukaan Lontoossa oli joka tapauksessa paljon hienommat ja kauniimmat jouluvalot.

Joulukuussa Lontoo tuntui aivan tupaten täydeltä, kun vihoviimeisetkin lontoolaiset kaivautuivat koloistaan ja siirtyivät kaduille ja kauppoihin. Pariisissa puolestaan oli iltaisin hiljaista. Montmartren ja Gare du Nordin alue täyttyi iltaisin laitapuolen kulkijoista sekä kodittomista, ja ainakin Pariisin pohjoisosissa tunnelma oli iltaisin vähän kuumottava. Lontoossa ulkonaolo ei oikeastaan ikinä tunnu uhkaavalta, oli yö tai päivä.

Loppupeleissä Pariisi ei tietenkään vertailussa voittanut Lontoota, sillä vertailemassahan oli kaksi kotiseudustaan ylpeätä lontootarta. Mutta kovan vastuksen Pariisi kyllä antoi! Toisaalta tarkemmin ajateltuna Pariisi ehkä voitti Lontoon vierailukaupunkina ja turistikohteena, mutta hävisi kisan siitä, kummassa kaupungissa olisi kivempi asua.

6 kommenttia:

  1. Hauska vertailu. Luulen, että nämä kaksi kaupunkia jakaa vahvasti mielipiteitä. Itse liputan Pariisin puolesta henkeen ja vereen, kun taas Lontoo ei oikein ole ikinä "auennut". Mutta Ranskan pääkaupunkia tunnenkin paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, toi mun vertailu oli tosiaan enemmän hauska kuin asiantunteva ;) Luin muidenkin vertailuja noiden kahden kaupungin välillä ja niissä oli kiinnitetty huomiota kaikkeen olelliseen, kuten kummassa on paremmat hotellit/puistot/ravintolat/nähtävyydet/
      kahvilat/ostosmahdollisuudet ja mä vertailen katujen leveyksiä :D Molemmat kaupungit on niin ihania, mutta Lontoolla on tosiaan etulyöntiasema ihan sen takia, että se on tutumpi.

      Poista
  2. Mielenkiintoista vertailua Heli, ja yllättäen se oma vaakakuppi kallistuu sinne omituisten nähtävyyksien, benin ja piccadillyn, puolelle. Mutta kaikkein parasta tässä koko postauksessa on se, että nää tosiaan voit sanoa itseäsi lontoolaiseksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paitsi etten enää voi sanoa. Nykyään oon ex-lontoolainen, snif! Mut Lontoo kiittää äänestäsi! :)

      Poista
  3. Tää oli niin hauska ja kiinmostava!
    Kyllä minäkin varmaan Lontooseen kallistuisin, vaikka on Pariisikin hieno. Jäin miettimään, mitenköhän paljon kieli vaikuttaa siihen, koska ranskaa en juuri ymmärrä. Lontoossa on jotenkin helppo aina käydä ihan kielenkin takia.
    - Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes! Lontoo johtaa 3-1! Mut kieli varmasti vaikuttaa paljon, on sitä paljon enemmän pihalla Pariisissa kuin Lontoossa.

      Poista