Viivyimme Mývatnin alueella parin päivän verran. Siinä ehti juuri ja juuri käydä läpi alueen tunnetuimmat kohteet. Maantieteellisesti Mývatn sijaitsee pohjoisessa lähellä Islannin toisiksi suurinta kaupunkikeskittymää, Akureyriä.
Islannin itäosasta minulle ei oikein jäänyt minkäänlaista kuvaa. Ajelimme Vattnajökullin jälkeen kehätietä pitkin suoraan pohjoiseen. Itäisestä Islannista jäivät katsastamatta lukuisat majakat, yksi uimapaikka sekä itäisen Islannin pisin ja levein laakso. Noiden paikkojen sijasta päätimme keskittyä mieluummin Mývatnin alueeseen, mikä minusta vaikutti hyvältä ratkaisulta. Toinen viisihenkeä kantanut automme sen sijaan kierteli itäisen Islannin majakat läpi, ja muistaakseni he sanoivat jälkeenpäin olleensa oikein tyytyväisiä päiväänsä, vaikka olivatkin heränneet pidempää reissua varten tunteja ennen muuta porukkaa. 
Joka tapauksessa Mývatnin ehkä omituisin kohde on Skútustaðagígarin pseudokraaterit, jotka ovat laavan jäähtymisestä johtuvien kaasuräjähdysten synnyttämiä. Helikopterista otetuissa kuvissa "huijari"kraaterimaisema näyttää melkein kuun pinnalta.
Läheltä katsottuna pseudokraaterit eivät ole läheskään niin vaikuttavia kun voisi kuvitella. Ne eivät ole kovin syviä ja niiden keskus kasvaa harmitonta ja kesyä ruohoa. Kauempaa katsottuna maastonmuoto on kuitenkin hauskannäköinen vihreine feikkikraaterikukkuloineen.
Mývatnin vierailuun kuului myös Dimmuborgirin laavakentällä kävelyä. Paikan päällä meni erilaisia kävelyreittejä 20 minuutista pidempiin lenkkeihin.
Dimmuborgiria ylistetään matkaoppaissa kohtuuttoman paljon, ja legenda kertoo, että synkkyytensä puolesta paikka voisi olla itsensä paholaisen asunto. Kirkkaalla päivänvalolla paikasta ei saanut kyllä minkäänlaisia synkkiä ja kauhua herättäviä viboja. Jos jostakin koin pelkoa, niin siitä tylsistyisinkö totaalisesti tylsien laavarykelmien keskelle kesken tylsää kävelylenkkiämme.
Hämärän aikaan paikassa täytyy olla jotain kauhistuttavaa ja dramaattista laavamuodostelmien heijastamine synkkine varjoineen. Onhan norjalainen metalliyhtye Dimmu Borgirkin saanut nimensä paikan mukaan. Dimmuborgirin laavakentälle ropisi kuitenkin miljoona lisäpistettä hyvästä huumorintajusta, sillä kohteen ravintola tarjosi turisteille Dimmuburgeria syötäväksi. Mekin tietenkin haluttiin maistaa sitä, mutta jono oli niin pitkä, että meidän oli pakko etsiä toinen ruokapaikka.
Mývatnin yksi kirkkaimmista kohokohdista oli Grjótugján luola, jonka pohjalla liplatti yksi kauneimmista kuumista lähteistä mitä olen koskaan nähnyt. Aikaisemmin sitä käytettiin kylpylänä, mutta 1970-luvun puolivälistä lähtien lähes kymmenen vuotta jatkuneet tulivuorenpurkaukset nostivat veden lämpötilan yli 50 asteeseen. Nykyään vesi on alkanut jäähtyä pikkuhiljaa, mutta edelleen se on liian kuumaa uimiseen. Olisi ollut ihan mieletön kokemus päästä uimaan turkoosinvärisessä vedessä suojaisessa pikkuluolassa. Ehkä kymmenen vuoden päästä sitten?
Olemme varmasti olleet myös aikamoisen hauska näky, kun olemme ahtautuneet peräjälkeen luolaan 12 hengen porukalla, ja edenneet siellä ryömimällä, kiipeilemällä ja konttaamalla niin kuin Klonkku konsanaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti