Stratford-upon-Avon

 

Snowdonin valloituksen jälkeen suunnattiin auton nokka kohti etelää ja Lontoota. Viiden päivän reissaamisen jälkeen oli aika hylätä Walesin vihreät niityt, turkoosi meri ja vuoristoilma.

Erityisesti Walesista jäivät mieleen uskomattoman kauniit biitsit, joita varmasti löytyisi vielä lisää kymmenittäin, kunhan olisi aikaa etsiä. Lounais-Walesiin haluan ehdottomasti uudelleen paremmalla ajalla. Ja jos vielä olisi yhtä hyvät ilmat kuin meillä sattui olemaan, niin sen parempi.

Lähdimme ajamaan Snowdonilta ihan hyvissä ajoin, olisikohan kello ollut yhden tai kahden paikkeilla. Luulimme, että meillä on älyttömän paljon aikaa siihen, kunnes auto piti palauttaa Heathrown Hertzille. Siksi suunnittelimmekin muutaman tunnin pyörähdystä lähes matkan varrelle sattuvaan Shakespearen synnyinkaupunkiin Stratford-upon-Avoniin.

Mutta. Mitä etelämmäs matkaa teimme, sen pahempiin ruuhkiin jouduimme jatkuvasti. Tuntitolkulla matelimme hirveissä moottoritien ruuhkissa, ja ainoastaan aika liikkui vääjäämättömästi eteenpäin. Lopulta ehdotin R:lle Stratford-upon-Avonin skippaamista, sillä olin ihan varma, ettei ehditä Heathrowlle ajoissa. Enkä halunnut enää kalliiseen autovuokraan yhtään lisää myöhästymismaksuja.

R. kuitenkin ehdotti, että käydään nyt ainakin syömässä Shakespearen omassa kaupungissa, ja niin me sitten urheasti poikettiin moottoritieltä ajamaan kauniita maaseudun pikkuteitä.

Stratford-upon-Avonin löydyttyä parkkeerattiin auto hätäisesti mahdolliselle sakkopaikalle ja etsittiin lähes ensimmäinen ravintola, jossa käytiin pikaisesti syömässä. Sen jälkeen hölkättiin takaisin autolle ja jatkettiin matkaa.

Tästä syystä Stratford-upon-Avon jäi minulle suureksi osaksi tuntemattomaksi, mutta kyllä pikaisella autokierroksella ja pienellä kävelyllä jotain hahmotti. Kaupunki näytti ihan viehättävältä paikalta. 

Auto palautettiin lopulta autovuokraamoon juuri ennen palautusajan umpeutumista, eikä lisämaksuja onneksi tullut. 

Snowdon kuvina

 

 

Snowdon I

 

 

Walesin viimeinen reissupäivä alkoi kuvankauniilla maisemilla, kun pääsimme heti aamusta vierailemaan Walesin korkeimmalla vuorella, Snowdonilla. Snowdon on myös koko Britannian korkein vuori Skotlannin Ylämaan eteläpuolella. Vuoren korkein huippu kohoaa 1 085 metriin. Kymrinkielinen nimi Snowdonille on Yr Wyddfa eli hautakumpu.

Nykyään vuorelle pääsee myös junalla, jonka lähtöpiste sijaitsee Llanberin kylässä. Epävakaisten ilmojen vuoksi huipulle pääsee junan avulla vain maaliskuun puolivälistä syyskuun loppuun saakka. Pohjois-Walesin vuoristoseudulla sataa keskimäärin vuoden aikana kuusi kuukautta. Me satuimme paikalle pilvisenä, mutta sateettomana päivänä, ja olimme siitä tosi kiitollisia.

 

 

Junamatka huipulle kestää tunnin. Juna etenee etanavauhdilla ylöspäin, mutta samalla pääsee rauhassa ihailemaan ikkunasta avautuvia maisemia. Muutamaan otteeseen juna pysähtyi paikoilleen kuvaushetkiä varten. Hidas vauhti oli myös hyvä sen takia, että lampaat tykkäsivät hengailla kiskoilla. Osa lampaista ilmiselvästi lämmitteli raiteiden päällä ja oli aikamoinen työ saada hätisteltyä lampaat junan tieltä.

Meillä kävi istumapaikkojenkin suhteen tosi hyvä tuuri, kun saatiin paikat heti kuskin takaa. Oltiin ilmeisesti varattu liput kaikista ensimmäisinä, joten saatiin myös parhaat paikat.

Snowdon Mountain Railway -lipun voi ostaa joko yhdensuuntaisena (20 puntaa) tai menopaluuna (27 puntaa). Me päätettiin kävellä huipulta omin jaloin alas, sillä muuten ylhäällä olisi ehtinyt viettää aikaa vain puoli tuntia.

 

 

Alastulo kesti meiltä 2,5 tuntia. Huipulle vaeltajat lipuvat keskimäärin neljässä tunnissa. Ylhäällä oli ihan järkyttävän kylmä, mutta mitä alemmas tultiin, sen lämpimämmäksi ilma muuttui.

Maisemat olivat koko ajan aivan henkeäsalpaavia. Ja nyt nähtiin lampaitakin ihan läheltä. Siellä ne kipittelivät menemään ties missä kallionkoloissa ja jyrkänteen reunoilla varmajalkaisen näköisinä.

Snowdonille vaeltaminen on joko pelkästään nousua tai sitten pelkästään laskua riippuen kumpaan suuntaan on menossa. Tasamaata ei ole. Alastullessa jalat olivat aivan uupuneet jatkuvasta laskeutumisesta ja kyllä lihakset olivatkin jumissa seuraavat pari päivää. Tietenkään ei jaksettu venytellä päästyämme autolle, vaan lähdettiin kiireesti matkaan, että saatiin auto palautettua Heathrowlle oikeaan aikaan.

Vuoristoseudulla

Kauniin ja rentouttavan biitsipäivän jälkeen oli aika hylätä leuto ja kesäinen Lounais-Wales ja suunnata auton nokka kohti Pohjois-Walesin sateista vuoristoseutua. Päämääränämme oli  päästä valloittamaan Walesin korkein vuori, Snowdon.

Jätimme hyvästit Walesin vihreille niityille ja otimme vastaan yhä mäkisemmän ja mäkisemmän Pohjois-Walesin. Korkeuserot kasvoivat heti, kun ylitimme autollamme Snowdonia National Parkin rajan.

Aivan Snowdonin kupeessa sijaitsee kylä nimeltä Caernarfon, josta olimme varanneet majapaikan hostellista. Kuvittelin satavarmana, että Caernarfon on pikkuruinen kylä keskellä vuoristoa, jossa sijaitsee pieni kävelykatu, harmaita taloja ja paljon luontoa. Lopulta en millään meinannut sopeutua todellisuuteen, sillä Caernarfon olikin kylän sijasta kaupunki, ja vieläpä suhteellisen iso sellainen.

Illan pyörimme kaupungilla, vaikka harmiksemme kaikki kaupat ja muutkin paikat olivat ehtineet mennä jo kiinni. Löysimme kuitenkin jo kolmannen Lonely Planetin suositteleman linnan, Caernarfon Castlen, jonka Englannin kuningas Edvard I perusti vuonna 1283 valloitettuaan ruhtinaskunnan. Edvard II syntyi myöhemmin samaisessa linnassa.

 

Hostellilla meitä odotti ulko-ovi, jota kukaan ei suostunut avaamaan meille. Lopulta aikamme odoteltuamme soitimme hostellin omistajalle, joka oli hakemassa iltansa iloksi itselleen fish and chipsejä. Hän lupasi tulla pian avaamaan oven, ja hetken kuluttua omistaja saapuikin roikuttaen kädessään ruokapussia. Omistaja kertoi meille ottavansa tämän perinneruoan syömisen vakavasti ja jatkoi pitävänsä ranskalaisista kaikkein eniten kuumana. Tämä oli johdantoa sille, että hän halusi meistä eroon mahdollisimman nopeasti. Niinpä omistaja kertoikin meille 42 sekunnissa kaiken omasta mielestään tarpeellisen, jonka jälkeen meillä kesti loputtoman pitkä aika ojentaa rahat yöpymisestämme hänelle, jonka jälkeen huomasimme hihitellen seisovamme yksinään oman huoneemme edessä noin kaksi minuuttia ensitapaamisemme jälkeen.

Hyvä hostelli se joka tapauksessa oli.

 

Aamulla heräsimme aikaisin, puimme vaellusvaatteet (= valkoiset Converset + farkkulegginsit + toppi + bleiseri + pipo) päälle ja hurautimme autolla 15 minuutin matkan Llanberis -kylään, josta pääsimme aikaa, hermoja ja lihaksia säästääksemme junalla Snowdonin huipulle.