torstai 23. tammikuuta 2014

Aurinkoisia turistipäiviä

Kun Lontoossa on samaan aikaan sekä työläinen että turisti, aika tuntuu loppuvan nopeasti kesken. Iltavuorojen jälkeen kaupungille on turha enää haaveilla ja aamuvuorojen jälkeen kaikki täytyy tehdä pimeässä. Parhainta aikaa turistitoiminnalle ovat siis kallisarvoiset vapaapäivät, joita yleensä viikon aikana on kaksi kappaletta.



Lontoo on järjettömän, kauhistuttavan ja masentavan kallis kaupunki, mutta seitsemän vuoden aikana kehittyneelle "kuinka opiskelija elää halvasti" -vainulle on nyt käyttöä.

Ensinnäkin jo kuukausilipun ostaminen Lontoon joukkoliikenteeseen on ihan mahdoton ajatus. Täällä kuukausilippu maksaa 120 puntaa, kun Helsingissä maksoin kuukausilipusta 20 euroa opiskelijahinnalla. 

Ainoa järkevä tapa "säästää" rahaa on ostaa Oyster Card ja ladata siihen arvoa. Metromatka maksaa 2,20 puntaa, mutta bussimatka sen sijaan vain 1,45 puntaa. Kannattaa siis ehdottomasti käyttää bussia - eikä pelkästään vain säästösyistä - vaan myös siksi, että kaksikerroksisten bussien yläkerrasta näkee kaupunkia aivan eri tavalla kuin maanalaisilla teillä.







Ensimmäiset vapaapäiväni käytin bussista toiseen hyppelyyn, koska niin kaupungista sai parhaimman kuvan. Ja kyllä se tekikin hyvää, koska nyt voin sanoa olevani aika hyvin kartalla siitä, missä on mitäkin. 

Paras paikka nähtävyyksien bongailuun bussissa on muuten yläkerran ihan ensimmäiset istuimet, jotka useimmiten ovat varattuja. Kaksi kertaa pääsin kuitenkin istumaan näille halutuille paikoille ja olin onnesta soikea.
















Aurinko on paistanut lähes joka päivä ja yöllä puolestaan satanut vettä. Kummallisinta on se, että aurinko todentotta jo lämmittää, mikä tuntuu todella omituiselta suomalaisesta näin tammikuussa.

Tässä postauksessa olevat kuvat ovat ensimmäisten päivieni tutkimusmatkoilta. Oma lempparini Lontoon pilvenpiirtäjistä on tuo tumma, kananmunanmuotoinen rakennus, jota britit kutsuvat kunnioittavasti sanalla The Gherkin (Suolakurkku). Se on musta hirvittävän sympaattinen rakennus.

2 kommenttia:

  1. Eiikä mitä kuvia! Mää jotenkin pystyn niin haistamaan Lontoon näistä, kääk! Ja ei hitsi miten kallista tuo julkisella suhaaminen on, käsittämätöntä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, ihana Lontoo <3 ja onneksi on jalat, millä kävellä, kun metrolipun hinta alkaa riipiä sydäntä.

      Poista