Ylämailla

Päivän ajomatka Edinburghista Isle of Skyelle tarjosi henkeäsalpaavan kauniita maisemia. 

Jouduimme pysähtymään vaikka kuinka monta kertaa tienvarteen ottamaan valokuvia, kun joka mutkan takaa näytti tulevan aina vain hienompia maisemia.

Suurimmaksi osaksi luonto oli karua ja jylhää. Paljon oli lumihuippuisia vuoria, punertavia ja kellertäviä niittyjä sekä kirkkaita jokia ja järviä.

Ajotiet tuntuivat tuolloin niin kovin kovin kapeilta ja pieniltä, mutta loppupeleissä emme vielä edes ymmärtäneet sanan "kapea" todellista merkitystä. Ymmärsimme sen päivää myöhemmin, mutta siitä kerron enemmän tulevissa postauksissa.

Paikalliset osaavat hyödyntää perinteisen kapean ylämaan tien ajamalla keskellä sitä. Toisin sanoen he ajavat siihen tapaan, että auton renkaat ovat keskiviivan molemmilla puolilla, ja kun auto tulee vastaan, he tekevät nopean korjausliikkeen omalle kaistalle.

Tunnolliset suomalaiset sen sijaan eivät millään tahdo ymmärtää sitä, että keskellä tietäkin voi ajaa. Päivien kuluessa opin vihdoin minäkin ajamaan hulvattomasti osittain keskiviivan päällä, mutta nopeissa väistöliikkeissä muistelen hatarasti kuulleeni viereiseltä penkiltä Emin uikutusta. "Oi, oi, oi", taisi olla yleisin voihkaisu, minkä Emi sai tiukassa tilanteessa sanottua. 

Minä puolestani kadotin kaikki sanat istuessani etupenkillä. Kun auto ei tuntunut enää mahtuvan tielle, sain suustani ainoastaan omituisen kuuloista örinää aikaiseksi. Miten sitä nyt sitten kuvailisi? Ääööööähhh, hngggghhhh, ymhhhhh. Jotain tällaista se taisi olla.