Hupaisa Brighton

Viime maanantaina kävimme työkavereiden kanssa ex tempore -matkalla Brightonissa. Edestakainen junalippu Lontoon ja Brightonin välillä maksoi huikeat 6,60 puntaa. Kolme ihmistä muodostavat täällä jo ryhmän, joten ryhmäalennuksella saimme summasta kolmasosan pois.

Tunnin junamatkan päästä löysimme sateisen, mutta kauniin rantakaupungin.

 

 

 

Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Brightonissa ja etukäteen pelkäsin löytäväni tylsän kaupungin, jossa tekeminen loppuu kahden tunnin kävelyn jälkeen. Olinpahan kuitenkin väärässä. Brighton oli jatkuvasta ja jatkuvasta ja jatkuvasta vesisateesta huolimatta todella hauska!

Ranta oli kaunis ja sateisena päivänä Brighton Pier muodosti pelastavan saarekkeen. Pitkälle laiturille rakennettu huvipuisto-tivoli veti ihmisiä sisään kuin kärpäsiä. Ja mikä tietenkin parasta, Brighton Pieriltä löytyi Guitar Hero, jota en malttanut olla pelaamatta. Pääsin tietenkin myös Guitar Heron parhaimmat -listalle, kerran ekaksi ja kerran tokaksi. (Yritin ratsastaa myös mekaanisella härällä, mutta niistä tuloksista en puhu mitään).

Yllättävin hetki Brightonissa oli kuitenkin Royal Pavilionin näkeminen, joka toimi ennen kuninkaallisten asuntona. Lonely Planet kehui rakennusta käymisen ja katsomisen arvoiseksi, mutta en ihan täysin luottanut tuohon "eläkeläisten" Lonarin arvioon. Tällä kertaa ylistävä arvio piti paikkansa. Silmien eteen avautui nimittäin ällistyksekseni pala Intiaa.

Aurinkoisena päivänä Brighton olisi aivan mahtava! Hyviä kelejä odotellessa!

Brick Lane Market

Lontoon bangladeshilaisyhteisön sydän on Shoreditchin kupeessa sykkivä Brick Lane. Täältä löytyvät mahdollisesti Lontoon parhaimmat curry -ravintolat ja innokkaimmat sisäänheittäjät.

Joka sunnuntai Brick Lanella  järjestetään massiiviset kirpputorimarkkinat, jotka levittäytyvät kadulta jokaiseen ilmansuuntaan. 

Suureksi osaksi markkinoilla myydään vanhoja vaatteita ja tavaroita, mutta paikan päältä saattaa löytyä myös retrohuonekaluja, vintagevaatteita, koruja ja printtipaitoja.

Lontoon bangladeshilaisella alueella liikkuessa kadut on nimetty hauskasti sekä englanniksi että bengaliksi.

Koska Lontoossa kirjastokortin hommaaminen on tehty ihan järkyttävän vaikeaksi, oleskelen tällä hetkellä elämäni ensimmäistä kertaa ilman kirjastokorttia ja kirjaston suomaa kodikkuutta. 

Siksipä Brick Lanen markkinat ovat loistava väylä hommata halpoja kirjoja luettavaksi alle punnalla. Seuraavaksi lukulistallani on - yllätys, yllätys - Monica Alin teos Brick Lane, joka kertoo Lontoon bangladeshilais-yhteisöstä nuoren pakkoavioliiton kokeneen Nazneenin näkökulmasta. Pienen etsimisen jälkeen löysin kirjan kahdella punnalla eräästä Brightonin antikvariaatista.

Hipstereiden Shoreditch

Lontoon hipstereistä hipstereimmän alueen tittelistä kilpailee erityisesti Itä-Lontoossa sijaitseva Shoreditch. Ennen (ja miksei vieläkin) Itä-Lontoo tunnettiin työväenluokan ja maahanmuuttajien asuinalueena, josta löytyi pieniä asuntoja, likaisia kadunvarsia, rikollisuutta ja betonilähiöitä, joista kunnat vuokrasivat asuntoja vähäosaisille.

Vielä 1990-luvun lopulla Shoreditchin alue oli pahamaineista seutua. Asuntojen ja työhuoneiden halvat hinnat saivat lopulta opiskelijat ja taiteilijat muuttamaan alueelle. Nuoren ja taiteellisen ilmapiirin sekä uusien gallerioiden ja baarien myötä alueesta tulikin supertrendikäs. Tällä hetkellä vuokrat ovat nousseet niin tuntuvasti ylöspäin, että opiskelijoilla ja aloittelevilla taiteilijoilla on vaikeuksia maksaa vuokriaan ja he muuttavatkin kauemmas Shoreditchista.

Shoreditch on edelleen megacoolia ja trendikästä aluetta siitäkin huolimatta, että jotkut nuoret ovat jättäneet alueen epämuodikkaana ja kalliina.

Päivällä Shoreditchissa voi fiilistellä rosoista kaupunkikuvaa, kierrellä nuorten designereiden liikkeissä, tehdä hyviä vintage-löytöjä, syödä katumarkkinoilla sekä tsekata hipstereiden tämänpäiväisen tyylin. Iltaisin ja öisin Shoreditchin kymmenet baarit ja klubit aukaisevat ovensa muodikkaasti pukeutuneille bilettäjille.

Hipsterileimasta huolimatta tykkään Shoreditchista alueena paljon. Sieltä löytyy kivoja kahviloita ja ravintoloita sekä Lontoon hienoimmat graffitit. Ihan Shoreditchin vierestä löytyy Brick Lane, Lontoon bangladesilaisin katu, jossa aina sunnuntaisin järjestetään valtavat kirpputorimarkkinat. Niistä enemmän seuraavassa postauksessa. Huomenna kuitenkin suuntaan kulkuni Brightoniin, jossa meillä on päivä aikaa tutustua rantakaupunkiin. Pliis, hyvä ilma huomiseksi, kiitos!

Kesäaamuna

Viime perjantaista lähtien olen viettänyt hemmotteluviikkoa Lontoossa. Pitkän työputken jälkeen koittivat neljä leppoisaa vapaapäivää ja mikä vielä parempaa, sain kolme ystävää Suomesta luokseni. Tämäkin olisi ollut minulle jo aivan tarpeeksi, mutta  lisäksi aurinkokin innostui paistamaan kuumasti monena päivänä putkeen. Kuinka kerrassaan täydellisesti vapaapäivät yhdistyivät ystäviin ja kauniisiin kesäpäiviin, sitä en lakkaa vieläkään ihmettelemästä, vaikka tänään vettä sataa kaatamalla ja jossakin välissä tuli sormenpäänkokoisia rakeitakin.

Eräänä aurinkoisena aamuna katoimme I:n ja L:n kanssa aamupalan minun rakkaalle pienelle pihalleni. Vailla kiirettä nökötimme pöydän ääressä pitkään nauttimassa auringonpaisteesta ja tuoreista marjoista. Synkeän pilvitaivaan ja tuulenpuuskien keskellä nuo kesähetket tuntuvat jo nyt tosi idyllisiltä, vaikka huonoa ilmaa Lontoossa on kestänyt vain päivän verran.

 

 

Lontoossa on myös hyttysiä! Se tuntuu ihan uskomattomalta, mutta pakkohan se on uskoa, kun niitä liitelee omalla kämpällä ja  ne yrittävät kovasti käydä kimppuun.

Vähän olen sellaista ymmärtänyt, että Suomessa hellesäät vielä jatkuvat, joten ihania kesäpäiviä Suomeen, murut!

Greenwich Mean Time

Eräänä alkukeväisenä päivänä pyörähdimme Emin kanssa Greenwichin kukkulalla, jossa sijaitsee alueen tunnetuin nähtävyys: vanha tähtitieteellinen observatorio Royal Greenwich Observatory. Kuninkaallinen observatorio on kuuluisa siksi, että sen mukaan on määritelty nollapituuspiiri sekä aikavyöhykkeiden perustana oleva Greenwich Mean Time (GMT).

 

Sisäänpääsy observatorioon maksaa viitisen puntaa opiskelijalta. Yleensä ihmiset maksavat sisäänpääsymaksun nimenomaan sen takia, että pääsevät poseeraamaan nollameridiaanille, jalat asetettuina sen molemmille puolille. Observatoriosta löytyy kyllä muutakin, kuten astronomiaan liittyviä esineitä ja kojeita, mutta tärkein nähtävyys on nollameridiaani.

Meille sattui huono vierailupäivä, kun tuntui siltä, että koko Lontoon kaikki koululaisryhmät olivat pakkautuneet sinä päivänä observatoriolle. Paikka oli aivan tupaten täynnä ja meitä ahdisti. Niinpä käytiin pikaisesti ottamassa nuo pakolliset turistikuvat nollapituuspiiristä, ja sen jälkeen kiertelimme nopsasti muut jutut läpi. Olimme tosi helpottuneita, kun pääsimme ruuhkasta ja hälystä eroon.

Tykkään Greenwichistä paikkana ihan älyttömästi. Siellä on kiva puisto, hienoja ja vanhoja rakennuksia sekä mukavan pienet markkinat, mutta itse Greenwichin päänähtävyys, observatorio, ei täyttänyt odotuksia.

Nollapituuspiirin pystyy tsekkaamaan muuten myös ilmaiseksi Royal Greenwich Observatoryn edestä, jos ei halua maksaa pääsymaksua observatorioon.

Greenwich sijaitsee 15 minuutin bussimatkan päässä työpaikaltani, joten sinne on mukava lähteä aina välillä vetämään henkeä.

Greenwichin puiston ja yliopistoalueen välissä sijaitsee yksi maailman suurimmista merenkulkumuseoista, National Maritime Museum, johon on ilmainen 
sisäänpääsy.

Kansalaisvelvollisuus suoritettu

Viime torstaisen työpäivän jälkeen suuntasimme kulkumme kohti Suomen suurlähetystöä. Matkan ainoana tehtävänä oli täyttää äänestysvelvollisuus vuoden 2014 europarlamenttivaaleissa.

Suomen suurlähetystö tarjosi ennakkoäänestysmahdollisuutta 14.-17. toukokuuta. Onneksi juuri torstaina lähetystössä pystyi äänestämään kahdeksaan asti illalla, joten minäkin pääsin antamaan ääneni (ja mikä vielä tärkeämpää, kertomaan isälle, että olen tälläkin kertaa huolehtinut äänestämisestä). Kuulemma yhteensä 467 suomalaista kävi täällä äänestämässä ennakkoon.

Suomen suurlähetystö sijaitsee Kensingtonissa, yhdessä Lontoon kalleimmista asuinalueista. Varakkuuden läsnäolon huomaa heti, kun Kensingtoniin asti pääsee.

Valkoiset rakennukset ja kalliit autot ovat Kensingtonin tavaramerkki. Alue vetoaa erityisesti ultrasuperrikkaisiin ulkomaalaisiin, jotka haluavat ostaa asuntonsa juuri täältä. Jotkut oligarkit ja öljysheikit haluavat vain ostaa itselleen talon Kensingtonista ilman aikeita muuttaa tai vuokrata sitä muille. Siksi Kensingtonista löytyy myös lähes autioita katuja, joissa kukaan ei asu.

Alueena Kensington on siis vähän kummallinen. Sieltä on turha yrittää etsiä tavallista paikallista elämää, mutta rikkaiden elämänmenoa siellä pääsee ihmettelemään. Kensingtonista löytyy tietenkin myös Harrods, jonne tavalliset ihmiset pääsevät hypistelemään luksustuotteita ja haaveilemaan esimerkiksi Christian Louboutinin korkkareista. Löysin yhdet tosi hienot, maksoivat vain 1500 puntaa. Että ehkä jos jossain toisessa elämässä kävisi ne ostamassa. 

 

 

Mutkat suoriksi

Esteet on tehty vain voitettaviksi. Tässä hyvä esimerkki lontoolaisesta sinnikkyydestä:

Turhaan ei ihmisen tarvitse peljätä Lontoon liikenteessä. Kulkuneuvot mahtuvat aina kääntymään, kunhan vain tehdään näppärästi lisää tilaa.

Eli siis, kuka on Moriarty?

Kun muuttaa asumaan Britteihin, olisi hyvä olla kartalla kolmesta eri jutusta:   1. Harry Potterista, 2. Sherlock Holmesista ja 3. Shakespearesta.

Niin kuin aiemmista postauksistakin on käynyt selville, Harry Potterin kohdalla voin sanoa olevani varsin pätevä asiantuntija. Shakespearen kohdalla tiedot rajoittuvat lukioaikoihin, jolloin (pakotettuna) luin muutaman hänen kuuluisimmista teoksistaan. Tietenkin olen myös tietoinen siitä, että Shakespearea pidetään yhtenä maailman merkittävimmistä kirjailijoista.

Mutta että Sherlock Holmes? Siis kuka? Jättimäinen aukko sivistyksessäni! Ennen tännetuloa tiesin hänestä sen verran, että Sherlock oli etsivä, hänellä oli outo miespalvelija ja Baskervillen koira liittyi jotenkin johonkin. 

Lähes ensimmäisestä työpäivästä lähtien jouduin kuuntelemaan työkavereitteni spekulointia Sherlockista. Uuden Sherlock -sarjan kolmannen tuotantokauden viimeinen jakso näytettiin täällä tammi-helmikuussa ja minkälaisia intohimoja se näytti muissa ihmisissä herättävän. Oliko jakso hyvä vai huono? Onko hyvä, että ihmiset kehittyvät ja heistä oppii uusia puolia vai pitäisikö heidän koko ajan olla samanlaisia? Hihittelin työkavereideni fanihulluudelle ja pysyttelin kaukana koko jutusta. Kunnes...

... eräänä kauniina päivänä yksi työkavereistani bongasi Moriartyn Lontoon metrossa. Moriarty oli kuulemma ollut niin kohtelias, että hän oli antanut istumapaikkansa pienelle lapselle ja siirtynyt itse käytävälle seisomaan. Tämäkin tapahtuma olisi todennäköisesti mennyt toisesta korvastani sisään ja toisesta samantien ulos, mutta minäkään en voinut jättää huomioimatta sitä, kun tarinaa kuunnellut toinen työkavereistani lakosi dramaattisesti maahan makaamaan kateudesta, koska hän olisi itse halunnut niin paljon nähdä Moriartyn metrossa.

Kyselin varovaisesti, että kuka on Moriarty, mutta sain hyvin toivottoman katseen puoleeni. Sellaisen pahinta laatuaan olevan "mikä reppana" -katseen. Noh, minulle selvisi kumminkin, että Moriarty on Sherlockin vihollinen, sarjan pääpahis.

Ja selvisi muuten samalla sekin, että minun on katsottava sarja ja tutustuttava Sherlockiin, jos aion ikinä tulla osaksi brittiläistä yhteiskuntaa, osaksi työyhteisöäni ja osaksi kansainvälistä kulttuuriperimää.

 

Ja hyvät ihmiset! Tässä sitä on taas yksi tuore Sherlock Holmes -fani. Vielä vähän harrastelija ja harjaantumaton, mutta oppivainen.

Nykyään tämä bloggari tietää muun muassa sen, että Sherlock Holmes asuu Lontoossa Baker Streetillä osoitteessa 221b. Sherlockilla ei ole outoa miespalvelijaa, eikä Baskervillen koira ole Sherlockin lemmikki.

Ja tiedättekö mitä muuta? Olisi maailman eniten cool nähdä Moriarty metrossa!

St James's Park

Hyvää maanantaita, lukijat! Lontoossa maanantai on aina automaattisesti viikon paras päivä, koska silloin kirkko on kiinni ja työntekijöillä vapaapäivä! Viikonloput sen sijaan... Niin, en ole enää ihan varma tiedänkö mitä viikonloput oikein ovat tai miksi ne ovat ihmisten mielestä niin kivoja. Yleensä lauantai ja sunnuntai ovat kirkon kiireisimmät päivät. Silloin saa olla onnellinen, jos ehtii työpäivän aikana syömään lounasta rauhassa edes 10 minuuttia.

 

 

 

Viime viikolla sää Lontoossa oli karmea. Hirveä tuuli ja jatkuva vesisade. Meidän kämpillä tehtiin myös remonttia viimeiset viisi viikkoa, joten olen jatkuvasti ollut univajeessa ja totaalisen uuvuksissa.

Tänään ensimmäistä kertaa alkaa tuntua siltä, etten ole ihan niin nuutunut kuin menneillä viikoilla. Aurinkokin paistaa kauniisti ikkunasta sisään, joten taidan tänään uskaltautua vähän tsippailemaan kaupungillekin.

 

Nämä kuvat on otettu huhtikuun puolivälissä St James's Parkissa, joka löytyy Westminsteristä aivan Buckinghamin palatsin viereltä.

Kuulemma aikaisemmin puistossa vaelsi kauriita, mutta nykyään kauriiden sijasta puistossa voi ihailla vesilintuja. Kuuluisimpia ovat pelikaanit, jotka Venäjän suurlähettiläs lahjoitti kuningas Yrjö II:lle 1600-luvulla.

Kaikissa kuninkaallisissa puistoissa (Hyde Park, Regent's Park, Kensington Gardens, St James's Park ja Green Park) on muuten kesäaikaan mahdollista vuokrata kansituoleja auringonottamista ja puistohengailua varten. Tuoleja voi vuokrata maaliskuusta lokakuuhun saakka, kunhan sää vain sallii. Vuokrahinnatkaan eivät ole älyttömän pahoja; tunnin lepäilystä täytyy maksaa 1,60 puntaa.