torstai 12. kesäkuuta 2014

Oopperailta Trafalgar Squarella


Koin elämäni ensimmäisen oopperaesityksen, kun satuttiin E:n kanssa Trafalgar Squarelle juuri oikeaan aikaan. Kesäaikaan Trafalgar Squarella näyttää olevan yhtä jos toista ilmaista häppeninkiä yleisölle. Tällä kertaa aukiolla oli alkamassa Royal Opera Housen esittämä Giuseppe Verdin La Traviata, joka näytettiin reaaliajassa yleisölle ilmaiseksi jättivalkokankaan kautta. Pelkästään maksuttoman oopperaelämyksen tarjoaminen ei riittänyt järjestäjille, vaan katsojille jaettiin ilmaiseksi myös puhallettavat istuintyynyt, esite sekä sadetakit.

Päätettiin E:n kanssa seurata oopperaa ainakin hetken aikaa, vaikka olimme vähän epävarmoja siitä, olisiko ooppera liian korkeakulttuurista viihdettä meille.




Alkuhermostuksesta huolimatta La Traviatan juoni imaisi nopeasti puoleensa. Italiaksi esitetyn oopperan ymmärtämistä helpotti huomattavasti screenin alalaidassa juosseet tekstitykset, joita lukemalla juonessa pysyi hyvin mukana.

Olen ehkä maailman eniten ylpeä itsestäni, että olen vihdoin "käynyt" oopperassa ja vielä pitänyt siitä! Ehkä minun sisälläni kuitenkin asuu pieni korkeakulttuuri-ihminen, joka välillä kaivautuu syvältä maakuopasta päivänvaloon.







Trafalgar Squarella tullaan kesän aikana näyttämään vielä kaksi oopperaa. La bohéme näytetään 15. heinäkuuta ja Rigoletto 17. syyskuuta.  

4 kommenttia:

  1. Onpa mahtavaa, että tällaisia esityksiä järjestetään aivan ilmaiseksi - kynnys korkeakulttuurin kokemiseenkin madaltuu huomattavasti :) Eipä mulla itselläkään tulisi luultavasti lähdettyä katsomaan oopperaa mihinkään kullattuun, mahtipontiseen oopperasaliin, mutta tällaiseen ulkoilmanäytökseen voisin kyllä mennä mielelläni!

    VastaaPoista
  2. Tykkäisit varmasti oopperasta myös tylsästi sisätiloissa! Otetaanpa asiaksi jos satutaan joskus Hkiin yhtä aikaa!

    VastaaPoista