sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Yllätysreissu Pietariin



Pietari 30.12.20152.1.2016

Viime vuoden lopulla iski ihan kammottava reissukuume ja nimenomaan ulkomaille. Aluksi suunnittelimme kavereiden kanssa rantalomaa jonnekin kauas, mutta ensinnäkin ison kaveriporukan aikatauluja on hankala saada sovitettua yhteen, ja toisekseen joulun ja uuden vuoden aikaan kaikki lentoliput ja hotellit ovat superkalliita. Niinpä lomareissu tässä muodossa jäi vain haaveeksi.

Ulkomaille lähdöstä en kuitenkaan pystynyt antamaan periksi, sillä olin todella aivan valtavan reissukuumeen kourissa. Halusimme kavereiden kanssa uudeksi vuodeksi jotain erityistä tekemistä mahdollisimman halvalla. Niinpä ehdotin sitten Pietaria, koska sinne sai vielä suhteellisen halvalla junalippuja ja majoitus oli todella edullista. Lisäksi Joensuussa asuvalla S:llä oli valmiiksi viisumikin, sillä ilmeisesti koko Joensuu ja muut itärajaa lähellä asuvat suomalaiset ramppaavat Venäjällä monta kertaa kuussa. 

Pitkän hiillostamisen jälkeen sain Lapin mökkilomaa suunnittelevat kaverini käännytettyä  Pietari-idean puoleen, ja päätimme lähteä katsastamaan kaupungin, mikäli ehtisimme enää saada viisumit lomaa varten. Turhan aikaiseen emme päätöstä jättäneet, sillä lopulta viisumit valmistuivat ja olivat noudettavissa rautatieasemalta 16 tuntia ennen junan lähtöä Pietariin.

Viisumin hakeminen oli lopulta aika helppoa, mutta todella kireän aikataulun vuoksi se tuntui silloin paljon hankalammalta ja isommalta projektilta kuin olikaan. Meillä jäi vain yksi päivä aikaa täyttää hakemuslomake, hommata tuoreet passikuvat, hakea vakuutusyhtiöltä todistus matkavakuutuksen olemassa olosta ja roudata kaikki eri lippulappuset + passi päärautatieasemalla olevaan toimistoon ennen sen sulkemisaikaa. 

Tuon päivän olin vieläpä töissä ennen joulupyhien alkua, ja yritin sitten hoidella viisumiasiat toisella kädellä ja työasiat toisella. Kylmänhiki otsalla hyppäsin työpäivän jälkeen Pasilasta junaan, kävin ottamassa rautatieaseman valokuvakopissa tarvittavat valokuvat kahdessa minuutissa ja sain palautettua hakemuspaperit liitteineen toimistoon varmaan 15 minuuttia ennen sen sulkemisaikaa. 

Oli muuten aika voittajafiilis, kun pitelin käsissäni valmistuneita viisumeita joulukuun 29. päivänä. Suurta riemua aiheutti se, että minä ja kaksi kaveriani olimme hakeneet viisumia samoille päiville, mutta silti meille jokaiselle oli merkitty eri päättymispäivä. Muistaakseni A. olisi saanut olla jopa kuukauden Venäjällä, S. viikon ja minä juurikin ne pyytämäni viisi päivää. Sama hinta oltiin kaikki kuitenkin maksettu viisumista. Että liekö tämä jokin venäläinen tapa ja pieni kulttuuriero verrattuna Suomen pedanttiin virkamiestyöhön?

Seuraavana joulukuisena aamuna meidän nelihenkinen retkikunta kokoontui sitten rautatieasemalle, ja junan pienen myöhässäolon jälkeen olimme vihdoin matkalla kohti Pietaria ja Venäjää! 


Olin aivan innoissani, sillä Venäjä oli minulle ihan uusi tuttavuus. Näin jälkeenpäin ajatellen on jopa ihan outoa, että olen naapurimaistamme käynyt lukuisia ja taas lukuisia kertoja Ruotsissa, Norjassa ja Virossa, mutta Venäjällä en kertaakaan. Ja sitä paitsi olen suuri Venäjä-fani katsottuani tarpeeksi monta tuntia Ville Haapasalon Venäjästä kertovia ohjelmia. Viimeisimmässäkin kaudessa näytettiin, että Venäjältä löytyy kameleita, buddhalaisia kyliä ja kaupunkeja sekä valtavia vesimelonipeltoja vesimelonijuhlineen!

Keksin matkustamattomuuden syyksi ainoastaan sen, että olen kuvitellut Venäjälle matkustamisen olevan paljon vaikeampaa kuin se onkaan. Tietenkin viisumin hommaaminen tuottaa vähän lisätyötä, mutta lopulta kätevääkin kätevämpi kolmen tunnin junamatka Pietariin tasoittaa vaivannäön täysin. Oli aivan ihanan helppoa matkustaa ilman turvatarkastuksia, ja passintarkastuskin hoitui liikkuvassa junassa ilman jonotusta Viipurin ja Pietarin välillä. Kun juna saapui Pietariin, olimme saman tien valmiita lähtemään kohti uusia seikkailuita. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti