keskiviikko 7. toukokuuta 2014

National Gallery

Yksi Lontoon lähes-pakollisista turistikohteista on Trafalgar Squarella sijaitseva National Gallery, josta löytyy taidetta 1200-luvulta 1900-luvun alkupuolelle saakka. Kuten kuvistakin näkee, taidemuseo on valtava. Sisältä se on sokkeloinen ja täynnä ihmisiä. Jo sisäänkäynnin luona on ensimmäistä kertaa ihan pihalla siitä, minne suuntaan kannattaisi lähteä kävelemään.



National Gallery on tunnettu siitä, että se sisältää kaikkien suurten mestarien töitä. Kokoelma on suurimmaksi osaksi lahjoituksina saatu.

Odotukset olivat suuret, kun vihdoin sain aikaiseksi mennä Lontoon kuuluisimpaan taidemuseoon. Minusta kiehtovin taide tulee 1700-luvulta aina 2000-luvulle saakka, ja erityisesti  impressionismi sykähdyttää sydäntä.

Harmillisesti taidemuseo oli ihan tupaten täynnä ihmisiä ja meteliä. Taidemuseo on niin iso, että minun oli vaikea käsittää missä on mitäkin, ja suurin pettymys tuli siitä, että valtavassa taidemuseossa taideteokset keskittyvät suureksi osaksi aikaan ennen 1700-lukua. Täytyy myöntää, että lähes kaikki ennen 1700-lukua tehty taide näyttää minusta ihan samalta. On paljon pyhimyksiä ja kuninkaita ja muotokuvia ja kuvituksia Raamatusta ja Odysseuksesta ja muista suurista tarinoista, mutta en vain tahdo muistaa jälkeenpäin yhtään näistä teoksista. Ja kuitenkin National Galleryssa oli taidetta Botticellilta ja Michelangelolta asti.

Tietenkin National Gallerysta löytyi myös mieleenpainuvia teoksia. Ihaninta oli pieni osasto ranskalaisten impressionistien töitä, joiden joukkoon oli laitettu myös yksi Akseli Gallen-Kallelan teoksista, Lake Keitele (1905).


Seurasin tietenkin maailman eniten ylpeänä sitä, kun ihmiset ihailivat kansallissankarimme teosta ja yrittivät tavata hänen nimeään ääneen. Väinämöistä kukaan ei edes yrittänyt lausua, mikä olisi ollut superhilpeää.

Ja kuinka siistiä! National Galleryn museokaupassa myytiin muiden suurten taiteilijoiden rinnalla myös Gallen-Kallelan Lake Keitele -korttia. Olihan se pakko ostaa omaksi. Hyvä pieni Suomi isossa National Galleryssa!

2 kommenttia:

  1. Muistan miten minäkin lepuutin silmiäni ihastuneena tuossa kansallismaisemassa. Ja muutenkin oon samaa mieltä, national galleryssä väsyy ihan kamalan äkkiä ihmisiin ja samantyyppiseen taiteeseen. Mutta hämmästyttäväähän se on että free entry! Ainakin aiemmin oli. - Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Lake Keitele. Pieni pala Suomea yhtäkkiä silmien edessä muistuttamassa kodista! Ja täällä lähes kaikki taidegalleriat ja museot ovat ilmaisia, mikä on ihan supersiistiä. Ainoastaan erikoisnäyttelyt maksavat. Tuu mun kans tänne taidenäyttelyyn! :)

      Poista