torstai 30. huhtikuuta 2015

Barri Gòtic


Meidän hostelli sijaitsi Barcelonan tunnetuimmassa kaupunginosassa, Barri Gòticissa. Goottilaiskaupunginosa on täynnä pieniä ja kapeita kujia, baari-kahviloita, ravintoloita, yökerhoja sekä kivijalkaliikkeitä. 

Alueena Barri Gòtic ei ole suuri. Se sijaitsee vain Ramblan ja Via Laietana -kadun välissä, mutta sokkeloiset kapeat kadut sekä korkeat kerrostalot saavat alueen vaikuttamaan valtavalta labyrintilta. Vaikka kuinka paljon yritettiin tallata kotiseutumme katuja edestakaisin, aina löytyi uusia paikkoja joihin ei oltu aikaisemmin eksytty.

Tykkäsin kyllä alueesta paljon. Siellä oli kauniita ja vanhoja kerrostaloja, hienoja kirkkoja, renessanssipalatseja, sympaattisia aukioita, hyviä ruokapaikkoja ja kahviloita sekä ihania pieniä liikkeitä. Mutta. Olisin mieluusti asunut jossakin muualla kuin goottilaiskaupunginosassa.

Olen tosi huono nukkumaan, ja ohuet seinät kantoivat kaikki pienetkin äänet kadulta kolmanteen kerrokseen. Saimme kuunnella myös astetta kovempiakin ääniä, sillä meillä oli onni todistaa remonttimiesten porausääniä talomme oven edessä heti aamusta lähtien, Manchester-baarin pihalla tupakoivien iloisten yöjuhlijoiden huutoa aamuneljään saakka sekä roska-auton kumisevaa täyttöoperaatiota kello kuusi aamulla.   

Eniten minua kuitenkin ahdisti tuossa kaupunginosassa se, että auringonvalo ei päässyt koskaan tunkeutumaan noille kapeille kaduille. Aamulla parvekkeelta ei juuri auttanut selvittää kuinka lämmin ilma on, sillä sieltä näki vain pienen kaistaleen sinistä taivasta korkealla pään yläpuolella. Varjoisat kujat tekivät ilmasta kolean.

Vasta Barri Gòticilta lähdettyä hoksasi, että onhan täällä nyt oikeasti lämmin. Oli helpottavaa tuntea aurinko lämmittämässä selkää tai kasvoja.

Lempiaukioni goottilaiskaupunginosassa oli Placa Reial. Sinne aurinko pääsi paistamaan palmupuiden katveesta ja oli kiva vain seurata aukiolla päiväänsä paistattelevia paikallisia ja turisteja.

Ja sitten tämän postauksen tärkeimpään juttuun: hauskaa vappua!!!

2 kommenttia:

  1. Barcelona on kaikista sun kuvista päätellen ihana! Pitääpä itselläkin ehdottomasti mennä uusintareissulle. Reilillä piipahdin tuolla päivän tai pari, mutta oli ilmeisesti reissu-uupumus päällä, koska en muista sieltä juuri mitään. :D

    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä lähden sit mukaan sun Barcelona-reissulle :) Hyvä muuten kirjottaa tälleen ylös noita reissujuttuja, niin muistaa vielä muutaman vuoden päästäkin että mitä tuli tehtyä. Alkaa nimittäin haihtua ne reissut päästä, mistä on kymmenisen vuotta aikaa… Huolestuttavaa.

      Poista