tiistai 20. toukokuuta 2014

Kansalaisvelvollisuus suoritettu

Viime torstaisen työpäivän jälkeen suuntasimme kulkumme kohti Suomen suurlähetystöä. Matkan ainoana tehtävänä oli täyttää äänestysvelvollisuus vuoden 2014 europarlamenttivaaleissa.

Suomen suurlähetystö tarjosi ennakkoäänestysmahdollisuutta 14.-17. toukokuuta. Onneksi juuri torstaina lähetystössä pystyi äänestämään kahdeksaan asti illalla, joten minäkin pääsin antamaan ääneni (ja mikä vielä tärkeämpää, kertomaan isälle, että olen tälläkin kertaa huolehtinut äänestämisestä). Kuulemma yhteensä 467 suomalaista kävi täällä äänestämässä ennakkoon.

Suomen suurlähetystö sijaitsee Kensingtonissa, yhdessä Lontoon kalleimmista asuinalueista. Varakkuuden läsnäolon huomaa heti, kun Kensingtoniin asti pääsee.



Valkoiset rakennukset ja kalliit autot ovat Kensingtonin tavaramerkki. Alue vetoaa erityisesti ultrasuperrikkaisiin ulkomaalaisiin, jotka haluavat ostaa asuntonsa juuri täältä. Jotkut oligarkit ja öljysheikit haluavat vain ostaa itselleen talon Kensingtonista ilman aikeita muuttaa tai vuokrata sitä muille. Siksi Kensingtonista löytyy myös lähes autioita katuja, joissa kukaan ei asu.

Alueena Kensington on siis vähän kummallinen. Sieltä on turha yrittää etsiä tavallista paikallista elämää, mutta rikkaiden elämänmenoa siellä pääsee ihmettelemään. Kensingtonista löytyy tietenkin myös Harrods, jonne tavalliset ihmiset pääsevät hypistelemään luksustuotteita ja haaveilemaan esimerkiksi Christian Louboutinin korkkareista. Löysin yhdet tosi hienot, maksoivat vain 1500 puntaa. Että ehkä jos jossain toisessa elämässä kävisi ne ostamassa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti