Takaisin Edinburghiin

 

Skotlannin työmatka huipentui vierailuun Edinburghissa, jossa Kauneimpien Joululaulujen jälkeen ehdittiin käydä vain syömässä. Kaupunki oli tuttu jo maaliskuulta, mutta ilahduin valtavasti siitä, miten hyvin muistin paikan.

Lähdettiin etsimään hyvää ruokapaikkaa ilman suurempia suunnitelmia, kunnes yhtäkkiä hoksasinkin, että minähän tiedän, missä voidaan syödä. Viime kerralla syötiin Grassmarketeilla ihan Edinburghin linnan kupeessa ja sitä kohti lähdin autolla ajamaan.

Vaikka maaliskuussa en ajanut autolla ihan keskustassa, niin ihmeellisesti hahmotin silti koko paikan ja kerralla osasin ajaa oikeaan osoitteeseen (ilman navigaattoria). Samalla osoittelin auton ikkunasta sosiaalikuraattorillemme kaikki mahdolliset paikat, mitkä muistin maaliskuulta. Taisinpa itse olla tutuista paikoista enemmän mielissäni kuin H., jolle kaupunki oli kokonaan uusi tuttavuus. Auton ikkunaan sattui sopivasti näkymään muun muassa Holyrood Park sekä kummallinen parlamenttitalo.

Muistaakseni syötiin Grassmarketeilla vieläpä samassa italialaisessa ravintolassa kuin viimeksi. Ruoka oli hyvää ja tunnelma tuntui autenttiselta, kun tarjoilijatkin höpisivät keskenään italiaa.

Mahojen täytyttyä pastasta lähdimme ajamaan kohti Lontoota. Tällä kertaa näin päivänvalossa reitin Edinburghista motarille. Viime kerralla oli jo pimeää, kun tuota samaa pientä tietä ajelimme, mutta nyt maisema kylpi auringonvalossa. Ja aikamoiset maisemat me maaliskuussa oltiinkin menetetty, sillä seutu oli vihreää, vuoristoista ja kaunista. Lampaitakin hengasi niityillä. Onneksi tuli tuokin tienpätkä nähtyä nyt kunnolla!

Glasgow kuvina

 

Kauneimpia Joululauluja laulettiin Wellingtonin kirkossa, joka sijaitsi tiellä nimeltä Southpark Ave (OMG! They killed Kenny!).

Kirkko oli suoraan Skotlannin yliopistoa vastapäätä. Yliopistokin oli mukavasti lauantaisin auki vierailijoille, joten kävin tekemässä kävelykierroksen yliopiston tiluksilla. Rakennus oli iso, vanha ja kaunis. Sen sisäpihalla oleskelevilla miehillä oli menossa keskiaikaiset treenit. Osa piti kilpiä ja miekkoja käsissään ja osa yritti tehdä niihin osumaa muun muassa kirveillä ja tylppäteräisillä miekoilla. Hauskaa näytti olevan, ja minä yritin salaa kuvata innokkaita taistelijoita.

 

Yliopisto sijaitsee kukkulan päällä, joten sen takaa avautuivat ihan kivat maisemat kaupunkiin ja Clyde -joelle.

Glasgow ei ole mitenkään pieni kaupunki. Siellä on väkeä noin 600 000, joten kaupunki on isompi kuin esimerksi Suur-Helsinki. Autolla ajaessa kaupungin koko hahmottui parhaiten. Glasgowsta löytyy jopa maanalainen, mikä yllätti minut.

Edinburghin keskusta on pieni ja sen ehtii nähdä hyvin päivässä. Glasgow puolestaan vaatisi vähän enemmän aikaa, jotta sen pystyisi ottamaan täydellisesti haltuun.

 

Glasgow oli minusta hauska sekoitus vanhaa ja uutta, konservatiivista ja modernia rakentamista. Jotenkin kaikki näytti toimivan ihan hyvin yhteen, ja kaupungissa oli vähän suurkaupungin kiireistä tuntua.

Kerkesimme pyörähtää myös Glasgown kävelykadulla, Sauchiehall Streetillä, josta näytti löytyvän samat kaupat ja kahvilat kuin Lontoostakin. Tosin Lontoosta ei ole löytynyt naamaripäistä katusoittajaa, niin kuin Glasgowsta!

Toistamiseen Skotlannissa

 

 

Oli niin siistiä päästä tämän vuoden aikana vielä toistamiseen Skotlantiin. Maaliskuussa tehdystä matkasta jäi hirveä palo takaisin tuohon taianomaiseen maahan. Kaikista kiehtovin Skotlanti löytyy minusta Ylämailta, mutta marraskuun lopun viileydessä ja pimeydessä oli mukava pitäytyä tällä kertaa kaupungeissa.

Pääsin myös ensimmäistä kertaa tutustumaan Glasgowhun, joka jäi kiireisen aikataulumme vuoksi kokonaan väliin maaliskuun viikon kestäneellä reissullamme.

 

 

Tällä reissulla yövyttiin kirkon maksamina Premier Inn -hotelleissa, ja yöpymiseen kuului lisäksi buffet-aamiainen, joka oli minulle hotelliyöpymisen ohella harvinaista herkkua!

Muutenkin meidän uudempi Skotlannin reissu tuntui hauskasti siltä kuin vanhemmat olisivat lähettäneet kaksi nuorta tyttöään keskenään heidän elämänsä ensimmäiselle pidemmälle reissulle. Auto oli tankattu ja huollettu valmiiksi sekä hotellit ja aamiaiset varattu etukäteen. Hupaisinta oli saada käteen bensa- ja ruokarahaa, joilla piti pärjätä seuraavat kolme päivää. Viimeisenä päivänä eli sunnuntaina kirkkomme johtajalta tuli huoliviesti sosiaalikuraattorillemme, että jos meitä alkaa kauheasti väsyttää kesken paluumatkan Lontooseen, voimme etsiä lähimmän hotellin, lepäillä siellä yön yli ja ajaa vasta maanantaina takaisin kirkolle. Kuinka äärimmäisen, äärimmäisen ystävällistä ja söpöä! :) Tunsimme kuitenkin olevamme niin terävässä kunnossa, että ajoimme suoraan Lontooseen.

Premier Inn sijaitsi Clyde -joen varrella muutaman kilometrin päässä ydinkeskustasta. Lähes seinänaapureina olivat Skotlannin BBC, tiedekeskus, SSE Hydro -konserttikompleksi sekä SECC eli Scottish Exhibiton and Conference Centre. Jokivarsi tuolta kohdin oli hyvin modernia arkkitehtuuriltaan. Hotellin ikkunasta oli hieno näkymä joelle sekä SSE Hydro- ja SECC -rakennuksille.

Aamusella tein muutaman minuutin pikaisen lenkin jokivarteen ja hätäisesti kuvailin edessä aukenevia maisemia ennen kuin suostuin istahtamaan autoon ja ajamaan Wellingtonin kirkolle. Siellä saimme auton parkkiin kadulle, jonka jälkeen meille jäi vielä muutama tunti aikaa tutustua kävellen Glasgown keskustaan.

James Bond Road

Siitä on jo aikaa kun näin uusimman Bondin, Skyfallin, mutta päällimmäiseksi leffasta jäivät mieleen törkeän hienot kuvaukset Skotlannista. Välähdykset autiosta maasta, vuoristoseudusta ja kummitus-kartanosta.

Ennen Skotlannin matkaa googlasimme Emin kanssa Skyfallin kuvauspaikkoja, mutta suureksi pettymykseksi luimme, että Skotlannin kummituskartano oli vain lavaste, joka rakennettiin jonnekin lähelle Lontoota. Muuta google ei kertonut.

Siksipä meitä odotti mitä iloisin yllätys, kun Glencoen eräässä Visitor Centressä kerrottiin, että pieni pätkä Skyfall -leffaa oli kuin olikin kuvattu Skotlannissa ja vieläpä juuri Glencoessa!

Mehän tietenkin etsimme Bondin "kotitien" käsiimme ja ihailimme vanhan kunnon Jamesin lapsuudenmaisemia. Tosin päinvastoin kuin kotikulmillaan vieraillutta James Bondia, mua pelotti aivan sairaasti (siis ihan sairaasti!) istua etupenkillä tuolla kapealla tiellä. Tällä kertaa nimittäin Emi ajoi ja tie oli yhtä kapea kuin majakkatie Isle of Skyella. Eikä Emi todellakaan ajanut mitenkään holtittomasti, mutta jotenkin hallinnan tunteen menettäminen kyydissä istuessa ja voimattomuus päättää itse asioista tekivät musta ihan hermoheikon. Mun teki koko ajan mieli sulkea silmät, mutta ei voinut, kun piti tarkkailla, ettei missään ole peuroja tai vastaantulevia autoja ja että mahtuuko auto tielle ylipäätään. Ja sitten plussana oli tietenkin myrskyisä tuuli, joka otti lujasti autoon kiinni.

Leffassa tätä osaa Skotlannista näytetään vähän yli minuutin verran. Kohdan voi tsekata esimerkiksi täältä: www.youtube.com/watch?v=lTWZ4BF3nuc.

Näyttävätkö maisemat yhtään tutuilta, jos vertaa blogikuviin? :)

Hengityksen salpaava Glencoe

 

Skotlannissa on satoja Glen -alkuisia paikkoja, mutta kaikista paras Glen- on ehdottomasti Ben Nevis -vuoren kupeessa sijaitseva Glencoe.

Taisin erehtyä sanomaan jossain aiemmassa postauksessa, että jos Skotlannin reissulla on aikaa vain yhteen paikkaan, sen on oltava Isle of Skye. Täytyy kuitenkin sanoa, että todella kovan vastuksen Isle of Skyelle tarjoaa Glencoe.

 

Isle of Skyen jälkeen ilma muuttui sateiseksi ja pilvet riippuivat niin alhaalla, että vuorien huiput katosivat harmaan pilvihupun sisään. Glencoeen päästyämme tuuli oli yltynyt ihan järjettömiin lukemiin ja vettä satoi vaakasuorassa. Pienen metsäkävelylenkin ehdimme tehdä ennen kuin yhä koveneva tuuli teki mahdottomaksi muut kävely-yritykset. Seutua näki auton kyydistäkin kiitettävästi, joten siksi suunniteltujen trekkausten lykkääntyminen ei ihan kauheasti harmittanut.

Ajelimme loppupäivän ympäri Glencoeta ja pysähdyimme erilaisille näköalapaikoille hetkeksi aina valokuvaamaan. Heti kun auton oven avasi, tuuli salpasi hengityksen. Jouduin koko ajan haukkomaan happea, kun seikkailin ulkona ja mietin, että voiko tämä tuuli jo nostaa meidät ilmaan. Hetkittäin tuulta vasten pystyi reilusti nojaamaan.

Glencoeen tekisi ehdottomasti mieli mennä vielä uudelleen. Me vietimme siellä vain vähän yli puolipäivää, mutta vaellusreittejä sieltä löytyisi moneksi päiväksi. Paikka jäi mieleeni jylhänä ja kauniina - ja jotenkin unenomaisena.

Eilean Donan Castle

Skotlanti on täynnä linnoja ja linnanraunioita. Päätimme, että meillä on viikon reissullamme aikaa vain yhteen linnakäyntiin ja siksi valitsimme Lonely Planetin suosittelemana Eilean Donan Castlen tutustumispaikaksemme. 

Linna on tosi upealla paikalla ja sijaitsee alle puolen tunnin ajomatkan päässä Isle of Skyelta.

Alkuperäinen linna perustettiin noin tuhat vuotta sitten, mutta se tuhoutui 1700-luvulla. Sen jälkeen linna rakennettiin uudestaan vasta 1900-luvulla. Mikään autenttinen välähdys historiaan linna ei siis ole, ja siksi kai se oli pettymys mulle (sisältäpäin).

Pääsylippu ei kuitenkaan ollut kallis. Linna oli sisältäpäin vähän kuin pieni kotiseutumuseo. Linna oli sisustettu 1900-luvun tyyliin. Palvelijoille ja isäntäperheille oli omat huoneet. Sinne sun tänne oli laitettu mallinukkeja vanhoissa vaatteissa tuomaan menneen ajan tunnelmaa. Rappuset torneihin olivat todella todella kapeita, olisi ollut kiinnostavaa päästä torniin tähystelemään, mutta sinne ei (tietenkään!) saanut mennä.

Eilean Donan Castle -käynnin myötä jätimme taaksemme iki-ihanan Isle of Skyen ja jatkoimme matkaa kohti Glencoeta. Aurinkoiset kevätpäivät Skotlannissa olivat takanapäin. Sen sijaan sade, tuuli sekä synkät pilvet olivat seuranamme viimeiset kaksi päivää.