lauantai 18. lokakuuta 2014

The Burren



Maa, 
josta ei löydy tarpeeksi vettä
miehen hukuttamiseen.
Maa,
josta ei riitä puuta
miehen hirttämiseen.
Maa 
ilman maaperää,
johon miehen voisi haudata.
(Ludlow, 1651)



Burrenin kansallispuistosta löytyy karua karstimaata 1 600 hehtaarin verran. Maa jalkojen alla on huteraa, huijuvaa ja täynnä koloja, vajoamia ja uurteita. Ruoho kasvaa laikkuina kalkkikivien välistä. Silmien edessä on tuhansittain kiviä, jotka alkavat keinua, kun niille astuu. 

The Burren sijaitsee Irlannin länsirannikolla aivan Galwayn tuntumassa. Kansallispuiston parkkipaikka on laitettu hämmentävästi ihan minitien varteen, johon ei ole viitsitty pistää edes opaskylttejä. Tilaa parkkipaikalla on ehkä neljälle autolle. The Burren ei ole kaiketi Irlannin suosituimpia kohteita, mutta meidän lisäksi paikalla oli kymmenkunta muutakin ihmistä, vaikka sentään elettiin jo lokakuun puoliväliä.

Pieni sadekuuro yllätti meidät hetkeksi, mutta palkinnoksi saatiin kokonainen sateenkaari. Sateenkaaren päästä olisi varmasti löytynyt aarre, mutta vaikeakulkuisen maaston vuoksi emme lähteneet pyrkimään sitä kohti. Kaukana se ei kuitenkaan ollut, korkeintaan muutaman sadan metrin päässä.

The Burren National Parkista jatkoimme matkaa vielä vähän länteenpäin, josta löysimme Irlannin suosituimman nähtävyyden, Cliffs of Moherin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti