Kadun pohjoispään pystyy vaeltelemaan ihan rauhassa, mutta mitä lähemmäs ravintoloita tullaan, sen suuremmaksi käy myös sisäänheittäjien määrä. Ilmassa tuoksuvat mausteet, sisäänheittäjät käyvät kimppuun kuin herhiläiset hunajaan ja jokaisen ravintolan ikkunoista löytyy pitkä lista todellisia tai epätodellisia kunniamainintoja, joita kyseinen ravintola on vuosien varrella saavuttanut. Taistelu asiakkaista on kovaa, joten ikkunoista löytyy kasa kehystettyjä palkintotauluja, joista esimerkkeinä toimikoon muun muassa nämä: "Praised by HRH Prince Charles when he visited East London", "Brick Lane Master Chef 2014", "BBC's One of The World's Best Curry Houses", "Recommended by Food & Drink Eating Out Guide - Best in Brick Lane" ja "Voted BEST CURRY HOUSE in BRICK LANE 2009".
Pihit hyvän ruoan ystävät pääsevät vuodattamaan onnenkyyneliä keskellä Brick Lanea, sillä kovan kilpailun vuoksi hintataso on alhainen. 10-15 punnalla saa helposti kolmen ruokalajin aterian sekä ensimmäisen juoman vielä kaupan päälle. Nälkä lähtee varmasti, mutta ahneus ei. Kun kadulle palaa maha täynnä, tekee silti mieli kurkistaa sisälle johonkin Brick Lanen leivosmyymälöistä. Tarjolla on värikkäitä sekä oudon näköisiä ja makuisia leivonnaisia, joita täytyy kokeilla ihan vain kokemuksen vuoksi. Minusta leivokset ovat todella kummallisia - samaan aikaan vetisiä että makeita. Leivosmyymälöissä näkee myös autenttista ulkobangladeshilaista elämää, kun alueen miehet istuvat siellä iltaa teen ja telkkarin äärellä.
Brick Lane on Lontoon bangladeshilaisten asuinaluetta, joka näkyy muun muassa bengalinkielisinä teksteinä katukylteissä sekä kadun varrelta löytyvässä moskeijassa. Juutalaisetkin ovat löytäneet alueelle markkinoineen sekä suosittuine beigel -leipomoineen. Nykyään myös hipsterit ovat lisänneet oman leimansa kadun pohjoispäähän.
Brick Lane on niin pitkä, että sinne pääsee soluttautumaan niin Aldgate Eastin, Liverpool Streetin, Shoreditch High Streetin kuin Whitechapelin underground- ja overground -metropysäkeiltä. Busseja köröttelee Liverpool Streetille ja Shoreditchiin suunnattoman suuri määrä, joten ainakaan huonoja tai hitaita liikenneyhteyksiä ei voi syyttää, jos Brick Lane jää käymättä.
Kadulla kannattaa pyörähtää edes muutaman tunnin verran, vaikka vain syömässä, sillä ruoka on taivaallista.
Ruoan taivaallisuus ei kyllä välity näissä surkeissa ruokakuvissani. Olen tullut tulokseen, että olen maailman huonoin matkabloggari ruokapostausten suhteen. Ensinnäkin unohdan aina ottaa valokuvat ennen kuin alan syödä. Sitten muistan jossakin välissä kaivaa kamerani esiin ja "hurmaavan" lopputuloksen puoleksi syödystä ruoasta näette alla olevista kuvista. Varsinainen tarkoitus ei ole myöskään kuvata ruokaa epätarkkana sumeana mössönä, mutta minkäs teet, kun tarkentaminen ei näköjään tuon vertaa kiinnosta.
Jos valokuvat ovat huonoja, niin nimimuistini on vielä olemattomampi. Brick Lanen ravintoloista yksi on selvästi ollut ylitse muiden, mutta arvatkaa vaan muistanko enää, että mikä se noista oli? Saattaisin muistaa sisustuksesta, mutta täältä Suomesta käsin on vähän paha päästä kurkistelemaan Brick Lanen ravintoloiden ikkunoista sisään.
Saavuttamaton idolini ruokabloggauksessa on Archie Gone Lebanonin Inka, jonka ruokapostaukset saavat kerta toisensa jälkeen veden kielelle ja kyyneleet silmiin sekä kateudesta että kasvavasta nälästä. Minulla on erityinen viharakkaussuhde Inkan Amerikka-aiheisiin ruokapostauksiin. Herkullisen näköiset hampurilaiskuvat olisi parempi jättää katsomatta - mutta kun niitä ilmankaan ei voi elää. Hirveää kidutusta! Vai oletteko eri mieltä? Tässä esimerkkeinä muutamia sydämen särkeviä ruokapostauksia Inkalta:
Onneksi en ole ihan ainoa matkabloggari, kenellä on välillä vaikeuksia herkullisten ruokapostausten tekemisessä. Argentiinassa majailevan Britannikan taannoinen köyhän naisen ruokapostaus jaksaa naurattaa yhä edelleen. Siitä tulee niin elävästi mieleen ensimmäisten opiskeluvuosieni reppureissu Italiaan ja Kreikkaan L:n ja P:n kanssa. Tytöt päättivät matkustaa mahdollisimman pienellä budjetilla, mikä tarkoitti erityisesti ruoassa säästämistä. Emme käyneet ikinä ulkona syömässä, vaan elätimme itsemme suurinpiirtein kaupan jogurttipurkeilla ja hedelmillä. Tyttöjen mielestä säästämiseen liittyvä laihtuminen/laihduttaminen oli maagisen hieno juttu. Loppuajasta minulla oli niin kova nälkä, että kävin salassa ostamassa aina Mäkistä juustohampurilaisia, jotka söin pikaisesti piilossa jossain nurkan takana sillä aikaa, kun tytöt odottivat minua "vessatauolta".
Ei muuta kuin herkullista loppuviikkoa teille, lukijani!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti