Lontoo on minusta tosi sievä suurkaupunki. Rakennukset ovat kauniita, ja samankaltaiset talot sopivat toistensa seuraan kuin nenä päähän. Rakastan maailman eniten sitä, että englantilaiset käyttävät paljon pientä tiiltä rakentamisessa, ja sympaattisia savupiippuja kurkistelee talojen katoilta kymmenittäin. Suurkaupungin sijasta täällä vallitsee enemmänkin kylämainen tunnelma.
Ja sitten Lontoosta löytyy alue nimeltä Barbican. Aivan Cityn vieressä sijaitseva alue rakennettiin 1970-luvulla, ja rakennustyyliksi valikoitui brutalismi. Rakennusmateriaalina päätettiin käyttää esteettisyyden kirkkaimpana loistavaa tähteä, betonia.
Toisin sanoen Barbican on valtavan suuri, karu ja pelkistetty betonilähiö, joka jakaa ihmisten mielipiteet. Jotkut pitävät asuinaluetta kauheana ja kaukaa kierrettävänä betonihirviönä, toiset ovat puolestaan täysin ihastuneet alueeseen. Minä kuulun jälkimmäiseen.
Vaikka talot ovat karuja ja tavallaan aika rumia, alueesta on tehty tosi viihtyisä. Ikkunalaudat ovat täynnä kukkia, ja rakennusten väleistä löytyy vesialtaita ja puutarhoja.
Arkkitehdit suunnittelivat alueen niin, että jalankulkijoita ei pelkästään erotettu alhaalla kulkevasta autoliikenteestä, vaan heitä varten rakennettiin myös katetut jalkakäytävät suojelemaan kävelijöitä epämukavilta sääilmiöiltä, kuten sateelta ja tuulelta.
Barbican tarjoaakin ihan loistavan vaihtoehdon kävelyretkelle sateisena päivänä. Kävelytiet ovat aikamoisia labyrintteja, mutta karttoja löytyy joka paikasta.
Barbicanissa on yli 2 000 asuntoa. Asunnot ovat niin kalliita, että ainoastaan varakkailla Cityn työntekijöillä on niihin varaa.
Ensimmäinen vierailuni Barbicaniin oli siis rakkautta ensisilmäyksellä! Turistin silmissä alue tuntui ja näytti omituisen epärealistiselta paikalta, vähän kuin olisi astunut tulevaisuuteen tai tieteiselokuvaan. Ainakaan Lontoolta Barbican ei näyttänyt.
Taidanpa omistaa tämän postauksen ihanalle arkkitehtiystävälleni, Emille, jota ajattelin joka toinen minuutti kävellessäni Barbicanissa. Mitä mieltä olet tästä, minun teki jatkuvasti mieli kysyä, mutta olit kaukana Suomessa, etkä pystynyt vastaamaan.
Taidanpa omistaa tämän postauksen ihanalle arkkitehtiystävälleni, Emille, jota ajattelin joka toinen minuutti kävellessäni Barbicanissa. Mitä mieltä olet tästä, minun teki jatkuvasti mieli kysyä, mutta olit kaukana Suomessa, etkä pystynyt vastaamaan.
Tästä alueesta en tiennyt mitään! Kiitos taas, niin mielenkiintoista.
VastaaPoistaOlin jo huolestua kun uutta päivitystä ei tullut. Ihana lukia taas! Hyvää juhannusta Heli-kulta. <3 - Elina
Ehdinkin jo tuntea huonoa omatuntoa siitä, ettet maanantaina päässyt aloittamaan aamuasi blogin lukemisella ;). Mulla on kauheasti päivitettävää, joten voi hyvinkin olla, että kuun loppuun asti joka päivä ilmestyy uusi postaus. Superihanaa juhannusta, Elinaiseni!
Poista