perjantai 28. maaliskuuta 2014

Käsittämättömän upea Isle of Skye

Meillä oli suuret odotukset, kun matkasimme kohti Isle of Skyeta. Viivyimme siellä parin yön verran ja paikan kauneus vei lähes tajun. Isle of Skye ylitti kaikki odotukset moninkertaisesti. Jos Skotlannin reissulla on aikaa vain yhteen paikkaan, paikan on silloin oltava tämä Skotlannin suurin saari maan luoteiskulmassa.


Meillä oli saarivierailuun aikaa vain yksi kokonainen päivä. Muut jakavat yleensä saaren kahtia ja ajavat sen kahdessa päivässä läpi. Me olimme tehneet vähän turhan tiukan reissusuunnitelman, joten meidän oli ehdittävä tekemään sama päivässä (noh, emme muuten ehtineet, paljon jäi seuraavaankin kertaan).




Isle of Skyen maisemat ovat tosi vaihtelevia. Etelässä on lumihuippuisia jylhiä vuoria, pohjoisessa puolestaan pehmeitä ja vihreitä kukkuloita täynnä lampaita. Mitä pohjoisemmaksi ajoi, sen kapeammiksi tiet kävivät. Lopulta käytössä oli vain yksikaistainen ajotie, jolle oli muutaman sadan metrin välein rakennettu passing pointeja, joissa vastaantulevan auton ohittaminen oli mahdollista.



































Yksi saaren nähtävyyksistä on Kilt Rock, joka näkyy sekä ylemmässä että viereisessä kuvassa.

Jyrkänteen ajatellaan muistuttavan skottilaista kilttiä, ja kyllä se sitä vähän muistuttikin.




















2 kommenttia:

  1. Hienoa. Voisin tykätä. Jotain samaa kuin Islannissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin moneen otteeseen reissulla, että tää ois niin sun paikka (ajattelin myös, että sulla ois ihka-aidot vaelluskengät jalassa ja vedenpitävä takki ja olin sisäisesti vähän kateellinen urheilullisten ystävieni varustelulle ;)!

      Poista