sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Islanti TOP 5

Islannin reissu alkaa olla tämän postauksen myötä loppuunkäsitelty. Jossain vaiheessa saatan laittaa tänne muutaman time-lapsen tuosta luonnonkauniista maasta, sillä me kuvattiin useasti meidän ajomatkoja etuikkunaan kiinnitetyllä GoPro -kameralla. Jonkun pitäisi vain innostua koostamaan otetuista kuvista videoita (vink, vink Islannin matkaseura!).

Ajattelin, että kokoelmapostaus olisi hyvä tapa hyvästellä  ihmeellinen Islanti. Niinpä listaan tähän alle viisi omasta mielestäni parasta kohdetta Islannista.

5. Strokkur 

Haukadalurin geotermisesti aktiivisella alueella sijaitsee ainoastaan yksi toimiva geysir, Strokkur. Se purkautuu raivoisasti alle 10 minuutin välein, mikä tekee siitä tosi yleisöystävällisen. Geysirit ovat ylipäänsä niin harvinaisia koko maapallolla, että niitä kannattaa ihastella aina kun pystyy. 

Lue lisää täältä.


4. Landmannalaugar


Landmannalaugar sijaitsee Islannin ylämailla ja on saavutettavissa ainoastaan nelivetoautoilla F-teitä pitkin ajamalla. Matkat sinne ja takaisin ovat jo itsessään kokemus. Autolla päästään ylittämään monia jokia ja ajetaan möykkyisessä, hiekkaisessa ja kivisessä maastossa.

Periltä löytyy mieletön väriloisto, kun ryoliittivuoret hehkuvat auringonvalossa lukuisissa eri väreissä. Vuorten lisäksi alueelta löytyy kanjoneita, tulivuoria, laavakenttää ja näkymät parhaimmillaan 11 eri jäätikölle.

Lue lisää täältä.


3. Reykjadalur

Vaikka Islannissa on kesälläkin kylmä, uiminen on ympäri vuoden aina lämmintä! Kuumassa lähteessä uiminen on superrentouttava kokemus. Hengailu kylpylöissä ja uimahalleissa on tosi kivaa, mutta kaikista parasta on maksuttomissa luonnonvesissä uiminen.

Hienoin löytämämme uimapaikka oli Varmá -joki Reykjadalurissa. Sinne piti kävellä puolisen tuntia parkkipaikalta, jonka jälkeen silmien eteen avautui kiemurteleva ja höyryävä joki kymmenine kylpijöineen.

Lue lisää täältä.


2. Leirhnjúkur


Leirhnjúkurin valtava laavakenttäalue Kraflan osittain romahtaneella aktiivisella tulivuorialueella tuo mieleen helvetin. Jokaisessa ilmansuunnassa näkyy vain mustaa, höyryävää maata, kiviä ja kallioita. Tuuli vinkuu kallioiden välissä ja joissain kohdin maa on niin kuumaa, että kengänpohjat voivat sulaa. Kannattaa siis pysyä merkityllä reitillä. 

Lue lisää täältä.

1. Jökulsárlón

Pysäyttävintä koko Islannissa oli Jökulsárlónin jäätikköjärvi. Tunnelmaa sen rannalla ei voi edes oikein kuvailla. Paikka on mykistävän kaunis sekä omituisen pysähtynyt ja rauhallinen. Järven takana levittäytyy sokaisevan valkoinen Vattnajökull -jäätikkö. 

Lue lisää täältä.

torstai 5. marraskuuta 2015

Cafe Babalú


Olisi tosi kiva antaa joka reissulta lukuisia päteviä ravintola- tai kahvilasuosituksia, mutta olen ihan toivoton niissä. Tässä kuitenkin Islannista edes se yksi pakollinen kahvilavinkkaus. 

Reykjavíkistä löytyy kodikas, värikäs ja viihtyisä Cafe Babalú. Tykättiin viettää aikaa kahvilan kauniilla pihalla, jossa istuttiin herkkujen äärellä piristämässä meidän ensimmäisen matkustuspäivän väsynyttä tunnelmaa. Kuvista muuten vihdoin näkee suurimman osan meidän hauskasta reissuporukasta. Aluksi ripotteli hieman vettä, mutta lopulta saatiin reissun ainoa 20 asteen aurinkoinen päivä. Onneksi hyödynnettiin se kahvilassa istuskellen. 

Islannin hintataso on aika huima. Yöpyminen ja ruokailu ei ole ihan halpaa lystiä, mutta onneksi luontokohteisiin pääsee edelleen maksutta. Taisin ihan ekassa postauksessa kertoa, että syötiin reissun aikana huimat määrät hampurilaisia - parhaimmillaan kaksikin hampurilaista päivässä. Se johtui siitä, että alle 20 eurolla sai joko lammaskeittoa tai hampurilaisaterian. Muut ruoat olivatkin sitten paljon kalliimpia, enkä raaskinut enää kasvattaa muutenkin jo valtavan suureksi kasvanutta reissubudjettia syömällä kalliisti. Reykjavíkissa ja Akureyrissä käytiin syömässä Hamborgarafabrikkanissa, jossa oli loistohampurilaisia. (Oho - siinähän tuli jo päivän toinen vinkkaus!)    

Islannin hintatasosta kertonee sekin jotain, että raaskin ostaa vain yhden tuliaisen itselleni. Kyseessä oli hieno jääkaappimagneetti, joka maksoi 6 euroa. Jouduin pohtimaan senkin ostamista monta päivää. Aamut ja illat elätin itseni suurinpiirtein islantilaisella Skyrillä, joka helli lompakkoa ja mieltä.

Lammaskeittokin oli oikein mainiota, joten vuorottelin kymmenen päivää sen ja hampurilaisten välillä. Viimeisenä päivänä meidän juhlaillallisella olin niin villi, että söin lohta. Ajattelin, että reissun päätyttyä en söisi hampurilaisia ainakaan seuraavaan pariin kuukauteen, mutta toisin kävi. Islantilaiset hampurilaiset osoittautuivat niin mainioiksi, että Suomessakin täytyi lähteä jo miltei heti metsästämään lammasburgeria.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Musiikkitalo Harpa


Islannin pääkaupunki Reykjavík on yleisesti ottaen ihan tavallinen pieni kaupunki, jossa erikoisempia nähtävyyksiä ei juuri ole. Yksi maailmanluokan nähtävyys sieltä kuitenkin löytyy, ja se on Harpan musiikkitalo.

Suuruudenhullu ja pramea rakennus valmistui lopulta vuonna 2011. Valmistumista edelsi epävakaa kausi, kun rakennuksen ykkösrahoittaja Landsbankinn -pankki kaatui Islannin pankkiromahduksessa. 

Rakennuksen ulkopuoli on lasia, jonka jokaista loosia koristaa  oma ledlamppu. Lampun väriä ja kirkkautta voi säätää, ja rakennuksen väri vaihteleekin valaistuksen mukaan. Harpan ulkokuoren kehutaan olevan kauneimmillaan hämärän ja pimeän aikaan. Tätä emme kuitenkaan päässeet virallisesti todistamaan, sillä olimme liikkeellä aikana, jolloin yöllä nyt vaan sattui olemaan yhtä valoisaa kuin päivällä.

Sisältä Harpa oli - jos mahdollista - vieläkin hienompi. Ja vieläpä ilmainenkin. Kukaan ei estellyt meitä käymästä jokaisessa kerroksessa ja hengailemasta joutilaina leponurkkausten penkeillä. Tulevaisuudessa olisi ihan mahtavaa nähdä rakennus myös pimeällä ja päästä kuuntelemaan hyvästä äänentoistostaan kuuluisan Harpan laadukasta konserttia!


lauantai 31. lokakuuta 2015

Húsavík



Yllä olevissa kuvissa näkyy islantilaisen pikkukaupungin, Húsavíkin, merimaisemia. Kaupunki sijaitsee maan pohjoisosissa ja asukasluku jää alle 3000 henkeen. Húsavík on tunnettu ennen kaikkea yhtenä Islannin parhaimmista paikoista bongata valaita.

Kaupunki on itsessäänkin tosi sievä ja sen maisemat ovat upeita, mutta niin meidät kuin muutkin turistit ajoi paikalle lopulta hyvä valassafaritarjonta, jossa lupailtiin noin 100 prosenttista varmuutta nähdä valaita.



Valasretken epäonnistuminen on hyvin epätodennäköistä Islannin pohjoisosissa. Monilla matkanjärjestäjillä oli esillä laskuri, joka kertoo montako päivää putkeen valaita on bongattu. Meidän päivänä laskurit liikkuivat siinä 90 päivän hujakoilla. Taisin olla meistä ainut, joka ennen reissua pelkäsi, että jospa meille kumminkin kävisi niin huono tuuri, ettemme näkisikään yhtään valasta. (Kerrottakoon, että pessimismiin taipuvainen luonteeni ei ole minulle ylpeyden aihe).

Niin siinä sitten kävi, että ensimmäistä kertaa noin kolmeen kuukauteen meidän valasretkellä ei näkynyt yhtään valasta. Veneiltiin Atlantilla neljän tunnin ajan, mutta edes niin pitkä aika ei saanut valaita tulemaan pois piiloistaan. Delfiinejä ja pyöriäisiä näimme sekä lunneja ja upeita maisemia, joten ihan turha reissu se ei ollut.

Mutta musertava pettymys se oli. Valaan näkeminen on ollut pitkäaikainen haaveeni, ja veneilyajan hiipuessa toivon asteittainen menettäminen oli kamalaa. Retken päätyttyä piti tsempata ihan tosissaan, että pysyisi hyvällä tuulella koko loppupäivän. Rahanmenokin harmitti. Valassafari ei ole mitään ilmaista puuhaa, joten en voinut välttyä tunteelta, että olin maksanut ihan turhasta. Ilmeisesti meille sattui liian tyyni sää, joka piti valaat sitkeästi pinnan alla. 


Lämmintä kannattaa laittaa päälle niin paljon kuin pystyy. Matkanjärjestäjien puolesta saa lämpimät haalarit päälle, mutta parin tunnin jälkeen koleus ja tuuli alkaa kuitenkin vaivihkaa purra. Siitä olin helpottunut, ettei minulle tullut ollenkaan huono olo veneen kyydissä.

Päällimmäinen tunne valasretkestä edelleen on se, että harmittaa vietävästi. Valaan näkeminen oli niin lähellä ja lopulta kuitenkin turhan kaukana.

torstai 29. lokakuuta 2015

Pielpajärven erämaakirkko


Okei. Ymmärrän, että postaus otsikolla Pielpajärven erämaakirkko ei kuulosta erityisen kiehtovalta aiheelta. Varsinkaan, kun postauksessa esitellään lukuisia kuvia yhdestä ja samasta rakennuksesta. Kuitenkin tuo pieni ja sympaattinen kirkko on  minulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeä paikka ja perimmäinen syy siihen, miksi halusin tehdä reissun Lappiin.

Juuret juontavat parin vuoden taakse, jolloin kirjoittelin maanisesti graduani kuukaudesta toiseen saman valkoisen pöydän ääressä parin metrin kirjapinojen keskellä. Kirjoitin naiselämäkertaa 1800-luvulla eläneestä papin rouvasta, Jenny Virkkulasta, jolle Pielpajärven erämaakirkon maisemat toimittivat kodin virkaa seitsemän vuoden ajan. Kokonaisuudessaan tutkimus- ja kirjoittamisprosessiin meni aikaa noin kaksi vuotta, mikä on pitkä aika olla sidoksissa yhteen ja samaan kohdehenkilöön. Meistä tuli Jennyn kanssa ajan myötä oikein hyviä ystäviä, joskin kaveruus oli minun puoleltani hyvin yksipuolista. Lupasin itselleni, että lähitulevaisuudessa kävisin tutustumassa Jennyn asuinpaikkoihin, jotta voisin vielä paremmin ymmärtää kaiken sen yksinäisyyden ja eristäytyneisyyden, jota Jenny joutui kokemaan Lapin vuosiensa aikana.

Nykypäivänkin mittarilla Pielpajärven erämaakirkko sijaitsee syrjässä kaikesta. Inarin kylältä täytyy ajaa ensin muutama kilometri autolla parkkipaikalle, josta lähtee noin viiden kilometrin metsäpolku kirkolle. Paikan päälle pääsee joko kävelemällä tai veneilemällä. Venepoukamastakin on matkaa kirkolle vielä parin kilometrin verran. Maasto ei ole mitään helppokulkuisinta, sillä polku on täynnä juurakkoa ja kiviä. Liikkuminen on hidasta, sillä kulkijan täytyy oikeastaan koko ajan tuijottaa jalkoihinsa.

1800-luvulla Inariin pääsi osittain veneellä ja osittain kävellen tai talviaikaan porojen vetämillä ahkioilla. Seitsemän vuoden aikana Jenny kävi kerran kotonaan Iijoella, jonne matka Pielpajärveltä kesti kuukauden. Sama matka oli tehty aiemmin muuttokuorman kanssa ja pientä vauvaa sylissä kantaen. Sanomalehdet, kirjeet ja uutiset eteläisestä Suomesta saavuttivat Virkkulat kolme-neljä viikkoa myöhässä. 

Puolentoista tunnin vaelluksen jälkeen Pielpajärven kirkko oli vihdoin meidän nenämme edessä. Kirkon sisällä oli pimeää, sillä kaikki ikkunat oli ulkopuolelta teljetty ikkunaluukuilla. Kiersin kirkon ympäri ja avasin joka ainoan luukun, jotta valo pääsi sisälle vaaleaan, vanhaan ja kauniiseen kirkkoon. Kaikki oli pientä ja kapeaa. Penkkeihin, saarnatuoliin ja kellotapuliin ei kovin lihava pappi olisi mahtunut. Pieniä olivat 1800-luvun ihmiset.

Vierailimme kirkolla hienossa seurassa, sillä samaan aikaan parkkipaikalle sattuivat Inarin entinen kirkkoherra vaimoineen sekä Oulun piispan rouva. Itse piispa oli ilmeisesti jäänyt lämmittelemään sisätiloihin, kun rouvat lähtivät retkeilemään. Inarin kirkkoherra heitti naiset autollaan parkkipaikalle ja myöhemmin aikoi hakea heidät veneellä poukamasta. Sulassa sovussa naisten kanssa söimme Pielpajärven aittarakennuksessa omia eväitä ja kirkkoherran rouvan leipomia pullia.

Mekin olisimme varmaan saaneet venekyydin takaisinpäin, mutta meillä alkoi Ainon kanssa olla kiire jatkaa matkaa, sillä tarkoituksena oli ajaa sinä päivänä vielä Ouluun asti. Niinpä hyvästelin haikeana Pielpajärven kirkon maisemat ja Jennyn entisen kotipaikan. Pielpajärven kirkossa oli jotain aivan erityistä - enkä minä ole läheskään ainoa ihminen joka niin sanoo. Monet siellä käyneet sanovat samaa, vaikkei heillä ole samanlaista henkilökohtaista sidettä paikkaan niin kuin minulla.