sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Fjadrárgljúfurin kanjoni




Tämän hetken kuumin matkailutrendi minulle taitaa olla samettiset ja eri vihreän väreissä hehkuvat sammalruohomättäät. Niissä sitä vain on jotain, joka saa mielen kiitämään sekunnissa kohti satumaailmoja ja löytämättömiä vihreitä, pehmeitä avaruusplaneettoja.

Upeita ja pehmeitä vihreän sävyjä pääsimme ihastelemaan  Seljavallalaugissa, mutta ei Fjadrárgljúfurin kanjonikaan jäänyt väriloistossaan sen huonommaksi.

Satumaisella tavalla kaunis, 100 metriä syvä ja 2 kilometriä pitkä kanjoni muodostui aikojen saatossa eroosion synnyttämänä. Pohjalla virtasi Fjadrá -joki vähän kitsaan näköisenä.

Jo automatka kanjonille oli elämys, sillä reitti kiemurteli pientä vuoristotietä pitkin laaksojen ja kukkuloiden muotoja seuraillen.

Uskomattominta oli monen kilometrin mittainen ja levyinen musta tuhkaerämaa vuonojen välissä. Meistä kukaan ei tahtonut aluksi uskoa, ettei se todella ollut vesistö. Minä luulin sitä kauempaa mereksi, sillä mikä muukaan se olisi voinut olla? Totuus paljastui lähikukkulalta, kun maa alapuolellamme aukeni sinisen sijaan mustana. Kuolleessa maassa kiemurtelivat mustuuden keskellä pikkuruiset purot, jotka olivat kovaa vauhtia matkalla kohti kauempana kimmeltävää merta.

Illaksi hurautimme Kirkjubaejarklausturin (islanninkieli on kyllä mahtavaa) pikkukylän leirintäalueelle, jossa yövyimme hauskoissa pikkumökeissä vehreyden keskellä. Tämä leirintäalue oli tosi kiva, josta löytyi muun muassa lämpimiä ja siistejä vessoja sekä mökki yöpymiseen, jossa pyyhkeet ja uikkarit pääsivät vihdoin kuivumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti