Okei. Ymmärrän, että postaus otsikolla Pielpajärven erämaakirkko ei kuulosta erityisen kiehtovalta aiheelta. Varsinkaan, kun postauksessa esitellään lukuisia kuvia yhdestä ja samasta rakennuksesta. Kuitenkin tuo pieni ja sympaattinen kirkko on minulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeä paikka ja perimmäinen syy siihen, miksi halusin tehdä reissun Lappiin.
Juuret juontavat parin vuoden taakse, jolloin kirjoittelin maanisesti graduani kuukaudesta toiseen saman valkoisen pöydän ääressä parin metrin kirjapinojen keskellä. Kirjoitin naiselämäkertaa 1800-luvulla eläneestä papin rouvasta, Jenny Virkkulasta, jolle Pielpajärven erämaakirkon maisemat toimittivat kodin virkaa seitsemän vuoden ajan. Kokonaisuudessaan tutkimus- ja kirjoittamisprosessiin meni aikaa noin kaksi vuotta, mikä on pitkä aika olla sidoksissa yhteen ja samaan kohdehenkilöön. Meistä tuli Jennyn kanssa ajan myötä oikein hyviä ystäviä, joskin kaveruus oli minun puoleltani hyvin yksipuolista. Lupasin itselleni, että lähitulevaisuudessa kävisin tutustumassa Jennyn asuinpaikkoihin, jotta voisin vielä paremmin ymmärtää kaiken sen yksinäisyyden ja eristäytyneisyyden, jota Jenny joutui kokemaan Lapin vuosiensa aikana.
Juuret juontavat parin vuoden taakse, jolloin kirjoittelin maanisesti graduani kuukaudesta toiseen saman valkoisen pöydän ääressä parin metrin kirjapinojen keskellä. Kirjoitin naiselämäkertaa 1800-luvulla eläneestä papin rouvasta, Jenny Virkkulasta, jolle Pielpajärven erämaakirkon maisemat toimittivat kodin virkaa seitsemän vuoden ajan. Kokonaisuudessaan tutkimus- ja kirjoittamisprosessiin meni aikaa noin kaksi vuotta, mikä on pitkä aika olla sidoksissa yhteen ja samaan kohdehenkilöön. Meistä tuli Jennyn kanssa ajan myötä oikein hyviä ystäviä, joskin kaveruus oli minun puoleltani hyvin yksipuolista. Lupasin itselleni, että lähitulevaisuudessa kävisin tutustumassa Jennyn asuinpaikkoihin, jotta voisin vielä paremmin ymmärtää kaiken sen yksinäisyyden ja eristäytyneisyyden, jota Jenny joutui kokemaan Lapin vuosiensa aikana.
Nykypäivänkin mittarilla Pielpajärven erämaakirkko sijaitsee syrjässä kaikesta. Inarin kylältä täytyy ajaa ensin muutama kilometri autolla parkkipaikalle, josta lähtee noin viiden kilometrin metsäpolku kirkolle. Paikan päälle pääsee joko kävelemällä tai veneilemällä. Venepoukamastakin on matkaa kirkolle vielä parin kilometrin verran. Maasto ei ole mitään helppokulkuisinta, sillä polku on täynnä juurakkoa ja kiviä. Liikkuminen on hidasta, sillä kulkijan täytyy oikeastaan koko ajan tuijottaa jalkoihinsa.
1800-luvulla Inariin pääsi osittain veneellä ja osittain kävellen tai talviaikaan porojen vetämillä ahkioilla. Seitsemän vuoden aikana Jenny kävi kerran kotonaan Iijoella, jonne matka Pielpajärveltä kesti kuukauden. Sama matka oli tehty aiemmin muuttokuorman kanssa ja pientä vauvaa sylissä kantaen. Sanomalehdet, kirjeet ja uutiset eteläisestä Suomesta saavuttivat Virkkulat kolme-neljä viikkoa myöhässä.
Puolentoista tunnin vaelluksen jälkeen Pielpajärven kirkko oli vihdoin meidän nenämme edessä. Kirkon sisällä oli pimeää, sillä kaikki ikkunat oli ulkopuolelta teljetty ikkunaluukuilla. Kiersin kirkon ympäri ja avasin joka ainoan luukun, jotta valo pääsi sisälle vaaleaan, vanhaan ja kauniiseen kirkkoon. Kaikki oli pientä ja kapeaa. Penkkeihin, saarnatuoliin ja kellotapuliin ei kovin lihava pappi olisi mahtunut. Pieniä olivat 1800-luvun ihmiset.
1800-luvulla Inariin pääsi osittain veneellä ja osittain kävellen tai talviaikaan porojen vetämillä ahkioilla. Seitsemän vuoden aikana Jenny kävi kerran kotonaan Iijoella, jonne matka Pielpajärveltä kesti kuukauden. Sama matka oli tehty aiemmin muuttokuorman kanssa ja pientä vauvaa sylissä kantaen. Sanomalehdet, kirjeet ja uutiset eteläisestä Suomesta saavuttivat Virkkulat kolme-neljä viikkoa myöhässä.
Puolentoista tunnin vaelluksen jälkeen Pielpajärven kirkko oli vihdoin meidän nenämme edessä. Kirkon sisällä oli pimeää, sillä kaikki ikkunat oli ulkopuolelta teljetty ikkunaluukuilla. Kiersin kirkon ympäri ja avasin joka ainoan luukun, jotta valo pääsi sisälle vaaleaan, vanhaan ja kauniiseen kirkkoon. Kaikki oli pientä ja kapeaa. Penkkeihin, saarnatuoliin ja kellotapuliin ei kovin lihava pappi olisi mahtunut. Pieniä olivat 1800-luvun ihmiset.
Vierailimme kirkolla hienossa seurassa, sillä samaan aikaan parkkipaikalle sattuivat Inarin entinen kirkkoherra vaimoineen sekä Oulun piispan rouva. Itse piispa oli ilmeisesti jäänyt lämmittelemään sisätiloihin, kun rouvat lähtivät retkeilemään. Inarin kirkkoherra heitti naiset autollaan parkkipaikalle ja myöhemmin aikoi hakea heidät veneellä poukamasta. Sulassa sovussa naisten kanssa söimme Pielpajärven aittarakennuksessa omia eväitä ja kirkkoherran rouvan leipomia pullia.
Mekin olisimme varmaan saaneet venekyydin takaisinpäin, mutta meillä alkoi Ainon kanssa olla kiire jatkaa matkaa, sillä tarkoituksena oli ajaa sinä päivänä vielä Ouluun asti. Niinpä hyvästelin haikeana Pielpajärven kirkon maisemat ja Jennyn entisen kotipaikan. Pielpajärven kirkossa oli jotain aivan erityistä - enkä minä ole läheskään ainoa ihminen joka niin sanoo. Monet siellä käyneet sanovat samaa, vaikkei heillä ole samanlaista henkilökohtaista sidettä paikkaan niin kuin minulla.
Mekin olisimme varmaan saaneet venekyydin takaisinpäin, mutta meillä alkoi Ainon kanssa olla kiire jatkaa matkaa, sillä tarkoituksena oli ajaa sinä päivänä vielä Ouluun asti. Niinpä hyvästelin haikeana Pielpajärven kirkon maisemat ja Jennyn entisen kotipaikan. Pielpajärven kirkossa oli jotain aivan erityistä - enkä minä ole läheskään ainoa ihminen joka niin sanoo. Monet siellä käyneet sanovat samaa, vaikkei heillä ole samanlaista henkilökohtaista sidettä paikkaan niin kuin minulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti