perjantai 4. huhtikuuta 2014

James Bond Road




Siitä on jo aikaa kun näin uusimman Bondin, Skyfallin, mutta päällimmäiseksi leffasta jäivät mieleen törkeän hienot kuvaukset Skotlannista. Välähdykset autiosta maasta, vuoristoseudusta ja kummitus-kartanosta.

Ennen Skotlannin matkaa googlasimme Emin kanssa Skyfallin kuvauspaikkoja, mutta suureksi pettymykseksi luimme, että Skotlannin kummituskartano oli vain lavaste, joka rakennettiin jonnekin lähelle Lontoota. Muuta google ei kertonut.







Siksipä meitä odotti mitä iloisin yllätys, kun Glencoen eräässä Visitor Centressä kerrottiin, että pieni pätkä Skyfall -leffaa oli kuin olikin kuvattu Skotlannissa ja vieläpä juuri Glencoessa!

Mehän tietenkin etsimme Bondin "kotitien" käsiimme ja ihailimme vanhan kunnon Jamesin lapsuudenmaisemia. Tosin päinvastoin kuin kotikulmillaan vieraillutta James Bondia, mua pelotti aivan sairaasti (siis ihan sairaasti!) istua etupenkillä tuolla kapealla tiellä. Tällä kertaa nimittäin Emi ajoi ja tie oli yhtä kapea kuin majakkatie Isle of Skyella. Eikä Emi todellakaan ajanut mitenkään holtittomasti, mutta jotenkin hallinnan tunteen menettäminen kyydissä istuessa ja voimattomuus päättää itse asioista tekivät musta ihan hermoheikon. Mun teki koko ajan mieli sulkea silmät, mutta ei voinut, kun piti tarkkailla, ettei missään ole peuroja tai vastaantulevia autoja ja että mahtuuko auto tielle ylipäätään. Ja sitten plussana oli tietenkin myrskyisä tuuli, joka otti lujasti autoon kiinni.






Leffassa tätä osaa Skotlannista näytetään vähän yli minuutin verran. Kohdan voi tsekata esimerkiksi täältä: www.youtube.com/watch?v=lTWZ4BF3nuc.

Näyttävätkö maisemat yhtään tutuilta, jos vertaa blogikuviin? :)








8 kommenttia:

  1. Huhhei, miten käsittämättömän upeita maisemia! :) Leffaan en osaa näitä kuvia valitettavasti verrata, oon nimittäin niitä harvoja sivistymättömiä tumpeloita, jotka ei oo koskaan nähnyt yhtäkään James Bondia.. köh köh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemat oli kyllä upeita! ja tulit sitte näin julkisesti tunnustaneeksi Bond-sivistymättömyyden. Tai sit se on oikeaa sivistystä, ettei oo yhtään Bondia nähny :D

      Poista
  2. Ihan mahtavia maisemia Heli!!! Argh, taisin sanoa tän jo aikasemmin mutta mun on pakko päästä nyt Skotlantiin, en kestä! Ja voisin ottaa jonku hyvän kuskin kaveriksi mukkaan, en kuuna päivänä uskaltais ajaa ite noita teitä, paitsi jos olis pakko...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sun pitää ehdottomasti päästä Skotlannin ylämaille! Ja kyllä mä luotan siihen, et osaisit ajaa siellä! Vääränpuoleinen liikenne on ihan OK, mutta ne kapeet tiet sitte aiheuttaa ylimääräisiä sydämentykytyksiä!

      Poista
  3. Mun plogissa on sulle haaste, Helli! 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, haaste, hurjaa! Tietenkin aina haasteisiin on vastattava! Yritänpä mahdollisimman pian alkaa miettiä syntyjä syviä ja toivottavasti mäkin keksin haastaa sut pian jollain! :D

      Poista
  4. Törkeen törkeen hienoja maisemia!!! Mun sielu lepäis tuolla. Eli siis pakkohan se on lähtä Skotlantiin! Sanoo Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Leena, Leena, kun kommenttisi oli mennyt roskapostiksi ja ollut siellä kuukausi tolkulla! Pahoittelut tästä ja lähdetäänpä nyt sinne Skotlantiin!

      Poista