torstai 4. joulukuuta 2014

Glasgow kuvina



Kauneimpia Joululauluja laulettiin Wellingtonin kirkossa, joka sijaitsi tiellä nimeltä Southpark Ave (OMG! They killed Kenny!).

Kirkko oli suoraan Skotlannin yliopistoa vastapäätä. Yliopistokin oli mukavasti lauantaisin auki vierailijoille, joten kävin tekemässä kävelykierroksen yliopiston tiluksilla. Rakennus oli iso, vanha ja kaunis. Sen sisäpihalla oleskelevilla miehillä oli menossa keskiaikaiset treenit. Osa piti kilpiä ja miekkoja käsissään ja osa yritti tehdä niihin osumaa muun muassa kirveillä ja tylppäteräisillä miekoilla. Hauskaa näytti olevan, ja minä yritin salaa kuvata innokkaita taistelijoita.

Yliopisto sijaitsee kukkulan päällä, joten sen takaa avautuivat ihan kivat maisemat kaupunkiin ja Clyde -joelle.

Glasgow ei ole mitenkään pieni kaupunki. Siellä on väkeä noin 600 000, joten kaupunki on isompi kuin esimerksi Suur-Helsinki. Autolla ajaessa kaupungin koko hahmottui parhaiten. Glasgowsta löytyy jopa maanalainen, mikä yllätti minut.

Edinburghin keskusta on pieni ja sen ehtii nähdä hyvin päivässä. Glasgow puolestaan vaatisi vähän enemmän aikaa, jotta sen pystyisi ottamaan täydellisesti haltuun.

Glasgow oli minusta hauska sekoitus vanhaa ja uutta, konservatiivista ja modernia rakentamista. Jotenkin kaikki näytti toimivan ihan hyvin yhteen, ja kaupungissa oli vähän suurkaupungin kiireistä tuntua.

Kerkesimme pyörähtää myös Glasgown kävelykadulla, Sauchiehall Streetillä, josta näytti löytyvän samat kaupat ja kahvilat kuin Lontoostakin. Tosin Lontoosta ei ole löytynyt naamaripäistä katusoittajaa, niin kuin Glasgowsta!



2 kommenttia:

  1. mää en reissullani Glasgowta ehtinyt nähdä, kiitos siis tästä. Ehkä joskus!
    - Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Glasgow ei varmaan ole mikään pakollinen paikka käydä, mutta silti kiva kaupunki hengailuun, jos vain aika riittää käyntiin!

      Poista