Cambridgen jälkeen suuntasimme automme nokan kohti Harwichia. Ikävä kyllä autosta oli bensa niin lopussa, että jouduimme etsimään hikihatussa huoltoasemaa, josta saisimme kirkon "bensaluottokortilla" tankatuksi auton.
Pitkän navigoinnin jälkeen bongasimme vihdoin oikeanlaisen huoltoaseman. Annoin tytöille tehtäväksi maksun hoitelemisen ja pyysin, että he harjoittelisivat "bensaluottokortin" takana olleen nimikirjoituksen tekemistä. Mokomat luulivat kuitenkin pyyntöä vitsiksi, eivätkä he mitään harjoitelleet, vaan kirmasivat huoltoaseman sisälle maksamaan laskua.
Ensinnäkin huoltoaseman henkilökunnalta täytyi kysyä, että kävikö meidän maksuvälineemme varmasti heillä. Kyllä se kuulemma kävi. Sen jälkeen henkilökunta pyysi saada tietää automme kilometrimäärän ja niinpä tytöt kirmasivat takaisin autolle tarkastelemaan matkamittaria. Tämän vakuuttavan toiminnan jälkeen tuli maksun aika ja kuitti laskettiin tyttöjen allekirjoitettavaksi. Epäuskoisen näköisenä SMP kuulemma tuijotteli aikansa kuittia ja lopulta suostui pikaisesti sutaisemaan lapulle nimmarin. Parasta oli se, että asiakaspalvelija vertasi kortin nimikirjoitusta kuitin nimikirjoitukseen, alkoi nauraa ääneen ja sanoi virnuillen, ettei nimmari ollut lähellekään sellainen kuin piti (eikä se todellakaan ollut). Tästä huolimatta he päästivät meidät lähtemään, vaikkakin R:llä oli niin suuria vaikeuksia saada autonavainta irti bensatankin kortista, että minä sen jouduin lopulta irrottamaan lukosta (onneksi meillä ei ole enää ikinä tarvetta käydä tankkaamassa Colchesterissa).
Harwichiin pääsimme kuitenkin ajallamme ja kiertelimme autiossa ja pienessä satamakaupungissa aikamme. Kylä oli oikeastaan tosi sympaattinen, vaikka muita assareita paikan autius vähän karmi. Itselleni paikka tuntui kodikkaalta, koska totuin Skotlannin reissun aikana tyhjiin kyläpahasiin. Tytöt sen sijaan olivat niin tottuneita Lontoon vilinään, että autiot kadut, kadun varsille parkkeeratut kuskittomat autot ja kiinni vedetyt verhot toivat mieleen uinuvan vampyyrikaupungin.
Lopulta meille iski hirvittävä nälkä ja paniikki siitä, löydämmekö yhtään ruokapaikkaa, joka ei ole suljettu. Mutta ei hätää, bongasimme Harwichista kaksi aukiolevaa ruokapaikkaa, josta valitsimme toisen. Illallisen jälkeen tuli aika hyvästellä SMP. Hän lähti Suomeen ja me palasimme takaisin Lontooseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti