Auringonkalastaja

Olipa kerran turisti,

joka maailmalla huristi

matkamuistoja keräämässä.

Kun hän tapasi eskimon,

hän osti Pohjoisnavan

ja ongenvavan

ja kalasti sillä auringon,

joka oli juuri heräämässä.

Rakastan tuota runoa. Se oli kirjoitettu korttiin, jonka sain kavereiltani lähtiessäni elämäni ensimmäiselle reppureissulle. Runon takia blogini sai nimekseen auringonkalastaja.

Cayo Jutías, Kuuba

Näin kesän kynnyksellä ajatukset alkavat siirtyä tulevaan biitsikauteen. Tai oikeammin mahdollisesti/ehkä/kaiketi/kenties/kukaties/otaksuttavasti tulevaan biitsikauteen. Suomessa kun ollaan, ei voi olla ikinä varma siitä, mikä kesä mahdollistaa auringonoton ja mikä ei. Toukokuu ei ole ollut kovin vakuuttava tähän asti.

Aurinkoisempaa säätä oltaisiin toivottu myös tammikuussa 2013, kun tsekkasimme Kuuban Cayo Jutías -nimisen saaren. Saari oli pilvisestä päivästä huolimatta kuvankaunis. Valkoista hiekkaa ja loputtomiin jatkuvaa rantaviivaa ei löytynyt, mutta hurmaava luonnontilaan jätetty pikkusaari löytyi kyllä. Puusto kasvoi ihan veden tuntumassa, joten uintitilaa oli hankalampi löytää.

 

Cayo Jutíaksella on yksi pääbiitsi, jossa ei sielläkään hengannut ihmisiä ruuhkaksi asti. Jos halusi ihan yksityisen oman pikkubiitsin, saarta tarvitsi vain lähteä kiertämään jalkaisin. Samalla sai pienen trekkausreissun, sillä jalkojaan sai vahtia aika tavalla, ettei tullut kompastuneeksi  tai naarmuuntuneeksi puunrunkoihin ja oksiin.

Cayo Jutías sijaitsee noin 70 kilometrin päässä Viñalesin kylästä, jossa meillä oli siihen aikaan majapaikka. Nukuttiin siellä vaaleanpunaisessa casa particularessa, jonka omistajan pojalta saatiin kyyti saarelle. Laivaa ei tarvittu, sillä pitkä silta kytki saaren mantereeseen. 70 kilometrin matka Kuuban huonossa kunnossa olevilla teillä vei kaiken kaikkiaan parisen tuntia, kun jatkuvasti piti väistellä kuoppia ja railoja keskellä tietä.  Mutta meillä ei ollut mikään kiire, ja auton ikkunasta avautuvat maaseutumaisemat laaksoineen ja kukkuloineen olivat osa kivaa reissupäivää. 

Barcelonaa lintuperspektiivistä

 

 

Tällaisia anarkistisia maisemia avautui Güellin puistosta! Kaupunki näytti tosi kauniilta ja isolta kukkulalta käsin. Oli ihan hyvä, että pari ensimmäistä päivää käveltiin ympäriinsä ennen kuin siirryttiin korkeammille näköalatasanteille. Nyt nimittäin tunnistettiin kätevästi jo meidän valloittamiamme paikkoja maamerkkien perusteella. 

Barcelona on muuten aika matalien rakennusten kaupunki, mutta joitain rakennuksia pompahteli katukuvasta omiin korkeuksiinsa. Yksi sellainen oli Sagrada Família, jonka korkeuden tajuaa paremmin kukkulalta käsin kuin sen juurella seisten.

 

Barcelonan kaupunginosat ovat myöskin ihan erilaisia. Vanhakaupunki on rakennettu superahtaasti, kadut ovat pieniä ja kapeita ja rakennukset samankorkuisia. Uudemmissa kaupunginosissa on puolestaan väljyyttä, valtavan suuria kulkuväyliä, pröystäileviä viivasuoria ja leveitä kävelykatuja viheralueineen sekä modernimpaa arkkitehtuuria. Täytyy sanoa että nuo uudemmat hienostoalueet veivät sydämeni mukanaan. Vaikka vanhankaupungin alue oli sympaattinen, harmoninen ja kaunis, tykkäsin erityisesti Eixamplen modernista, avarasta, ilmavasta ja siististä alueesta. Lopputulos oli sinänsä aika yllättävä, mutta nimenomaan Eixamplen katuja kävellessäni päätin lopullisesti menettää sydämeni Barcelonalle. Vanhassa goottilaisessa kaupunginosassa asustellessani jouduin vielä epäröimään sitä, kannattaako Barcelonaan ihastua vaiko ei. 

Güellin puisto

 

 

Barcelonan mahdollisesti turistoitunein paikka heti Ramblan jälkeen on Carmel-kukkulalla sijaitseva Antoni Gaudín suunnittelema Güellin puisto. Sinnehän mekin tietenkin suuntasimme kulkumme, pahaisia turisteja kun olimme.

Puiston kuuluisimmat kohteet ovat kaksi surrealistista satutaloa, mosaiikkinen, pitkä ja kiemurteleva "käärmepenkki", jolta avautuvat näkymät alas Barcelonan kaupunkiin sekä kauppahalliksi kaavailtu sadan pylvään sali.

Olin käynyt ensimmäistä kertaa Güellin puistossa jo vuosia aikaisemmin, ja ymmärrettävistä syistä se oli melkein ainoa asia, minkä Barcelonan pikaisesta päiväretkestä muistin. Niin kummalliselta puisto näytti ja tuntui, ettei sitä ihan hevillä unohtanut. Sitä en kyllä muistanut, että puistoalueelle pääsystä olisi pitänyt maksaa. Se tulikin aikamoisena yllätyksenä, kun karautimme paikalle paikallisbussilla numero 24.

 

Pitkän pähkäilyn jälkeen päädyimme maksuttomaan vierailuun. Näin ollen skippasimme Gaudín talot ja sadan pylvään salin vierailun sisältä käsin sekä istumisen käärmepenkillä. Muu kukkula-alue oli onneksi ilmainen, joten kävelimme aikamme ympäri kukkulaa bongailemassa parhaita näköalapaikkoja Barcelonan kaupunkiin. Hiiviskelimme myös niin lähelle Gaudín suunnittelemia kohteita kuin vain suinkin pääsimme. Muiden ihmisten tallottavana ja tönittävänä olon lisäksi saatiin ihan kelpo kuva alueen kuumimmista nähtävyyksistä.

Barcelona kannattaa ehdottomasti tsekata yläilmoista käsin, jolloin sen koko hahmottuu kaikista parhaiten. Samalla pysyy vähän kartalla mistä löytyy mitäkin. Me olimme niin ahkeria, että kävimme kahdellakin eri näköalapaikalla. Toinen oli Güellin puisto ja toinen Montjüicin vuori. Molemmista paikoista on luvassa näköalapostauksia.