Pois mummot ja vaarit alta, tie näyttää kapealta

Yksi hyvä esimerkki brittien itsepäisyydestä on vasemmanpuoleinen liikenne. Mitäpä siitä, että lähes koko muu maailma ajaa oikealla puolella tietä. Täällä ajetaan vasemmalla, koska aina on ajettu vasemmalla ja koska se on ainoa oikea tapa ja perinteistä ja brittiläistä ja perinteistä ja brittiläistä ja perinteistä ja brittiläistä ja ainoa oikea tapa.

Mistä muuten voi tietää, kuka on ulkomaalainen Lontoossa? Se on  oikeastaan hyvinkin helppoa. Turistit eivät katua ylittäessään osaa päättää, mihin suuntaan katsoa. Jos on pienestä lähtien jankutettu päähän, että katso ensin vasemmalle ja sitten oikealle ja vielä kerran vasemmalle, niin miten yhtäkkiä voi oppia katsomaan eri tavalla? Ei mitenkään.

Britit ovat kuitenkin ajatelleet meitä turistiparkoja ja maalanneet suojateille selkeäsanaiset ohjeet, mihin suuntaan kannattaa katsoa. Siinä vaiheessa, kun opin ylittämään kadun katsomatta maahan maalattuja ohjeita, voin sanoa kotiutuneeni kaupunkiin. Jotenkin en vain usko, että se tapahtuisi lähitulevaisuudessa.

Tietenkin täällä voitaisiin miettiä sitä, onko vasemmanpuoleisessa liikenteessä jotakin vikaa, jos joka ainoan suojatien kohdalla joutuu kertomaan ihmisille, mihin suuntaan pitää katsoa. Mutta sittenkin... Ei, ei ole vikaa, vastaavat britit.

Olen ajanut Lontoossa autoa huikeat kaksi kertaa. Pakkohan se oli päästä kokeilemaan vasemmanpuoleista liikennettä, kun sellaista mahdollisuutta tarjottiin. Ja kyllä se on aika outoa mennä istumaan pelkääjänpaikalle ja huomata, että siinä onkin ratti ja polkimet. Että ajamaanhan tässä pitäisi lähteä.

Käytännön pieni vaikeus on oppia vaihtamaan vaihde vasemmalla kädellä. Vasuri ei millään tunnu oppivan vaihdekepin paikkaa, vaan sitä pitää hakea lähes joka kerta. Suurempia käytännön vaikeuksia on, noh, vasemmanpuoleisessa liikenteessä ajaminen. Minne pitää kääntyä, mitä kaistaa pitää ajaa, mikä kaista pitää ottaa kun kääntyy oikealle, kuinka lähellä keskiviivaa pitää ajaa...

Lontoon autoilussa on muutama muukin kommervenkki, joka pitää hoksata. Takapeiliä ei juuri tarvitse käyttää (äääh, mun lempipeili), mutta sivupeilejä senkin edestä. Täällä pyöräilijät ajelevat liikenteen seassa (hullut!), joten sivupeileistä pitäisi aina liikkeelle lähdettäessä muistaa tarkistaa, ettei kukaan pyöräilijä tule vahingossa taklatuksi.

Ajonopeus ei päätä huimaa. Parhaimmillaan Lontoossa pääsee ajamaan 30 km/h, ja nyt puhutaan keskustan ulkopuolella ajamisesta. Jos oikein haluaa hurvitella, voi noin 20 sekunnin ajan päästä ajamaan 40 km/h, kunnes liikennevalot / kääntyvä auto tai bussi / korotettu hidaste vähentävät nopeuden minimiin. 

Lontoon liikennettä voi verrata lähes Tunisian liikenteeseen. Pääasiallisin sääntö on se, että takaa tuleva väistää. Lontoon kadut ovat useimmiten niin kapeita, että autoilijat ajavat keskellä tietä. Bussin tullessa vastaan henkilöauto peruuttaa ja väistää (jipii!). Yleensä myös liikenneympyrässä kaistat katoavat täysin, jolloin edelle ehtinyt auto määrää tahdin.

Kaikista edellisistä huomioitavista asioista huolimatta ajaminen täällä ei ole pelottavaa. Lontoo on aina täynnä autoja, joten yleensä ei tarvitse edes miettiä mitä kaistaa ajaa. Riittää kun seuraa edellä menevää autoa.