Tunti tunnin perään Skotlanti jäi yhä kauemmas ja yhtäkkiä olimmekin jo keskellä Englannin maaseutua. Reittimme kulki hitaasti ja vääjäämättömästi kohti Lontoota ja kotia. Matkan varrelle sattui kuitenkin roomalaisten lähes 2000 vuotta sitten rakentama Hadrianuksen muuri, joka aikanaan toimi Rooman valtakunnan pohjoisimpana rajana. Vaikka suurin osa muurista onkin sortunut ja kadonnut, on sitä edelleen jäljellä kymmeniä kilometrejä. Myös roomalaisten rakentamia linnoituksia ja rakennuksia on säilynyt jonkin verran nykypäiviin asti.
Ja tietenkin historiaa lukeneena ihmisenä olin aivan fiiliksissäni muurista ja halusin ehdottomasti nähdä sen.
Muurin voi siis nähdä monesta eri kohtaa ja laitoimme navigaattorin navigoimaan meidät paikkaan, joka veisi meidät lähelle muuria. Noh. Ensimmäisessä paikassa mihin navigaattori meidät ohjasi, oli hyvin vaikea erottaa mikä muureista oli roomanaikainen ja mikä ei. Lampaille ja muille eläimille on nimittäin rakennettu samantapaisia muureja ympäri Englannin maaseutua.
Niinpä mulle ei kelvannut ollenkaan se paikka, koska en halunnut ruveta arvailemaan väärää muuria oikeaksi. Lähdettiin sitten matkaan ilman navigaattoria ja seuraamalla opasteita löydettiinkin sellainen kohta, jossa nimenomaan meille kerrottiin, että tämä muuri se nyt on. Se ikiaikainen ja ikivanha ja näihin päiviin asti säilynyt.
Mutta täytyy myöntää, että kyllä vähän petyin. Kyseessä oli kuitenkin vain kuiva pikkumuuri, sillä olin odottanut jotain Kiinan muurin tapaista suurnähtävyyttä (en ole käynyt Kiinan muurilla).
Lähellä olisi ollut linnoitus, mutta olimme liian myöhään liikkeellä. Aurinko alkoi laskea ja kaikki oli jo suljettu siltä päivältä.
Ja edelleen on sanottava, että Hadrianuksen muuri ei kerrassaan erotu mitenkään muista lammaslaidunten muureista.
Pettyneenä, väsyneenä ja nälkäisenä ajoimme läheiseen Carlislen kaupunkiin syömään. Meille alkoi tulla myös pieni paniikki siitä, miten ja mistä löytäisimme yöpaikan. Alkumatkasta teimme hyvän reissusuunnitelman, varasimme hostellit etukäteen ja noudatimme suunnitelmaa. Reissumme viimeiset kaksi yöpymistä olimme jättäneet avoimiksi, sillä olimme ajatelleet, että on hyvä idea vain ajaa sinne asti minne pääsee ja sitten etsiä yöpaikka (ei ole hyvä idea).
Teoriassa automatkustelu on helppoa. Autolla pääsee minne haluaa, kamat pysyvät nätisti auton takakontissa ja samalla on mahdollista pysähdellä missä ja milloin vain. Todellisuudessa kaupungeista ja kylistä on välillä tosi vaikea löytää parkkipaikkoja, hostellit ja Bed & Breakfast -paikat menevät aikaisin kiinni ja hotellit ovat täysiä.
Carlislen keskustassa ei näkynyt hotellin hotellia, osa syömäpaikoista oli täynnä ja lopuksi päivän touhuista uupuneina mahduimme Nando's -ravintolaan syömään. Siellä meni yllättävän pitkä aika, kello oli paljon ja meillä ei edelleenkään ollut yöpaikkaa.
Kadulla matkalla takaisin autolle pysäytimme kaksi poliisia ja kysyimme heiltä apua yöpaikan etsintään. Poliisit ohjasivatkin meidät oikeaan paikkaan, mutta kappas kun hotelli olikin täynnä.
Voitte kuvitella, että siinä vaiheessa alkoi jo epätoivo iskeä. Lähdimme taas ajamaan ja onneksi bongasin sitten auton ikkunasta kaupungin rajamailla majailleen hotellin, josta päätimme rohkaistua kysymään yösijaa. Olin ihan varma, että ei sielläkään ole tilaa, mutta oli kuin olikin. Hinta, jonka jouduimme yhdestä yöstä maksamaan, oli aika suolainen ja kyllä kirveli maksaa se.
Siksipä suosittelisinkin varaamaan aina etukäteen majoituksen, ettei tarvitse pilata hyvää reissufiilistä turhalla stressaamisella ja "me jäädytään tonne autoon, jos me joudutaan nukkumaan siellä" -tyyppisillä ajatuksilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti