Jäätikköpäivän jälkeen siirryimme täysin päinvastaisiin tunnelmiin ja maisemiin. Kylmänä hohkaava jäätikkö vaihtui Mývatnin geotermisiin alueisiin, kiehuviin mutakuoppiin ja höyryäviin, värikkäisiin laavakenttiin. Noin 450 kilometrin mittaisen siirtymän alussa maa oli vielä ikiroudan ja monen sadan metrin korkuisen jääkerroksen peitossa. Mývatnissa puolestaan maa kiehui ja kupli yli sata-asteisena.
Paikan päällä meitä tervehti reissun voimakkain ja aromivivahteikkain mädäntyneen kananmunan tuoksu, joka leijui läpitunkevana paitsi luonnossa, myös meidän juomavedessämme sekä suihkukopissamme.
Mývatn on tosi monipuolinen kohde, jonka tutustumiseen kannattaa käyttää aikaa enemmän kuin päivä. Sieltä löytyy niin pseudokraatereita ja kraatereita, laavakenttiä, vesiputouksia, luolassa sijaitsevia kuumia lähteitä kuin kiehuvia mutakuoppiakin. Erityisesti tässä postauksessa esiteltävä Hveririn/Hveraröndin alue, luolasta löytynyt kuuma lähde sekä maanpäällistä helvettiä muistuttava Leirhnjúkur kilpailevat koko Islannin reissun kärkikohteista jäätikköjärvi Jökulsárlónin rinnalla.
Hverir / Hverarönd on geoterminen alue Námafjall -vuoren (482 metriä) kyljessä. Alue on täynnä kuoppia, aukkoja, höyryä, lohkeillutta savea sekä kuivunutta värikästä maaperää. Kaikista mielikuvituksellisimpia ovat sinisen mustina kuplivat mutakuopat, joista kuuluu jatkuva pulputus ja poksahtelu. Vaikka tienviitat poistettaisiin pysyvästi kohteelle, matkailijat todennäköisesti löytäisivät perille vain hajua seuraamalla, sillä sitä Hveririssä riittää.
Ja jos se ei muka riittäisi, tarvitsee vain työntää päänsä löyhkäävään höyrypilveen, jossa hajun voimakkuuden voi kertoa saman tien ainakin sadalla. Värikkäitä kokemuksia kaipaavana minun oli tietenkin kokeiltava seisomista höyrypilvessä. Tunne on tukala, kun kuuma höyryaalto läimii kasvoja ja haju yhdistettynä höyryyn pyrkii tukahduttamaan hengitystiet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti