Aurinkoa kalastamassa

Monille lehdille, matkaoppaille ja nettisivuille iskee tasaisin väliajoin välttämätön tarve laittaa maailman kauneimmat rannat paremmuusjärjestykseen. Yleensä matkaoppaiden kuvailemat kuvankauniit biitsit löytyvät eksoottisilta kaukomailta. Nähdäkseen niitä turistiparka joutuu viettämään ensin tuntikausia eri lentokoneissa ja lentokentillä, sen jälkeen hyppäämään tuntikausiksi autoon tai bussiin ja monen vuorokauden matkustamisen jälkeen tyrmäävän upean biitsin näkee vihdoin noin 10 kilometrin viidakkokävelyn jälkeen varvassandaalien irvistellessä mutakävelystä mustina ja käsivarret punoittaen verenhimoisten hyönteisten pistoista.

Aikaisemmin myös minä uskoin, ettei Euroopasta voi löytyä täydellisen turkoosia merivettä, valkoista hiekkaa, pehmeitä dyynejä ja vihreää kasvillisuutta samalla kertaa. Olin väärässä. Olin kyllä väärässä myös siitä, että ainoastaan turkoosi merivesi ja valkea hiekka tekisivät rannasta täydellisen kauniin. Esimerkiksi Hailuodon pikkuruinen Pöllänlahden uimaranta ja Skagenin tammikuisessa kirpeydessä lepäävät autiot ja pitkät rannat ovat mykistävän kauniita paikkoja.

Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että eräät maailman kauneimmista biitseistä löytyvät Walesista. Walesin biitsien hyviin puoliin kuuluvat ehdottomasti lyhyet lento- ja automatkat. Pienehkö miinuspuoli on tietenkin se, että Walesissa sataa aina. Paitsi juuri silloin, kun meillä oli biitsipäivä!

 

Meidän ensimmäinen biitsipysähdys tapahtui Barafundle Baylla, jonne pääsi kävelemällä parkkipaikalta 15 minuutissa. Rannalla ei ollut vessoja tai kahviloita, vaan biitsi oli jätetty koskemattomaksi luonnonrannaksi. Aurinko helli niin, että jopa minä päätin uskaliaasti heittää talviturkkini Atlantissa.

Monen tunnin loikoilun jälkeen päätimme jatkaa biitsihyppelyä ja siirryimme kävelemään ylös rantakallioiden päälle, jossa meni vaellusreittejä oikealle ja vasemmalle. Lähdimme seuraamaan rantaviivaa, potkaisimme varvassandaalit pois jalasta, ja kuljimme niittyjen ja lammaslaidunten läpi.

Päivä oli kokonaisuudessaan ihan mahtava, ilma oli mahtava, maisemat käsittämättömän upeita ja seura hyvää. Viikkokausia podetun koti- ja Suomi-ikävän keskellä teki niin hyvää kohdata tuollainen päivä!

Matkalla kohti seuraavaa biitsiä seurailimme Pembrokeshire Coast Pathia, josta olivat upeat näkymät jylhiin rantakallioihin sekä autioille pikkubiitseille. Niihin näytti pääsevän ainoastaan veneellä. Tavattiin myös meidän hostellilla tyttö, joka oli ollut jo päiväkausia vaeltamassa juuri tuota samaa rantapolkua, mistä mekin kuljettiin pätkä.